KenNetti - The Entertainment Database

KENNETIN PÄÄSIVU • THE KENNETTI MAIN PAGE Sivuston suunnittelu ja ylläpito: Kenneth Sundberg Viimeisin Päivitys: Heinäkuun 22, 2010
	K e n N e t i n - E s i t t e l y Henkilökohtainen Näkökanta *ja Päähakemisto* (alempana tällä sivulla) Oletko koskaan ajatellut mihin mieltymyksesi perustuvat? Miksi joku asia sykähdyttää ja toinen taas ei? Miksi jonkin asian äärelle voi palata aina uudestaan ja uudestaan, siihen koskaan kyllästymättä? Itse olen miettinyt yllämainittuja asioita. Paljonkin. Olen kerta toisensa jälkeen löytänyt itseni analysoimasta itseäni väitellessäni internetin foorumeilla näistä minulle tärkeistä asioista. Lähes kaikkien mieltymysteni juuret löytyvät varhaisesta lapsuudestani. Yhdellä kädellä, ja vähän toisellakin, laskettavien vuosien ikäisenä olen nähnyt, kuullut ja kokenut monia asioita jotka ovat jääneet kiehtomaan ja kummittelemaan mieleeni - ja viimeistään murrosiässä näistä asioista on kehittynyt mieltymyksiä joista ei vain pääse eroon. Henkilökohtaisen nettisaittini tarvitsin alunperin siksi että halusin pitää osakeyhtiö Kentsu Productionsista kertovan virallisen saittini edes hiukan asiallisempana. Alusta alkaen henkilökohtainen saittini (aluksi Ken's Corner, nykyään KenNetti) on toiminut tietokantana minua kiinnostaville asioille joita on ollut vaikea löytää internetistä. Myönnän olevani informaatiofriikki. Mutta enemmän kuin mitään muuta, olen tunteellinen informaatiofriikki: illuusioita enemmän minua kiinnostaa oikeat ihmiset suurten tunteiden takana. Siinä missä toiset voivat nauttia esimerkiksi elokuvasta pelkkänä elokuvana, minä en useinkaan pysty sellaiseen. Ymmärrän ja arvostan kokonaisuuksia usein siksi koska tiedän kuinka paljon rankkaa työtä ja inhimillisiä ponnistuksia on tarvittu kokonaisuuden luomiseen. Vaikka objektiivisuuteen pyrkiminen on yksi elämän suurimmista hyveistä, ovat kaikki tunteisiin vetoavat elämykset silti lähes poikkeuksetta sekä tekijöidensä että yleisönsä sielunmaailmoja paljastavia subjektiivisia tutkielmia. Jopa kantaaottamattomuus ja objektiiviselta vaikuttava näkökanta paljastaa ihmisestä yhtä ja toista. Me ihmiset emme ole selittämättömiä möhkäleitä. Kaikelle löytyy syynsä - ja usein tarkoituksensakin - kun vain jaksaa kaivaa tarpeeksi syvälle. KenNetti on häpeilemättömän subjektiivinen. Kuten jo alussa sanoin, tiedän lähes täsmälleen miksi pidän yhdestä asiasta ja vihaan toista. Allaolevassa yksityiskohtaisemmassa esittelyssä kerron pienen elämäntarinan johon lähes kaikki omalaatuiset mielipiteeni perustuvat. KenNetissä ei tarvitse lukea rivien välistä, sillä sanon hyvin usein sanottavani täysin suoraan. KenNetti ei ole myöskään Wikipedia joka vaatii kaikkien väittämien tueksi lähdemerkinnän. Tämä ei tarkoita ettenkö olisi perehtynyt asioihin. Jotkut aiheet - esimerkiksi suomalaiset kummitusjunat - ovat vain sellaisia, ettei niistä yksinkertaisesti löydy aukotonta historiikkia. Tällaisessa tapauksessa informaatio on luotava palapelinä pienistä palasista, unohtamatta kyseenalaistavaa näkökulmaa. Kaikki KenNetin laajimmat informatiiviset osuudet on rakennettu samanlaisen palapelimetodin