KENNETIN PÄÄSIVU • THE KENNETTI MAIN PAGE
Sivuston suunnittelu ja ylläpito: Kenneth Sundberg
Viimeisin Päivitys: Toukokuun 31, 2010

KenNetin viihdetietokanta - the KenNetti entertainment database
Lyijyn aika
ja näyttelijä Rafael Sundberg

Aika saattoi olla lyijyinen,
mutta teatterikokemus niin
taianomainen...

Syyskuun 12. päivä vuonna 1984. Näytelmän Lyijyn aika ensi-ilta Suomen Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä, Helsingissä. Pian kymmenen vuotta täyttävä Rafael Sundberg leikkii teatterin ullakolla näyttelijä Karin Paciuksen kanssa, autuaan tietämättömänä näytelmän rajusta sisällöstä. Valmistautuessaan laulamaan näytelmän päättävässä synkässä kohtauksessa pikku-Rafael vakoilee lavasteiden taakse saapuvaa kukkamerta jonka piilottamiseksi järjestäjä Juhani Mäkinen tekee varmasti kaikkensa. Nyt tehdään vakavaa draamaa, joten ei ole syytä ajatella kivoja kukkasia. Rafael nousee portaat kylmänharmaissa lavasteissa ja kiekaisee kurkustaan laulunsanat jotka Atso Almila on hänelle opettanut. Yleisön joukossa saattaa muutama silmä kostua. Rafael kävelee lavasterakennelman toiseen päähän, taas laulaen - ja lopulta sulkeutuu näyttelijä Elli Castrénin syleilyyn. Loppukumarruksissa Rafael ei voi uskoa silmiään - kukkapuska toisensa jälkeen on osoitettu hänelle. Kyllä tämä näytteleminen on hauskaa.

Niistä kukkapuskista on kiittäminen Rafaelin isää, joka oli hälyttänyt varmastikin koko Sundbergin suvun lähettämään kukkasia ensi-iltaan. Myöhemmin syksyllä, kenties joulukuussa, kukkasten sijaan koko työryhmä sai makkaraa koreittain, kun Helsingin makkaramestarit, mitä lie, kuorsasivat vielä loppukumarruksienkin jälkeen katsomossa. Tästä Rafael oli hyvin närkästynyt. Kriitikko Jukka Kajava oli valitettavasti vieläkin närkästyneempi koko Lyijyn aika -näytelmästä ja haukkui sen lyttyyn. Luultavasti tästä syystä näytelmää esitettiin vain 20 kertaa (teatteritietokanta Ilonan mukaan).

Sen pituinen oli Rafael Sundbergin näyttelijänura. Myöhemmin samainen henkilö tosin näytteli pikkuriikkisen, alle 10 sekunnin roolin Raili Ruston ohjaamassa televisioelokuvassa Lintutyttö (1985) ja yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin esiintyi myös TV2:n Luokkakuvassa, TV1:n Keräilyerässä, sekä Chisun musiikkivideossa Baden-Baden, ja oli myös rakentanut Tampereen Särkänniemeen oman kummitusjunansa, josta tehdyssä Musiikkisadussakin mies esiintyi. Halu esiintyä on siis aina ollut Rafaelin veressä, vaikka suurimman osan näistä julkisista esiintymisistään hän on kuitenkin tehnyt nimellä Kenneth. Juu, siis allekirjoittanut itse.

Mutta kuinka Kennethistä tuli Rafael? Itseasiassa se tapahtui ihan toisinpäin. Aina peruskoulun ala-asteen viimeiselle luokalle saakka minua puhuteltiin etunimeni Ralf Kennethin mukaan Ralfina, josta vanhempani väänsivät kutsumanimeni Rafa. Äitini jaksoi aina muistuttaa että "Rafael" oli enkelin nimi. Vielä ala-asteen aikoina olin Ralf-nimestäni niin ylpeä että nimesin harrastustoimintani (nykyinen Kentsu Productions) leikkitoiminimelle Rafaelmaa - niinkuin esimerkiksi Disneyland. Ala-asteen loppuaikoina sain kuitenkin tietää että amerikanenglannin silloisella alatyylillä "ralf" tarkoitti jopa oksentamista. Tottakai sellainen vaikuttaa murrosikäiseen ihmiseen. Niinpä siis yläasteelle vaihtaessani vaihdoin myös kutsumanimeni Ralfista Kennethiksi (vaikken viralliseen nimeeni kajonnutkaan). Lopputuloksena oli tietenkin että kaikki alkoivat kutsua meikäläistä Kentsuksi. Itse en tuosta kutsumanimestä edelleenkään tykkää, mutta harrastustoimintani nimenä pidin siitä erittäin paljon, sillä "Kentsu" sisältää myös sukunimeni kaksi ensimmäistä kirjainta ("Ken-t--Su"). Lukemattomat yritysten nimet on luotu samalla periaatteella.

