KENNETIN PÄÄSIVU - THE KENNETTI MAIN PAGE
Sivuston suunnittelu ja ylläpito: Kenneth Sundberg
Viimeisin päivitys: Syyskuun 18, 2011

KenNetin viihdetietokanta - the KenNetti entertainment database
Ne Ainoat Oikeat Pikkuoravat

PIKKUORAVIEN HISTORIA

KenNetin käyttämä termi ei liene ihan virallinen, mutta "nopeutetulla vinkuäänellä" on leikitty jo kauan ennen kuin "Pikkuoravat" valloittivat musiikkibisneksen ympäri maailmaa. Yksinkertaisimmin selitettynä kyseessä on äänitystekniikka, jolla normaali ihmisääni saadaan nopeutuksen avulla muuttumaan hassunhauskaksi vimkunaksi. Ihan niin helppoa ja yksinkertaista tämä äänitystekniikka ei kuitenkaan ole. Hyvän, ymmärrettävän ja miellyttävän lopputuloksen saamiseksi on alkuperäisen ihmisäänen osattava artikuloida (=ääntää ja ilmaista) hitaaaasti jotta nopeutetussa lopputuloksessa on luonnollisuutta, tempoa sekä persoonaa. Lauluja tehtäessä äänitystekniikka muuttuu entistäkin vaativammaksi - sillä ihmisesiintyjän on hyvän artikuloinnin lisäksi laulettava yhtä lailla hitaaaasti jotta lopputulos kuulostaa luonnolliselta ja hyvältä. Liian usein lopputulos on kuitenkin sitä kammottavaa ininää mitä "pikkuoravien" (tai "pikkuoravan") sekä Smurffien nimillä on Suomessakin pursunut musamarkkinoille jo 1990-luvun puolivälistä saakka. Toisin oli silloin, kun Sauvo Puhtila toi Pikkuoravat ensi kertaa Suomeen.

Samainen äänitystekniikka on kuitenkin ollut olemassa jo ainakin 1930-luvulta lähtien. Elokuvaklassikolle Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz, 1939) luotiin hilpeältä kuulostava Maiskismaalaisten (Munchkins) kuoro sekä sen useimmat soololaulajat. Disneyn studioilla Tiku ja Taku (Chip 'n' Dale) vinkuivat hassusti jo 1940-luvulla, ja vuonna 1950 ensi-iltansa saaneessa Tuhkimossa (Cinderella) oravien tilalla piipitti joukko laulavia hiiriä. Viimeksimainituista nopeutetuista hiiriäänistä vastasi äänitehostemestari Jimmy Macdonald, joka tunnettiin myös Mikki Hiiren virallisena äänenä ennen Wayne Allwinea. Jouluksi 1957 Disneyland Records julkaisi kokonaisen LP-levyllisen hilpeää hiirimusiikkia, jonka useimmat äänet olivat niinikään samalla vinkuäänitekniikalla luotuja (Walt Disney's Christmas Concert, the All Mouse Symphony and Chorus under the direction of Ludwig Mousensky). Disneyn tuottamasta hiirilevystä ei kuitenkaan tullut toivottua myyntihittiä.

On siis kohtalon ivaa, että vain vuosi myöhemmin armenialais-amerikkalainen laulaja, lauluntekijä, näyttelijä ja levytuottaja Ross Bagdasarian, Sr teki lopullisen läpimurtonsa suurhitillään "The Chipmunk Song (Christmas Don't Be Late)". Bagdasarian, joka levytti taiteilijanimellä David Seville, tutki vinkuäänen mahdollisuuksia jo kahdella edellisellä singlellään ("Witch Doctor" ja "The Bird on My Head"), mutta vasta hänen vallattomat laulavat maaoravansa näyttivät toteen sen, ettei pelkkä hassunhauska vinkuääni riittänyt tekemään hittiä - vaan mukaan tarvittiin myös räävitöntä huumoria ja aimo annos persoonallisuutta! Joulun alla 1958 julkaistu "The Chipmunk Song" ponkaisi Yhdysvalloissa hittilistojen kärkeen ja voitti arvostettuja musiikkialan palkintoja. Bagdasarianilla oli nyt käsissään hittituote josta syntyi hyvin lyhyessä ajassa kokonainen bisnes - sisältäen leluja, pelejä, sekä jopa televisiolle 1961 tehdyn piirrossarjan "The Alvin Show" joka päivitettiin 1980-luvulla menestyksekkäämmäksi.