turvin; saatavilla olevien lähteiden samoja osuuksia on vertailtu keskenään ja pyritty löytämään palanen totuutta kaiken informaatiokaaoksen keskeltä. Allaoleva esittely toimii sekä erittäin hyvänä varoittavana esimerkkinä että erinomaisena oppaana siihen kuinka päätyä samanlaiseksi tunteelliseksi informaatiohihhuliksi. - Kenneth Sundberg - Aloitetaan siitä että olen syntynyt vuonna 1974. Laajamittaisista tutkimuksista huolimatta en ole onnistunut varmuudella selvittämään kuinka nuori olen oikeasti ollut aikaisimpien muistikuvieni syntyessä. Valehtelen siis vähemmän kun käytän näiden useimpien muistikuvien kohdalla 5-10 vuoden ikähaarukkaa. Suuresta kaipuustani onnellisten loppujen satumaailmaan ei niinkään voi syyttää vanhempieni avioeroa 1970-luvun loppupuolella, vaan pikemminkin Charles Waltersin ohjaamaa Tuhkimo-elokuvaa The Glass Slipper (1955) joka näytettiin ilmeisesti ihan 1980-luvun alussa Suomen silloisessa kaksikanavaisessa televisiossa (josta joku perheenjäsen sen nappasi videolle). Elokuvan vahvasti psykologinen sekä filosofinen maailma ei aivan avautunut sitä usein kummastelevalle pikkupojalle, mutta iloisesti lapsenomaiset sekä musiikillisesti upeat fantasiakohtaukset - sekä kuvankaunis metsälampi - koukuttivat pojan kauhealta realismilta pelastavaan mielikuvitusmaailmaan. Samaisen elokuvan suurisilmäinen, kummallinen ja lohduttomasti itkevä Leslie Caron sekä unenomainen onnellinen loppu piirtyivät pienen pojan mieleen ikuisesti. Tämä elokuva saattoi hyvinkin olla se, jota katsoessaan pikkupoika hämmästytti veljiään ja isäänsäkin sanomalla: "Ilostakin voi itkeä." Samaisen elokuvan musiikillinen pääteema jäi myös soimaan pikkupojan alitajuntaan vahvempana kuin mikään muu - johdattaen myöhempää musiikkimieltymystä yksinkertaisten, mutta lumoavilla jousilla, klarineteilla ja huiluilla soitettujen "kehtolaulusävelmien" maailmaan. Kyseistä elokuvaa voi luultavasti myös syyttää siitä, että tämä aikuiseksi kasvanut pikkupoika ei saa tarpeekseen haudanvakavan ironian sävyttämistä psykologisista tutkielmista - niin elokuvissa kuin televisiossa, kirjoissa ja musikaaleissakin. Samoihin aikoihin pikkupoika rakastui karvaisiin jättiläishämähäkkeihin (ja näki ensi kertaa puolialastoman kahlitun miehen; tästä lisää tuonnempana) kun televisiosta videolle napattu Bagdadin varas (The Thief of Bagdad, 1940) pyöri usein nauhurissa. Jo tätä ennen pojalla oli viha/rakkaussuhde muun muassa Linnanmäen Kummitusjunaan, jossa vaatimattomamman kokoisen karvaisen hämähäkin lisäksi pojan mielikuvitusta kiehtoivat - mutta myös ahdistivat - kummitukset, noidat ja muut örömöllit. Jo noina vuosina pikkupoika oppi kuitenkin pelkäämään kummitusjunissa örkkejäkin enemmän mm. veljiänsä. Näiden oman perheen "hirviöiden" seurassa poika näki kyseisinä varhaisvuosinaan televisiosta lenteleviä irtopäitä sekä lätäköksi sulavia ihmisiä niissä määrin, että kuka tahansa ammattitutkija voisi pitää annostusta vähintäänkin kyseenalaisena. Ö-luokan kulttielokuviin kuuluva Slithis (1978) aiheutti pojalle jonkinsortin trauman äänekkäitä kellaripakastimia kohtaan - ja osoitti myös, että vaikka kauhea kauhu oikeasti pelotti, niin se saattoi myös kutsua oudon kiehtovana. Sama ongelma koski 1980-luvun alkupuolella pojalle hankittua Noidan Käsikirjaa, joka äidin piti lopulta piilottaa lukkojen taakse kun poika ei enää uskaltanut kävellä yksin makuuhuoneeseensa. Ja siltikin poika pääsi sinne "lukkojen taakse" äitinsä tietämättä ja ahmi aina vaan lisää tietoa kummituksista ja vampyyreistä. Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä Kasper, Jesper ja Joonatan - kolme iloista rosvoa tutustutti pikkupojan teatterin taikamaailmaan syksyllä 1982. Enintään 8-vuotias poika katsoi lumoutuneena kuinka näyttämön lattian hiljalleen pyöriessä komea torni lähestyi yleisöä, mahdollisesti sinertävän tähtitaivaan alla. Kansallisteatterin "Rosvoilla" saattaa olla oma osuutensa siinä miksi Disney-puistojen sinertävät ja teknisesti kiehtovat "dark ride" -taikamaailmat iskivät poikaan syvästi jouluna 1982 Floridan Walt Disney Worldissa sekä erityisesti puiston The Haunted Mansion -kummitustalossa. Kyseessä oli pojan ensimmäinen matka Amerikan Yhdysvaltoihin. 1980-luvun loppupuolella äiti ja poika reissasivat useita kertoja niin Walt Disney Worldissa kuin Kalifornian alkuperäisessä Disneylandissakin - ja nämä matkat loivat vankan perustan sille, että allekirjoittanut voi pitää itseänsä jonkinasteisena asiantuntijana Disney-puistoista puhuttaessa. Floridan matkaltaan Suomen maan kamaralle tammikuussa 1983 palannut poika onnistui kuitenkin löytämään taikamaailmoja yksinkertaisesta suomalaisesta televisioviihteestäkin. Jo ennen matkaa, tarkalleen ottaen joulupäivänä 1982, Ylen ykköskanavalla nähtiin televisionäytelmä Prinsessa Ruusunen perustuen Z. Topeliuksen näytelmäversioon (jonka tunnetumpi taltiointi on Edvin Laineen 1949 klassikkoelokuva). Uuden sukupolven televisionäytelmän pääosissa nähtiin Susanna Haavisto Ruususena ja Matti Olavi Ranin prinssinä. Vaikka lavasteet olivat kovin vaatimattomia ja dramaturgia sitäkin vaatimattomampaa, teki tämä versio 8-vuotiaaseen poikaan niin suuren vaikutuksen, että poika marssi kouluunkin musta suippo noidanhattu päässänsä. Pojan ensimmäiseksi suureksi idoliksi tuli Walt Disney. Tarinan yksityiskohdat ovat valitettavasti nykyään hieman epätarkat. Poika näki Disneyn Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä -elokuvan ensi kertaa joko tammikuussa 1983 (tai sitten elokuva sai pikaisen uusintakierroksen joko 1984 tai 1985, joka tapauksessa ennen Disneyn Hiidenpataa). Vuosien 1982-85 välisenä aikana poika leijui jossakin ikävuosien 7 ja 10 välillä, mutta ehdottoman varmaa on se että Disneyn Lumikki teki poikaan suurimman mahdollisen vaikutuksen. Kyseinen piirroselokuva näytti pojalle maailman jossa ihmismäiset loistavasti animoidut hahmot eivät olleet realistisen jäykkiä, vaan eteerisen kevyesti ja elegantisti liikkuvia. Lumikin ansiosta poika ymmärsi myös että Walt Disneyn satumaailman harmonia koostui sädehtivästä valosta ja synkistä varjoista; vahvan pahuuden takia onnelliset loput olivat aina oikeutettuja. Seuraavina vuosina poika matkasi samaan vahvaan satumaailmaan Disneyn klassikoissa Tuhkimo (1950) ja Prinsessa Ruusunen (1959). Vuoden 1985 Hiidenpata teki