KENNETIN PÄÄSIVU • THE KENNETTI MAIN PAGE
Sivuston suunnittelu ja ylläpito: Kenneth Sundberg
Viimeisin Päivitys: Helmikuun 21, 2011

KenNetin viihdetietokanta - the KenNetti entertainment database
Kasper, Jesper ja Joonatan
kolme iloista rosvoa

Alempana tällä sivulla:
Helsingin Kaupunginteatterin
version 2011 arvostelu

Kaiken alkuna
Kansallisteatterin Rosvot
ja maailman upein Sohvi

Paikka: Suomen Kansallisteatterin suuren näyttämön katsomo. Aika: Vuoden 1982 syksy. Lähes 8-vuotias Kenneth katsoo lumoutuneena kuinka näyttämön lattian hiljalleen pyöriessä vanhan Topiaksen tornitalo lähestyy yleisöä, mitä ilmeisimmin joko sinertävän tähtitaivaan alla tai ylimaallisen kauniin aamuruskon kera. Ylhäällä tornissaan Topias laulaa seesteistä "Säälaulua" muun Kardemumman kaupungin vielä uinaillessa taustalla. Ja pikku-Kenneth silmät suurina, sydän lämmöstä pakahtumaisillaan. Tällaista hetkeä ei voi unohtaa - varsinkaan kun se saattaa sisältää selityksen muun muassa sille miksi hieman myöhemmin Disney-puistojen sinertävät ja uneliaat taikamaailmat iskivät syvästi samaan pikkupoikaan.

"Kolme iloista rosvoa" on norjalaisen Thorbjørn Egnerin luomus. Vuonna 1955 julkaistun alkuperäiskirjan nimi on "Folk og røvere i Kardemomme by" (josta suora käännös voisi olla "Kardemumman kaupungin kansa ja rosvot"), mutta kirjan virallinen suomenkielinen nimi on "Kasper, Jesper ja Joonatan - kolme iloista rosvoa". Egnerin lapsekkaan lystikäs kertomus piilottaa sisälleen yllättävän paljon rakentavaa yhteiskuntakritiikkiä sekä lämminhenkistä filosofiaa. Alkuperäiskirja sisältää myös useita helppomelodisia lauluja, jotka tukevat kertomuskokonaisuutta, paljastaen laulajiensa sielunmaailmoista seikkoja ja asioita joita muu teksti ei välttämättä kerro. Egner kirjoitti ja sävelsi laulut itse, yhtä ainoaa lukuunottamatta. Myös lapsekas kuvitus oli kirjailijan itsensä käsialaa. Egnerin Kardemummassa useimmat ihmiset näyttävät peräti skandinaavisilta, mutta kaupungin arkkitehtuuri ja eksotiikka (palmupuineen sekä eläimineen) sisältävät vaikutteita niin Marokosta, Algeriasta, Italiasta kuin Etelä-Ranskastakin, joista kaikista Egnerillä oli omakohtaisia kokemuksia.

Kirjan alkuperäinen suomenkielinen käännös on runollinen ja nokkela - eikä ihmekään, sillä suomennoksesta vastasi runoilijana ja kirjailijana tunnettu Aila Meriluoto. Suomenkielisestä Werner Söderström Osakeyhtiön (WSOY) kustantamasta teoksesta on otettu jo ainakin neljätoista painosta, joka kertoo kirjan nauttivan edelleen suurta suosiota. Kirjaa on käännetty useille eri kielille. Jokseenkin kummallista on, että ruotsinkielisessä alkuperäiskäännöksessä Kardemumma muuttui Kamomillan kaupungiksi, kun taas esimerkiksi englanninkielinen versio säilytti kardemummaisen nimen. (Ruotsalaisessa alkuperäiskäännöksessä myös henkilöiden nimet poikkesivat kummallisesti alkuperäisistä - mm. raitiovaunukuljettaja Syvertsenista tuli Enoksson ja pikku-Kamomillasta Colombine. Vuonna 1988 tehdyssä norjalaisen elokuvan ruotsinkielisessä ääniversiossa kumpikin nimi palautettiin lähes ennalleen, mutta kaupungin nimi pysyi edelleen Kamomillana).