Alunperin Ross Bagdasarian lauloi itse maaoraviensa Alvinin, Simonin ja Theodoren herkulliset lauluosuudet - ja usein myös sovitti musiikin. Musiikin ammattilaisena hän tutki perusteellisesti äänitystekniikan mahdollisuudet. Lopputuloksena syntyi "oravaääni", jonka pehmeyttä ja persoonallisuutta on vaikea ylittää. Bagdasarianin maaorava-konseptin unohtumattomin sekä myös hulvattomin seikka oli kuitenkin vallaton Alvin, joka jaksoi alkuaikoina touhuta kaikenlaista äänitysten aikana - ja jonka takia kapellimestari Sevillen oli pakko karjaista useamman kerran "Aaaalvin!". Bagdasarianin maaoravien (alunperin "The Chipmunks") hulvattomimpia hittejä ovat alkuperäisen joululaulun lisäksi mm. "Alvin's Harmonica", "Ragtime Cowboy Joe", sekä "Alvin's Orchestra". Kaikkia näitä yhdistää musiikki joka ei ehkä ole niin mieleenpainuvaa kuin äänitteen hilpeä kokonaisuus. Bagdasarianin konsepti kuitenkin rauhoittui korvin kuultavasti 1960-luvun aikana - ja kehittyi myös hieman karmeampaan suuntaan, kun maaoravat innostuivat kiljumaan The Beatles -hittejä.

Ross Bagdasarian kuoli vain 52 vuoden ikäisenä 1972. Vuosien 1959-1969 aikana hän ehti tuottaa kaksitoista maaoraviensa laulamaa levyä. Vasta vuonna 1979 hänen poikansa, Ross Bagdasarian Jr, jatkoi isänsä työtä. Hän päivitti konseptin 1980-luvulle - ja itseasiassa varsin menestyksekkäästi, vaikka kyseessä oli jokseenkin erilainen konsepti kuin isä-Bagdasarianin alkuperäisluomus. Konseptia väännettiin taas kerran vuoden 2007 elokuvaksi, Alvin and the Chipmunks, jossa isä-Bagdasarianin persoonallinen luomus tuhottiin kaameilla lauluilla, persoonattomilla oravaäänillä, kaavoihin kangistuneella käsikirjoituksella, sekä mauttomalla vessahuumorilla (jota Hollywoodin elokuvatuottajat luulevat jostain syystä "hauskaksi"). Pahinta että konseptin oikeuksien omistaja, Bagdasarianin poika, hyväksyi kyseisen häväistyksen.

Nykyisellä "Alvin and the Chipmunks" -konseptilla on siis hyvin vähän tekemistä Ross Bagdasarian Sr:n tyylikkään alkuperäisluomuksen kanssa.

SUOMEN PIKKUORAVAT

Suomalaisessa pop-musiikissa on aina 1990-luvulle asti tukeuduttu huomattavissa määrin ulkomaisten hittien suomennoksiin. Alkuperäisen "The Chipmunk Song" -hitin menestys ei taatusti jäänyt huomaamatta suomalaisilta musiikkituottajilta joulun 1958 liepeillä. Levy-yhtiö Scandia nappasi herkkupalan itselleen ja julkaisi sen suomalaisen version jo vuonna 1959. Scandialle "Saukki"-nimellä työskennellyt Sauvo Puhtila - joka oli Bagdasarianin tavoin monilahjakkuus - vastasi laulun kääntämisestä suomenkielelle. Puhtila ei kuitenkaan itse laulanut oravarooleja; tähän vaativaan suoritukseen tarvittiin laulaja & jazz-trumpetisti Eino Virtanen. Kapellimestari Jaakko Salo loi Bagdasarianin alkuperäislaululle vieläkin persoonallisemman orkesterisovituksen. Lopputuloksesta tuli niin hyvä, että vuoden 1960 aikana sama tiimi tuotti Scandialle "Saukin & Oravien" ensimmäisen EP-levyn jolla kuultiin neljä uutta laulua. Ne olivat lähes puhtaasti suomalaista tuotantoa, vaikkakin säveltäjä-sovittaja Jaakko Salo käytti "Pikkuoravien tuutulaulussa" amerikkalaisen Stephen Fosterin (1826-1864) rakastetuinta sävellystä. Salo oli itseasiassa tuleva käyttämään muissakin orava-hiteissä yllättävän paljon amerikkalaisia kansansävelmiä - vaikka tällä käytännöllä ei ollut mainittavaa yhteyttä Bagdasarianin alkuperäishitteihin.