Tämä nimi-höpötys vie takaisin Suomen Kansallisteatteriin ja Lyijyn aikaan. Ohjaajani Lasse Lindeman nimittäin piti leikkitoiminimeni "Rafaelista" niin paljon, että siitä suostumuksellani tehtiin virallinen nimeni näytelmän tietoihin.

Lyijyn aika -näytelmään päädyin Suomen Kansallisteatterin näyttelijän Soila Komin ansiosta. Soila oli koko peruskoulun aikana luokallani olleen Saimin äiti ja varsin tietoinen näytelmäharrastuksistamme. Itse olin ihastunut Soilaan Kansallisteatterin unohtumattomassa "Kolme iloista rosvoa" -musiikkinäytelmässä (1982-1986), jossa tämä upea ja lahjakas nainen esitti Sohvi-tätiä. Kun Lyijyn aikaan etsittiin poikanäyttelijää, Soila mainitsi allekirjoittaneen olemassaolosta ohjaaja Lindemanille. Varsinaista koenäyttelemistä tai isompaa hakuprosessia ei tässä tapauksessa taidettu lainkaan järjestää - lieneekö syynä sitten se, että itsevarma Rafael mahtipontisesti julisti haastattelussa "osaavansa näytellä mitä vain!" Ohjaaja Lindeman taisi kuitenkin hyväksyä minut kyseiseen kaksoismiehitettävään rooliin siksi että näki vahvan, iloisen mielikuvitusmaailmani olevan pelastava tekijä suuressa naamiointioperaatiossa; olin nimittäin lähes täysin tietämätön Lyijyn aika -näytelmän rajuudesta koko esityskauden ajan, vaikka rooli vaati esiintymistä sekä näytelmän alussa että sen lopussa. Muistan kyllä että ihmettelin hiukkasen näytelmän kolkkoa lavastusta, outoja portaita, Jarno Hiilloskorpea pikkukalsareissa, sekä näytelmän lopussa katosta hirttoköydessä riippuvaa nukkeakin - mutta nostan tänäkin päivänä hattua Lasse Lindemanille siitä, että hän onnistui piilottamaan ahdistavan näytelmän todellisen luonteen yhdeltä näyttelijältään niin totaalisesti. Ei ole lainkaan liioittelua todeta että näytelmässä esiintyneestä Karin Paciuksesta tuli eräänlainen henkivartijani; muistan nimittäin erinäiset kerrat harjoitusten sekä näytäntöjen aikana kun Paciuksen kanssa kiipesimme jopa teatterin ullakolle asti (tai ainakin se siltä pienestä 9-vuotiaasta pojasta vaikutti) - ilmeisestikin siksi että näyttämöllä tapahtui lapsille sopimattomia asioita.

Ja kyllä minä elinkin vahvoissa mielikuvitusmaailmoissa noina taianomaisina aikoina - sillä vaikka joku on saattanut minulle kertoakin asiasta jo silloin, niin kuitenkin vasta vuosi sitten minulle oikeasti valkeni että olen esiintynyt samassa näytelmässä ikimuistoisen "Kolmen iloisen rosvon" (1982) ohjaajan, Jarno Hiilloskorven kanssa. Sekä Karin Pacius että Jouko Keskinen - joka Lyijyn ajassa esitti isääni - näyttelivät myös "Rosvoissa", ilmeisestikin minun sitä tajuamatta. "Rosvojen" upeasta musiikista vastannut Atso Almila opetti minut laulamaan Lyijyn ajalle säveltämänsä dramaattiset laulut - ikimuistoisesti kertoen että "jokainen ihminen osaa laulaa". Eikä tietenkään sovi unohtaa että Lyijyn ajassa näytteli myös legendaarisen Leif Wagerin lisäksi eturivin näyttelijät Tea Ista, Terhi Panula ja Elli Castrén - joista jokaiseen suhtauduin kylmänrauhallisesti kuin kavereihin. Näin neljännesvuosisata myöhemmin voin vain ihmetellä, että taisin roolisuorituksestani huolimatta tehdä suuremman näyttelijäntyön suhtautuessani legendaarisiin, lahjakkaisiin ammattinäyttelijöihin kuin keneen tahansa muuhun.

Roolini oli tottakai kaksoismiehitetty. Persoonallisia piirroshahmoja vapaa-ajallaan piirrellyt Kaius Niemi taisi esiintyä valtaosassa näytelmän kahdestakymmenestä esityksestä, mutta meikäläinen sai kunnian esiintyä Lyijyn ajan pohjoismaisessa kantaesityksessä, ensi-illassa 12.9.1984. Jo yksistään se riittää unohtumattomana muistona.

Soila Komia, Lasse Lindemania sekä Kansallisteatterin Lyijyn ajan kokemusta saa syyttää siitä, että allekirjoittanut edelleenkin suhtautuu teatteriesityksiin tunteellisemmin, huomattavasti syvemmällä, henkilökohtaisella tasolla kuin suuri yleisö. Kun on itse ollut lavalla, ymmärtää näyttelijöidenkin olevan vain ihmisiä - ihania, upeita, lahjakkaita ihmisiä, joiden työ voi saada sielun lentoon.