poikaan luurankoarmeijoillaan suuren vaikutuksen, mutta vieläkin vahvemmin pojan elokuvallista makua muokkasi saman vuoden loistava psykologinen tutkielma Oz - ihmeiden maailma (Return to Oz, 1985). Legendaarisen näyttelijä-ohjaaja Matti Raninin ansiosta vuoden 1982 suomalainen Lumikki puhui myös niin äidillisen lämpöisesti Jaana Oraviston teeskentelemättömällä äänellä, ettei samanlaista ole kuultu sen koommin. Satusetä Raninista tuli pojan toinen suuri idoli vuonna 1984 aloitetun Disneyn Musiikkisatu-kuunnelmasarjan ansiosta; kymmenvuotias poika tiesi täsmälleen että tällaiseksi Matti Raninin kaltaiseksi ohjaaja-tuottaja-suomentajaksi hänkin halusi isona tulla. Samana syksynä 1984 poika pääsi mukavan sattuman kautta näyttelemään Suomen Kansallisteatterin pienelle näyttämölle "taiteilijanimellä" Rafael Sundberg. Kyseisen lapsille sopimattoman ja aikuisiakin järkyttäneen näytelmän "Lyijyn aika" ohjasi Lasse Lindeman. Kansallisteatterin unohtumatonta näytelmäkokemusta saa syyttää siitä, että poika edelleenkin suhtautuu teatteriesityksiin tunteellisemmin, huomattavasti syvemmällä henkilökohtaisella tasolla kuin "normaali" yleisö; kun on itse ollut lavalla, ymmärtää mikä määrä työtä ja ihmisiä tarvitaan teatteritaian luomiseen. Lyhyeksi jäänyttä teatteriuraa on luultavasti kiittäminen myös siitä, että vaikka poika pystyy eläytymään elokuviin, näytelmiin ja muihinkin elämyksiin sataprosenttisesti, taian takana oleva tekniikka ei jää häneltä juuri koskaan huomaamatta. Vuodesta 1982 aina vuoteen 1987 tuotettu alkuperäinen Fame-televisiosarja teki myös lähtemättömän vaikutuksen pikkupoikaan. Se ei johtunut niinkään huomion keskipisteeksi haluavista nuorista, vaan sarjan luonteesta: viihteellisyyden ja realismin rajamailla uskomattoman hienosti taiteillut sarja kertoi usein raa'astikin elämän kauheista totuuksista, muttei unohtanut lämminhenkistä toivonkipinää tarinoidensa ulkopuolelle. Fame-sarja avasi myös pojan silmät ymmärtämään että opettajatkin olivat vain ihmisiä; Carol Mayo Jenkinsin esittämästä tiukasta mutta sydämellisestä Mrs Sherwoodista taisi tulla pojan ensimmäisiä naisihastuksia. Pojan ensikosketus Ihmemaa Oziin tapahtui myös Fame-sarjan kautta; sarjan kakkoskaudella tuotettu jakso "Not in Kansas Anymore" oli niin upean poikkeuksellinen ja omalaatuinen, ettei vuoden 1939 legendaarinen The Wizard of Oz -elokuva tehnyt pikkupoikaan läheskään yhtä suurta vaikutusta. Fame-sarjalle ominaista lämminhenkistä mutta rehellistä tarinankerrontaa hyödynsi myös vuonna 1985 aloittanut komediasarja Tyttökullat (The Golden Girls) josta tuli teini-ikäään saapuvan pikkupojan ehdottomia televisiosuosikkeja - tosin osittain myös siksi että tällä runsaasti rajoja ja tabuja rikkoneella sarjalla oli Disney-juuret. Vampyyreiden ruhtinaaseen Draculaan poika sai ensikosketuksen mustavalkoisesta samannimisestä sarjakuvalehdestä, mutta suuremman vaikutuksen teki Georg "Jori" Dolivo verenhimoisena vampyyrikreivinä Kivikasvojen musiikkipitoisessa kauhusatiirissa Lepakkolinna - jonka ensimmäisen televisioesityksen aikoihin, vuonna 1980, poika on ollut vain kuusivuotias. Sitten kun eräs toinen Dracula väläytti