Alkuperäiskirjan yksinkertainen juoni ei vaadi sen suurempia esittelyjä. Kardemumman kaupungissa asustetaan Poliisimestari Paavalin määrittelemän lain mukaisesti: "Täytyy aina olla kiltti, muita kiusata ei saa, muuten sopii tehdä mitä huvittaa." Ne muutamat Kardemumman asukkaat, jotka eivät osaa näin yksinkertaista lakia kaikin puolin noudattaa, ovat iki-ihanan iloton Sohvi-täti sekä kaupungin ulkopuolella asuvat Kasper, Jesper ja Joonatan. Kyseiset kolme rosvoa eivät ole kuitenkaan pahoja tai ilkeitä (kuten kirjan suomalainen nimikin jo toteaa) vaan pikemminkin ainoastaan laiskoja. Kirjan päätteeksi kukin rosvo löytää paikkansa yhteiskunnassa ja tarkoituksensa elämässä. Ja jopa Sohvi-tädilläkin on oma tärkeä roolinsa tarinassa.

Egner kirjoitti alkuperäiskirjan helposti näyttämölle sopivaksi - ja luultavasti ihan tarkoituksellisesti. "Kolme iloista rosvoa" nähtiin Helsingin Suomen Kansallisteatterissa jo vuonna 1958, mutta sitä esitettiin ilmeisesti vain 22 kertaa kahden kauden aikana (teatteritietokanta Ilonan mukaan). Toinen versio, jonka ohjauksesta vastasi Ritva Laatto, sai ensi-iltansa joulukuussa 1966, mutta sitäkään ei esitetty kahden kautensa aikana kuin 24 kertaa. (Samainen Ritva Laatto ohjasi myös vuoden 1962 suomenkielisen elokuvaduppauksen Disneyn Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä -klassikkoon). Kansallisteatterin edellisten versioiden esitysmääriin verrattuna voi siis ymmärtää kolmannen version, vuodelta 1982, olleen aikansa uskomaton ilmiö sekä huippumenestys: syksystä 1982 kevääseen 1986, peräti viiden kauden ajan, kyseistä musiikkinäytelmää esitettiin yhteensä 175 kertaa. Katsojia tälle kolmannelle versiolle kertyi huikeat 139193 ihmistä - joista vähintään kolme katsojaa olivat todellisuudessa yksi pieni Kenneth...

Uskoisin kuitenkin että muutkin kuin allekirjoittanut saattoivat käydä nauttimassa Kansallisen "Kolmen iloisen rosvon" kolmannesta versiosta useamman kuin yhden kerran. Itse en ollut tutustunut alkuperäiskirjaan ennen näytelmää - enkä edes pitänyt kirjasta sitten kun sen vihdoinkin sain käsiini, sillä käsinkosketeltavissa oleva elävä näytelmä oli jotain paljon parempaa kuin Egnerin kököt piirrokset. Vasta näin aikuisiällä voin vilpittömästi kehua myös Egnerin alkuperäisteosta - (vaikka aikuisen tekemä "lapsellinen" töhrysöhrykuvitus kuuluu edelleenkin niihin asioihin jota henkilökohtaisesti en arvosta).

Kansallisteatterin 1982 "Rosvojen" mainiosta ohjauksesta vastasi näyttelijänäkin tunnettu Jarno Hiilloskorpi. Upean lavastuksen loi Anneli Qveflander ja musiikin sovituksesta vastasi legendaarinen musiikin monitoimimies Atso Almila. Esitys alkoi unohtumattoman kiehtovalla tavalla, kun pimeän ja hiljaisen katsomon eri puolilta kuului Kasperin, Jesperin ja Joonatanin kuiskauksia toisilleen. Näistä kuiskauksista lähti käyntiin "Rosvolaulu" (joka on eittämättä Egnerin teoksen kuuluisin laulu). Kyseinen aloitus kaikuu muistoissani edelleenkin yhtä vahvana ja jännittävänä kuin esimerkiksi John Williamsin "Tappajahai-teema" ja Superman, the Movien (1978) sykähdyttävät alkutekstit.