Viralliselta nimeltään Scandian oravaluomus on "Saukki & Oravat", mutta Sauvo Puhtila käytti laulujen nimissä sekä sanoituksissaan osuvampaa termiä Pikkuoravat. Vaikkei konsepti ollutkaan Puhtilan keksintöä, hän muunsi sen kerrassaan loistavasti suomenkieleen sekä suomalaiseen kulttuuriin. Itseasiassa Saukki loi oravahiteilleen vieläkin herkullisempaa huumoria kuin Bagdasarian; (muun muassa kolmiminuuttisessa "Saukki-sedän lastentunnissa" - joka itseasiassa ei ole edes laulu - nauretaan tyypillisen lapsia aliarvioivan lässytyksen kustannuksella, ja oravat tupsahtavat sotkemaan lähetyksen kulkua useammin kuin yhdessäkään muussa levytyksessä). Saukin käsittelyssä Bagdasarianin määrittelemien alkuperäisoravien nimet ja persoonallisuudet menivät tyystin sekaisin - ehkä jopa tarkoituksellisesti: Alvinista tuli oravajoukon kuopus Elmeri (jolle Saukki tottakai huutaa omaan persoonalliseen tyyliinsä "Elmeriiii!"), älykkö-Simonista tuli Simeoni (jonka hahmosta löytyy myös osa Theodorea), sekä ujosta Theodoresta jostain kumman syystä kehittyikin joukon vanhin, mietiskelevä Nestori. (Lisää Saukin Pikkuoravien luonteenpiirteistä voi lukea Scandian levyjulkaisun hilpeästä takakannesta, joka sisällytettiin myös Warner Music Finlandin 2004 CD-julkaisuun).

Saukin & Oravien parhaat hitit ovat ihastuttavasti akustisia, selvämelodisia ja mukaansatempaavia. Jaakko Salon säveltämä "Jee Jee Jee" sisältää riemastuttavan mandoliinisoolon sähkökitaroiden ja rokahtavan sykkeen seassa. "Pikkuoravien hyppyrilinko" on myös Salon sävellys ja varsin ikimuistoinen sellainen. Kenties kuuluisin alkuperäisistä suomalaisista pikkuorava-sävellyksistä on vuoden 1960 "Jöröjukka-rock" johon Saukki ja Salo hakivat inspiraation kulttimaineeseen nousseesta saksalaisesta lastenkirjasta Struwwelpeter joka on kauhistuttanut lapsia jo vuodesta 1845. Pikkuoravien käsittelyssä kirja sai kuitenkin aivan uuden ironis-filosofisen sävyn, laulun niputtaessa yhteen traditionaalisia lastenloruja rokahtavassa potpurissa. "Jöröjukka-rock" lienee myös ainoa Saukin & Oravien hitti joka on kuultu valkokankaalla; se esitettiin ikimuistoisen tanssinumeron kera Aarne Tarkaksen elokuvassa Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut (1960).

Vuodesta 1963 alkaen Eino Virtanen siirtyi vastaamaan Musiikkitalo Westerlundin äänitetuotannosta. Tämä saattoi vaikuttaa siihen, että Saukin & Oravien kultakauden viimeiset hitit tuotettiin 1964. Näihin kuului myös kaksi joulupotpuria (jotka Saukki nimesi tietenkin tarkoituksellisesti "potkureiksi"). Saukin sanoittamat joululauluklassikot - muun muassa "Rekiretki", "Kuuraparta" ja "Nisse-polkka" - kuultiin näissä ihastuttavissa potpureissa, joilla ei edelleenkään ollut paljoakaan tekemistä Ross Bagdasarianin alkuperäisten maaorava-joululevytysten kanssa.