hampaitaan silloisen Suomen Mainostelevision 1986 (tai -87) "Keskiviikon keskiyö" -elokuvakimarassa, saattoi murrosikään saapuva vähän isompi poika palata siihen vuosien takaiseen lämpöiseen hetkeen, jolloin herra Dolivon hampaita oltiin tuijotettu turvallisesti äidin sylistä. Christopher Leestä tuli pojan kolmas suuri idoli - ja englantilaisesta Hammer Films -elokuvayhtiöstä yksi pojan suurimmista intohimoista. Ennen murrosikää poika tutustui myös Bram Stokerin 1897 alkuperäisromaaniin Dracula ja järkyttyi sen tylsyydestä. Teini-iän paremmalla puolella poika tarttui romaaniin uudestaan - ja rakastui siihen ymmärtäessään, ettei mursunviiksisen vanhan vampyyrin ollut tarkoituskaan olla pääosassa. Palatkaamme vielä Ö-luokan kulttielokuviin, joista ratkiriemukas Supersonicman taisi myös tehdä pikkupoikaan lähtemättömän oudon vaikutuksen sekä teemamusiikillaan että muilla "ansioillaan": Mielenkiintoisia nämä miehet jotka pukivat kalsarinsa tiukkojen trikoiden päälle! Vasta muutama vuosi myöhemmin Christopher Reeve lennähti pojan sydämeen Teräsmiehenä (Superman - The Movie, 1978) ja sai pojan äidin tilaamaan tutun ja turvallisen Aku Ankka -lehden kumppaniksi myös huikean Teräsmies-lehden, joka vaikutti kovasti pikkupojan ensimmäisiin intohimoihin piirtämisen suhteen. Elvis Presleyn elokuva Fun in Acapulco (1963) teki poikaan 1980-luvun alkupuolella toisenlaisen syvän vaikutuksen; poika halusi tulla isona samanlaiseksi kuin elokuvan nuori Elvis. Näyttelijä Chris Sarandonia voinee kuitenkin pitää lopullisena syynä siihen että aikuiseksi kasvanut pikkupoika edelleenkin pitää, sukupuolesta riippumatta, tummien tuuheiden hiusten ja vahvojen kulmakarvojen sekä suurehkojen silmien yhdistelmää kiehtovana ja kauniina. Onneksi televisioelokuvassa, josta poika bongasi Sarandonin (A Tale of Two Cities, 1980) oli myös naiskauneus edustettuna hehkeimmillään: enkelimäisestä ja terveesti pyöreillä kasvonpiirteillä varustetusta Alice Krigestä tuli pojan ensimmäinen todellinen naisnäyttelijäihastus. Muutamia vuosia myöhemmin samainen Krige ihastutti ja kauhistutti murrosiän kynnyksellä olevaa poikaa elokuvassa Kummitusjuttu (Ghost Story, 1981) - jonka aiheuttamasta pikkutraumasta poika pääsi eroon vasta Särkänniemen kummitusjunaprojektin* ensimmäisinä vuosina. Ilmeisestikin alitajunnassaan Chris Sarandonin ja Alice Krigen yhdistänyt poika alkoi myöhemmällä iällä tuntea vetoa vain tummiin ja luonnollisiin lumottariin, joiden ehdottomaan kärkipäähän kuuluvat 1990-luvun Jennifer Connelly, 2000-luvun Maria Ylipää sekä Elena Leeve, 1960-luvun Isobel Black sekä 1970-luvun Gemma Craven. Nykyinen internet-sukupolvi tuskin edes ymmärtää miten suuri juttu videoelokuvien vuokraus oli 1980-luvun alkupuolella. Koko ajan isommaksi kasvavalle pikkupojalle ja hänen äidilleen tuli tavaksi vuokrata kaikenlaista katsottavaa. Vaikka näillä videovuokrauksilla oli taipumus kääntyä kauhun ja kauhukomedioiden puolelle, ikimuistoisin vuokraus lienee kuitenkin elokuvamusikaali The Sound of Music (1965). Robert Wisen ammattitaidolla ohjaama ja Julie Andrewsin sekä Christopher Plummerin tähdittämä mestarillinen elokuva näytti