Esityksen muina huippukohtina nähtiin muun muassa Anu Panulan ihastuttavasti esittämä "Amerikkalainen Papukaija", nukkuvan Sohvi-tädin koominen ryöstö (jossa elävä näyttelijä vaihdettiin yhdessä vilauksessa näköisnukkeen jota rosvot sitten pudottelivat urakalla) sekä varmasti puoli ensemblea juoksemassa ympäri näyttämöä esittäessään mukaansatempaavaa "Kardemumman raitiovaunu" -laulua. Näihin päiviin säilynyt rakkauteni rytmikkäisiin, helppoihin melodioihin on eittämättä Thorbjørn Egnerin ja Atso Almilan ansiota - vaikkakin suuri rakkauteni klarinetteihin ja sen sukulaissoittimiin voitaneen jäljittää teoksen ainoaan lauluun jota Egner ei itse säveltänyt (eli Bjarne Amdahlin "Parturimestarin laulu" jossa parturi Listi soittelee klarinettiaan iloisesti).

Esityksen ehdottomana huippukohtana taisi kuitenkin olla "Sohvi-tädin kiukkuinen laulu" jonka aikana hupaisa lastenteatteri muuttui hetkeksi unohtumattomaksi rock-konsertiksi Sohvin rääkyessä omia mielipiteitään Kardemumman asukkaista. Näkemykseni ihanan happamasta Sohvi-tädistä ei ehkä ole ihan objektiivisin, sillä Sohvia mestarillisesti esittänyt Soila Komi oli koko peruskoulun aikana luokallani olleen Saimin äiti - mutta voisin kyllä väittää, että vaikken olisi Soilaa koskaan tuntenut henkilökohtaisesti, olisin silti ollut täysin ihastunut tähän Egnerin luomaan riemastuttavan kiukkuisesti laulavaan tätiin. (Kaksi vuotta myöhemmin 10-vuotias Kenneth pääsi Soilan ansiosta esiintymään toiseen Kansallisteatterin näytelmään, Lyijyn aika - eikä pikkupoika tuolloin oikein tainnut tajuta olevansa samassa näytelmässä "Rosvojen" ohjaajan sekä muiden legendojen ympäröimänä. Antakaa anteeksi, häpeän tietämättömyyttäni suuresti).

Toivokaamme että "Kolme iloista rosvoa" palaisi vielä joskus Suomen Kansallisteatterin suurelle näyttämölle, jonne se kuuluu.

Suomen Kansallisteatterin 1982-1986
"KOLME ILOISTA ROSVOA"
Sovitus Thorbjørn Egnerin musiikkisadusta
"Kasper, Jesper ja Joonatan - kolme iloista rosvoa"

Ensi-ilta: 3. syyskuuta, 1982
Suomen Kansallisteatterin
suurella näyttämöllä
(viimeinen esitys keväällä 1986)
(esityskertoja yhteensä 175)

Alkuperäisteksti: Thorbjørn Egner
("Folk og røvere i Kardemomme by")
Alkuperäinen suomennos: Aila Meriluoto
Laulujen sävellys ja alkuperäissanoitus:
Thorbjørn Egner
(lukuunottamatta "Parturimestarin laulu":
sävel: Bjarne Amdahl ja
alkuperäissanoitus: Egner)

Ohjaus: Jarno Hiilloskorpi
Musiikin sovitus ja johto: Atso Almila
Koreografia: Fred Negendanck
Lavastus ja puvut: Anneli Qveflander
Kampaukset: Aune-Maria Ollila (Seppä)
Tehosteet: Matti Silvantie
Valaistus: Esko Aho

Orkesteri:
Juhani Hapuli, Sami Panula,
Tommi Mentu, Jukka Räikkönen
ja Atso Almila

ROOLEISSA:
Kasper....Heikki Nousiainen
Jesper....Jukka Rantanen
Joonatan....Tuomas Mattila
Poliisimestari Paavali:
Seppo Laine / Risto Mäkelä
Sohvi-täti (Sohvi-neiti)....Soila Komi
Pikku Kamomilla....Paula Siimes
Vanha Topias....Yrjö Parjanne
Tommi....Jouko Keskinen
Kuljettaja Jytkynen....Simo Tamminen
Parturimestari Listi....Pekka Juntunen
Leipuri...Eila Peitsalo
Makkaramestari:
Kari Paju / Keijo Komppa
Suutari....Jyrki Hyle
Kalakauppias....Leo Hokkinen
Lintukauppias...Karin Pacius
Amerikkalainen Papukaija...Anu Panula
Rosvojen Leijona:
Seppo Pääkkönen /
Abdeslam "Langry" Chellaf
Tommin Aasi:
Sari Hyväkkö / Anu Panula
Korimyyjä....Eija Nousiainen
Kukkienmyyjä....Tiina Bergström
Vihannesmyyjä....Virve Kauste
Kahvion tarjoilija....Tiina Björkman
Kengänkiilloittaja....Pekka Holmström
Posetiivari....Lauri Meri
Puudelit:
Tiina Torikka, Sari Hyväkkö
& Tiina Bergström
Kardemummalaisia ja lintuja:
Anja Pajanen, Virve Kauste,
Sari Hyväkkö, Eija Nousiainen
& Tiina Torikka
Rouva Paavali....?