- Kenneth "Rafa" Sundberg -
Ken curriculum vitae

Von Trottan Lyijyn aika
- EI IHAN LAPSILLE SOPIVAA -

Margarethe von Trottan ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Die bleierne Zeit (1981) oli Suomessa keväällä 1982 ilmestyessään kielletty alle 16-vuotiailta. Vaikka ajat ovat muuttuneet jonkin verran kolmessakymmenessä vuodessa - ja niiden myötä myös suhtautuminen rankkoihin, lapsille sopimattomiin aiheisiin - elokuvan ikäraja kertonee kuitenkin ettei sisältö ole mitään prinsessasatua.

Nuori isä kuolee oman käden kautta jätettyään pienen poikansa, Janin, vaimonsa sisarelle, Julianelle. Janin äiti, Marianne, taistelee ihmisoikeuksien puolesta kyseenalaisin metodein saksalaisessa terroristijärjestössä ja on siksi hylännyt sekä miehensä että poikansa. Toimittajana työskentelevä Juliane on enemmän kiinnostunut taistelemaan tasa-arvon sekä aborttien puolesta kuin huolehtimaan siskonsa pojasta. Jan päätyy sijaiskotiin (tai lastenkotiin). Marianne jatkaa terrorismin parissa, joutuu vankilaan ja kuolee lopulta mystisissä olosuhteissa. Jan joutuu itsekin murhayrityksen kohteeksi tulipalossa, joka aiheuttaa pahojen palovammojen lisäksi loputtomia painajaisia. Elokuvan päättyessä Juliane ei taida tietää kuinka kertoa tiedonjanoiselle Janille tämän äidistä.

Elokuvan pohjalta Hannelene Limpach teki näyttämösovituksen, jonka maailmanlaajuinen kantaesitys nähtiin Kielin teatterissa 3. lokakuuta 1982. Liisa Ryömä suomensi näytelmän. Suomen Kansallisteatterissa nähdyn pohjoismaisen kantaesityksen ensiharjoituksissa näytelmän nimi oli vielä "Sisarukset".

Itse en muista että Suomen Kansallisteatterin version loppukohtauksessa olisin ollut "pahoin palanut". Maininnan painajaisunista kyllä muistan - sekä Elli Castrénin lämpimän syleilyn. Jälleen kerran voin todeta että ohjaaja Lasse Lindeman on ollut ihmistuntijana nerokas, pistäessään 9-vuotiaan mielikuvitusmaailmoissa elävän pojan rooliin jonka varsinainen tehtävä on kerätä yleisöltä sympatiaa.

Suomen Kansallisteatterin 1984-1985
"LYIJYN AIKA"
(Die bleierne Zeit)

Pohjoismainen kantaesitys ja
ensi-ilta: 12. syyskuuta, 1984
Suomen Kansallisteatterin
pienellä näyttämöllä
(viimeinen esitys keväällä 1985)
(esityskertoja yhteensä 20)

Alkuteos: Margarethe von Trotta
"Die bleierne Zeit" -elokuvakäsikirjoituksen
pohjalta näyttämölle sovittanut:
Hannelene Limpach
Suomennos: Liisa Ryömä

Ohjaus: Lasse Lindeman
Musiikki ja laulujen harjoitus: Atso Almila
Lavastus: Pentti Valkeasuo
Puvustus: Riina Ahonen
Valaistussuunnittelu: Kalle Aaltonen
Pukujen toteutus: Ritva Mattila
ja teatterin ompelimo
Kampaukset:
Aune-Maria Ollila (Seppä)
ja Ritva Ylänkö
Järjestäjä: Juhani Mäkinen
Kuiskaaja: Helena Viherkenttä
Valaistusmestari: Johannes Kyyrönen
Tehostemestari: Teuvo Pasanen
Näyttämömestari: Aimo Kantola
Tarpeisto: Eila Kerola
Valokuvaus: Johnny Korkman

Käsiohjelman toimitus:
Pirjo Manninen ja Terttu Savola
Käsiohjelman taitto: Hannu Toikkanen
Juliste: Alfons Eder

ROOLEISSA:
Juliane, toimittaja....Elli Castrén
Marianne, hänen sisarensa....Terhi Panula
Sabine, Julianen työtoveri....Karin Pacius
Wolfgang, Julianen elämäntoveri....Jarno Hiilloskorpi
Werner, Marianne mies....Jouko Keskinen
Vankilavirkailija....Soila Komi
Karl....Osmo (Osku) Nätti
Julianen ja Mariannen vanhemmat
Isä....Leif Wager
Äiti....Tea Ista
Mariannen ja Wernerin poika
Jan....Kaius Niemi /
Rafael Sundberg
(eli yours truly, Kenneth Sundberg)

ALKUPERÄISET LAULUT
"Lyijyinen aika"
ja sen kertaukset
(Sävel & sanat: Atso Almila)
(laulajana Jan)

KenNetin Pääsivu