toteen vuosia aiemmin pojan lausumat sanat: "Ilostakin voi itkeä." Kyseinen elokuvamusikaali opetti pojalle todellisen liikutuksesta itkemisen ilon - joka on siitä lähtien tarkoittanut pojalle samaa kuin meditointi useimmille. Virtuaalisesti aiheutettu liikutuksesta itkeminen kun tuo ainoastaan hyvän olon, siinä missä "oikea" itkeminen on lähes poikkeuksetta surun ja murheen aiheuttamaa. Näin kertomuksemme pienestä pojasta tekee kliseisen paluun kaiken alkuun, The Glass Slipper -elokuvaan. Vuonna 1987, pojan muuttuessa 13-vuotiaasta pojasta murrosikäiseksi teiniksi, Disneyn Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä juhli 50-vuotista taivaltaan. Bram Stokerin Dracula vietti samana vuonna virallista 90-vuotisjuhlaansa (vaikka alkuperäisromaanin tapahtumavuoden perusteella kyseessä oli jo 100-vuotisjuhla). Samana vuonna ilmestyi Richard Hollissin ja Brian Sibleyn kirja Disneyn Lumikin tekemisestä, "Snow White and the Seven Dwarfs & The Making of the Classic Film". Pojan ahmiessa kyseistä kirjaa yksi piirros teki häneen lähtemättömän vaikutuksen: seinälle kahlehdittu avuton prinssi. Tällaista ei tietenkään nähty Disneyn lopullisessa 1937 Lumikki-animaatioklassikossa - mutta pojan mielenkiinto oli herätetty. Perinteiset roolijaottelut sukupuolen perusteella olivat alitajuisesti inhottaneet poikaa koko pienen elämänsä ajan; miehet eivät muka itkeneet ja naisten piti olla heikkoja. Poika oli myös nähnyt lukemattomissa sarjakuvissa, elokuvissa ja televisiossa kuinka naisia jaksettiin kyllä vangita, sitoa, kiusata ja kiduttaa, mutta miehille A) ei joko tapahtunut mitään, tai B) he selvisivät pahoistakin paikoista ilman sen suurempia ponnisteluja, tai C) heidät tapettiin yhdellä iskulla sekunnin murto-osassa. Nyt kun pojalle selvisi että itse satusetä Walt Disney oli alunperin harkinnut miessankarin armotonta kidutussessiota ensimmäiseen pitkän piirrettyynsä, oli poika positiivisesti vaikuttunut sekä vakuuttunut. Siitä lähtien kaavamaisuuksien rikkominen ja kliseiden murjominen on ollut merkittävä piirre pojan suosikeissa sekä tekemisissäkin. Kun kertomuksemme pienestä pojasta nyt päättyy, voi vain todeta, että allekirjoittaneen aivoissa pyörii luultavasti karuselli joka tekee pitkiäkin kierroksia mutta aina palaa lähtökohtaan (kuten edellä kerrotussa tapauksessa vuoden 1940 The Thief of Bagdad -elokuvan vankilahuipentumaan). Lähes kaikista kertomuksen sisältämistä lapsuudenkokemuksista on tähän päivään mennessä kulunut ainakin 22, ellei peräti lähes 30 vuotta. On lukijan itsensä päätettävissä, onko tuo pikkuinen poika yksinkertaisesti altistunut liian nuorena liian monille vaikutuksille - josta tuloksena tällainen mielikuvitusmaailmoihin mielellään kauheata realismia pakeneva hihhuli, joka rakastaa onnellisia loppuja, nauttii hyvän ja pahan välisistä taisteluista (sekä näiden voimien hiuksenhienoista eroista); imee itseensä värien, valojen ja varjojen harmoniaa; kyseenalaistaa mielellään itsestäänselvyyksiä; löytää pinnallisistakin asioista koskettavaa syvällisyyttä; sekä jumaloi visuaalista kauneutta - ja kuitenkin vaatii että korean kuoren alla on aina oltava sisältöä. Niille