ALKUPERÄISET LAULUT
JA MUSIIKKIKAPPALEET
(ja tieto siitä kuka / ketkä
kertomuksessa laulun laulavat)

Kardemumman laulu
(Kardemummalaiset)

Kardemumman raitiovaunu
(Kardemumman laulun melodia)
(Kuljettaja Jytkynen &
Kardemummalaiset)

Kardemumman juhlamarssi
(Kardemumman laulun melodia)
(Orkesteri)

Poliisimestari Paavali
(Poliisimestari Paavali)

Säälaulu
(Vanha Topias)

Pikku Kamomilla soittaa
(Pikku Kamomilla)

Rosvolaulu
(Kasper, Jesper ja Joonatan)

Iloiset rosvot
(Rosvolaulun melodia)
(Kasper, Jesper ja Joonatan)

Rosvot etsivät
(Kasper, Jesper ja Joonatan)

Rosvojen pesulaulu
(Kasper, Jesper ja Joonatan)

Sohvi-tädin kiukkuinen laulu
(Sohvi-täti)

Sohvi-täti ja rosvot
(Sohvi-tädin kiukkuisen laulun melodia)
(Sohvi-täti & rosvot)

Puhuva kameli
(Puhuva kameli)

Hevostanssi
(Hippokrates-hevonen)

Amerikkalainen papukaija
(Amerikkalainen papukaija)

Eläköönlaulu Topiaalle
(Eläköönlaulun melodia)
(Kardemummalaiset)

Eläköönlaulu Rosvoille
(Eläköönlaulun melodia)
(Kardemummalaiset)

Rosvonpyyntilaulu
(Makkaramestari, Leipuri &
Poliisimestari Paavali)

Rouva Paavalin laulu
(Rouva Paavali)

Parturimestarin laulu
(Sävel: Amdahl / Alkup. sanat: Egner)
(Parturi Listi)

Matti Kontion Mestarillinen
"Kardemumman Rosvot"

Matti Kontion vuonna 1982 tuottama ja sovittama äänite "Kardemumman Rosvot" (Ab Discophon Oy) on mestariteos! Sen CD-uusjulkaisua saatiin odottaa lähes 20 vuotta. Lue lisää tästä iloisesta tapahtumasta klikkaamalla otsikkoa.

Lyhyt kommentti
Helsingin Kaupunginteatterin
2011 "Kolme iloista rosvoa" versiosta

Jos olet lukenut kaiken edellä kirjoitetun, ymmärtänet varmasti kuinka suuri merkitys Suomen Kansallisteatterin 1982-86 "Rosvoilla" on meikäläisen elämässä (vaikken kyseistä näytelmää edes ravannut katsomassa niin montaa kertaa kuin esim. Disneyn Lumikkia tai Hiidenpataa). Helsingin Kaupunginteatterin musikaalituotannoista olen ollut kiinnostunut aina vuodesta 1994 lähtien, kun Arthur Kopitin ja Maury Yestonin Oopperan Kummitus (Phantom) veti jalat altani totaalisesti. Suhtaudun kaikkeen kokemaani viihteeseen tunnepohjalta - eli jos viihdepläjäys (elokuva, näytelmä, musiikki, tms) onnistuu koskettamaan tunteitani, saa teos lähes poikkeuksetta minulta arvostuksen ja ihailun. Olen 2000-luvun puolella löytänyt sisälläni asuvaan pikkupoikaan vetoavia suuria, lämpimiä tunteita Helsingin Kaupunginteatterin musikaalituotannoista Tuhkimo, The Producers, Miss Saigon, Kaunotar ja Hirviö ja Maija Poppanen.