Vuonna 1970 Saukki & Oravat tekivät vaatimattoman comebackin lapsitähti Mari Laurilan "taustalla". Musiikin monitoimimies Heikki Laurila, Marin isä, kuuuluu Suomen eittämättömiin mestareihin - muttei valitettavasti saanut puhallettua näihin laulutekeleisiin 1960-luvun raikasta musiikillista sielua. Vaikka Saukki oli edelleen mukana sekä sanoittamassa että laulamassa, näistä tekeleistä tuli oudon saarnaavia opetuslauluja. Jo laulujen nimetkin kertovat ettei kyseessä ole Saukin vallaton pikkuoravameininki: "Pelko pois - Pikkuoravat hammaslääkärissä" ja "Pikkuoravat peruskoulussa". Viimeksimainittu rallatustuokio tosin sisältää herkullisia kommentteja pikkuoravilta (ilmeisesti edelleen loistavasti artikuloiva Eino Virtanen) - mutta on sääli että laulun kokonaisuus ja sanoma on pikemminkin holhoava ynnä ärsyttävä kuin ikimuistoinen.

Ellei arkistojen kätköissä ole julkaisemattomia Saukki & Oravat -äänitteitä, edellämainittujen Laurila-laulujen jälkeen kesti useita vuosia ennenkuin Finndisc julkaisi vuonna 1978 "Pikkuoravien hyppyrilingon". Tässä laulussa Saukki ja pikkuoravat tavoittivat jälleen kultakautensa äänen sekä hulvattomuuden - mutta ilmeisesti viimeisen kerran.

1990-luvun puolivälissä Smurffit tekivät oman comebackinsa ja niiden ininän vanavedessä ilmestyi myös uusia "Pikkuorava"-äänitteitä joilla ei ollut mitään tekemistä Saukin & Oravien kanssa. Erityisesti 2000-luvulla julkaistujen pikkuorava-kidutusbiisien tekijät ovat viitanneet kintaalla niin artikulaatiolle, persoonallisuudelle kuin myös äänten pehmeydelle. Näitä kammottavuuksia ei siis missään tapauksessa saa sotkea Saukin & Oravien tyylikkäisiin ja aidosti hauskoihin ralleihin - joita ei olisi syntynyt ilman Sauvo Puhtilan ja Jaakko Salon ilmiselvää nerokkuutta.

Taustatietojen jäsentäminen,
kuvien muokkaus, ja teksti:
Kenneth Sundberg

"Saukki & Oravat"
alkuperäistaide: Nipa Niemi
© Scandia /
Warner Music Finland Oy,
a Warner Music Group

"The Chipmunks"
original art
© Ross Bagdasarian

LÄHTEET
Informaatio & kuvat
Saukki & Oravat - LP (Scandia)
Saukki & Oravat - CD
(2004, Warner Music Finland)
The Chipmunks: Greatest Hits - CD
(1992, Curb Records)
Christmas with the Chipmunks - CD
(2010, Capitol Records)
UIT: Tanssitaanko ensin (1999)
- käsiohjelma (suunn. Jussi Aarnio)
Wikipedia.org / YouTube
Kenneth Sundberg
_________________

KenNetti on Kenneth Sundbergin täysin epäkaupallinen nettisaitti joka kunnioittaa ja ylistää lahjakkaita ihmisiä ja heidän töitään. Kaiken tälle saitille kerätyn materiaalin tarkoituksena on jakaa informaatiota, edistää tietämystä vähemmälle huomiolle jääneistä asioista, sekä viihdyttää ihmisiä kaikkialla maailmassa. KenNetti ja Kenneth Sundberg eivät ole missään tekemisissä tällä saitilla mainittujen yhtiöiden, teemapuistojen, elokuvien, ihmisten, kummitusten tai muiden asioiden kanssa. Oikeuksia materiaalien jäljentämiseen ei ole myönnetty KenNetille eikä Kenneth Sundbergille, lukuunottamatta osioita missä asiasta on erikseen mainittu. Jos Sinun mielestäsi jokin kuva tai muu materiaali ei saisi olla tällä saitilla, ole ystävällinen ja OTA YHTEYTTÄ Kenneth Sundbergiin, niin voimme nopeasti ratkaista ongelman.

KenNetti is a totally non-commercial website by Kenneth Sundberg to pay tribute and to honour the work of the talented people behind some of the most wonderful things found on this planet. All the material is gathered here only to inform, to promote things that need to be noticed, and to entertain people all over the world. KenNetti and Kenneth Sundberg are not affiliated to any of the companies, theme parks, movies, people, ghosts or other things appearing on this site. No rights of reproduction have been granted to KenNetti or Kenneth Sundberg, except where indicated. If You feel that some image or material whatsoever should not appear on this site, please CONTACT Kenneth Sundberg so that we can quickly resolve the problem.

_________________