jotka uskaltavat lukea vielä tästä eteenpäin, toivotan oikein mukavaa matkaa KenNetin syövereihin. Heikkohermoisimpien on syytä ottaa matkalla tupsahtavat varoitukset vakavasti - ei välttämättä kyseenalaisten tekstisisältöjen takia, vaan siksi että kauhuelokuvista ja muista synkistä suosikeistani on mukana myös aika karmeatakin kuvamateriaalia! - Kenneth Sundberg heinäkuussa 2010 - lue enemmän Kentsu Productionsin nettisaitilta! tämän hetkinen* KenNetin päähakemisto viimeinen päivitys 22. heinäkuuta 2010 KEN ON KEN? Kennethin erittäin vapaamuotoinen ansiolista ynnä elämäntarina. Tulossa myös kuvagalleria. Päivityksiä odotettavissa! KenNetin VIIHDETIETOKANTA "The Entertainment Database". Tietokanta joka niputtaa Kennethin suosikit (elokuvat, näytelmät, musikaalit, musiikit, televisiosarjat, yms) yhden otsikon alle. Tulee sisältämään sekä englanninkielisiä että suomenkielisiä sivuja ja sivukokonaisuuksia. Suurpäivitys tulossa! KOLME ILOISTA ROSVOA pieni kunnianosoitus Vuonna 1982 Suomen Kansallisteatterissa ensi-iltansa saanut legendaarinen versio suositusta satunäytelmästä jonka Sohvi- täti Soila Komi ansaitsee ylistyksen. Mukana myös Matti Kontion yhtä legendaarinen äänituotanto. LYIJYN AIKA Margarethe von Trottan suhteellisen järkyttävään elokuvaan perustuva näytelmä oli näyttelijä Rafael Sundbergille taianomainen ja unohtumaton kokemus. MUSIIKKISATU-TIETOKANTA Disneyn "Musiikkisadut" 1960-luvulta aina 2000-luvulle asti. Erittäin kattava analyysi- ja informaatiopaukku. Päivityksiä odotettavissa! D R A C U L A pieni kunnianosoitus Kennethin syvältä luotaava "kirjallisuus- essee" Bram Stokerin Draculasta ja vampyyrikreivin rikkaasta perinnöstä. Päivityksiä odotettavissa! John Williamsin 1979 Dracula Soundtrack-albumi joka aloitti Kennethin elokuvamusiikkiharrastuksen. Sisältää myös ko. elokuvan analyysin. Valitettavasti vain englanninkielellä (toistaiseksi). Pieniä korjauksia / lisäyksiä odotettavissa! HAMMER DRACULA "The Lives and Deaths & The Timeline" Englantilaisen Hammer Films -elokuvayhtiön Dracula-elokuvasarjalle omistettu sivu. Sisältää kaksi hyvin ainutlaatuista analyysia kyseisistä elokuvista. Valitettavasti vain englanninkielellä (toistaiseksi). Päivityksiä odotettavissa! PHANTOM The Kopit & Yeston Musical Unohda Andrew Lloyd Webberin musikaali! Kopitin ja Yestonin versio on huomattavasti monipuolisempi teos. Valitettavasti vain englanninkielellä (toistaiseksi). Pieni Jättiläiskalmari-Tietokanta KenNetin katsaus lonkerolillukoiden ihmeelliseen maailmaan niin elokuvissa, huvipuistoissa kuin musiikissakin. HÄMÄHÄKIT ELOKUVISSA KenNetin katsaus hämähäkkien elokuvalliseen maailmaan. D A R K K I S KenNetin Suomalainen Dark Ride -Tietokanta Suomalaisia kummitusjunia ja kauhukohteita sekä darkkiksien historiaa. Päivityksiä odotettavissa! KenNetin DISNEY-PUISTO TIETOKANTA KenNetin tällä hetkellä kiitellyin osuus sisältää oppaat sekä Walt Disney Worldiin että Disneylandiin - ja paljon sellaista tietoa jota muut eivät kerro. Päivityksiä odotettavissa! THE HAUNTED MANSION Pieni suomenkielinen kunnianosoitus Disney-puistojen "kummitustalolle", Kummittelevalle Kartanolle. PHANTOM MANOR Pieni suomenkielinen kunnianosoitus Disney-puistojen "kummitustaloista" omalaatuisimmalle yksilölle. KenNetin LUMIKKI TIETOKANTA Unohda pinkit sokeriset prinsessamössöt! KenNetin tietokanta pureutuu huomattavasti syvemmälle Walt Disneyn mestariteokseen. Sisältää sekä englanninkielisiä että suomenkielisiä sivuja. Suurpäivitys tulossa! Snow White's Scary Adventures Disney-puistojen klassisen "Lumikki-darkkiksen" erittäin kattava tietokanta. Valitettavasti vain englanninkielellä (toistaiseksi). Päivityksiä odotettavissa! The Fairest ...and the Scariest of Them All Disneyn Lumikin salattu maailma. Miksi uljaasta Prinssistä tuli elokuvamaailman kuuluisin puupökkelö? Tutustu Disneyn studion synkimpiin salaisuuksiin - kuten Disney-klassikoissa miehiin keskittyvään väkivaltaan piilo-osiossa "Disney Dungeons". Valitettavasti vain englanninkielellä (toistaiseksi). Ei suositella heikkohermoisimmille. Pieniä korjauksia / lisäyksiä odotettavissa! THE DISNEY HUNKS DATABASE Disney-animaatioklassikkojen pökkelöprinssit ja muut miessankarit ansaitsevat tulla esitellyiksi oikealla tavalla - KenNetin tyyliin. Valitettavasti vain englanninkielellä (toistaiseksi). Päivityksiä odotettavissa! TULOSSA MM. Wicked-musikaalin "ymmärtämisopas" (arvioitu julkaisu 1.8.2010) Hammer Films -elokuvayhtiön pieni historiikki sekä elokuvaopas (arvioitu julkaisu 1.8.2010) sekä valtava määrä Kennethin suosikkeja sekä inhokkeja, kuten Twilight, The Wizard of Oz sekä Jaws. (en uskalla arvioida julkaisupäivämäärää) Kuvien muokkaaminen ja teksti: Kenneth Sundberg ____________________________________ KenNetti on Kenneth Sundbergin täysin epäkaupallinen nettisaitti joka kunnioittaa ja ylistää lahjakkaita ihmisiä ja heidän töitään. Kaiken tälle saitille kerätyn materiaalin tarkoituksena on jakaa informaatiota, edistää tietämystä vähemmälle huomiolle jääneistä asioista, sekä viihdyttää ihmisiä kaikkialla maailmassa. KenNetti ja Kenneth Sundberg eivät ole missään tekemisissä tällä saitilla mainittujen yhtiöiden, teemapuistojen, elokuvien, ihmisten, kummitusten tai muiden asioiden kanssa. Oikeuksia materiaalien jäljentämiseen ei ole myönnetty KenNetille eikä Kenneth Sundbergille, lukuunottamatta osioita missä asiasta on erikseen mainittu. Jos Sinun mielestäsi jokin kuva tai muu materiaali ei saisi olla tällä saitilla, ole ystävällinen ja OTA YHTEYTTÄ Kenneth Sundbergiin, niin voimme nopeasti ratkaista ongelman. KenNetti is a totally non-commercial website by Kenneth Sundberg to pay tribute and to honour the work of the talented people behind some of the most wonderful things found on this planet. All the material is gathered here only to inform, to promote things that need to be noticed, and to entertain people all over the world. KenNetti and Kenneth Sundberg are not affiliated to any of the companies, theme parks, movies, people, ghosts or other things appearing on this site. No rights of reproduction have been granted to KenNetti or Kenneth Sundberg, except where indicated. If You feel that some image or material whatsoever should not appear on this site, please CONTACT Kenneth Sundberg so that we can quickly resolve the problem.