Ikäväkseni joudun toteamaan, että vaikka HKT:n upouudessa "Rosvojen" versiossa on kaikki käytännössä kohdallaan, jokin oleellinen puuttuu. Sanoisin että se tunne.

Ammattikriitikko en ole enkä Suna Vuoreksi edes halua tullakaan - mutta sanotaanpa nyt kuitenkin muutama sana. Varsinkin se, että nyt tiedän täsmälleen minne HKT:n Wickedin tarvitsemat lavastusrahat katosivat: Katariina Kirjavaisen upeaan Kardemumma-lavastukseen! Suomalaista maalaismaisemaa sekä Thorbjørn Egnerin alkuperäistaidetta hienosti yhdistelevä lavastus on aivan huikaiseva, puhumattakaan kokonaisuuden teknisestä toteutuksesta, jossa lava pyörii kahdessa eri osassa päinvastaisiin suuntiin (jotta muun muassa Kardemumman Raitiovaunu saadaan liikkumaan sulavasti). Myös loppuhuipentuman tulipalokohtaus oli toteutettu yksinkertaisen tyylikkäästi. Koko näyttämöllepanon huikein yksityiskohta lienee kuitenkin ihan oikean auringon näköinen aurinko joka nousee pariin otteeseen Kardemumman talojen yläpuolelle. HKT:n "Kolme iloista rosvoa" on siis visuaalisesti erittäin silmää hivelevä, mielikuvituksellinen kokonaisuus.

Valitettavasti muilta osin kokonaisuudesta löytyy liian paljon heikkoja lenkkejä. Näyttelijä- ja tanssiryhmä tekee eittämättä parhaansa, mutta jostain kumman syystä tunnelma latistuu lähes joko kerta kun musiikki loppuu. Eikä se musiikkikaan erityisen hääppöistä ole (mutta minähän olenkin Atso Almilan ja Matti Kontion fantastisilla sovituksilla pilalle hemmoteltu kakara). Kapellimestari Eeva Kontu & "bändi" ovat sisällyttäneet laulujen uusiin sovituksiin ehkä liikaakin Fröbelin palikoita ja Kengurumeininkiä, jonka tuloksena laulut kuulostavat enemmän tusinatuotantona tehdyiltä lastenlauluilta kuin Egnerin tyylikkään yksinkertaisilta alkuperäislauluilta joiden tärkeä kerronnallinen anti on kaiken lisäksi sysätty taka-alalle. Pikku Kamomilla ei enää soita pianoa laulussa "Kamomilla soittaa" vaan pikemminkin harjoittelee balettitanssijaksi. Kuljettaja Jytkysen riemukkaasta "Kardemumman raitiovaunu" -laulusta on tullut pelkkä löysä tanssiesitys jossa raitiovaunu jää sivuseikaksi. Bjarne Amdahlin säveltämässä "Parturimestarin laulussa" parturi Listi ei enää soittele klarinettiaan - ja koko soitin on korvattu orkesterissa trumpetilla! Ehkäpä kuitenkin pahinta on se, että tässä HKT:n 2011 versiossa koko alkuperäisteoksen kuuluisinta ja suosituinta kappaletta, "Rosvolaulua", saa odottaa lähes ensimmäisen näytöksen loppuun saakka.

Mutta ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin: "Amerikkalainen papukaija" on koko HKT:n version piristävimpiä laulusovituksia, puhumattakaan Tiina Peltosen erinomaisesta papukaijasuorituksesta (sekä pikkuriikkisestä lento-osuudesta a la Maija Poppanen). Gunilla Olsson-Karlssonin koreografiakin pääsee ajoittain mukavaan vauhtiin. Sami Uotilan esittämä Leijona varastaa shown lähes jokaisessa kohtauksessaan ja Sanna Saarijärvi on ihanan pullava Leipuri. Marjut Toivanen tuo mukanaan piristävän tuulahduksen Rouva Paavalina ylipursuavien karikatyyrien keskellä. Matti Rasilan ja Kaisa Torkkelin yhdessä esittämän Puhuvan kamelin vitsikkyys vetoaa todennäköisesti enemmän aikuiskatsojiin; kyttyröiden tilalla ovat Rasilan ja Torkkelin omat päät, josta takanani istuva nuori poika totesi ääneen "tosi huonosti toteutettu", kun taas itse hirnuin kyseiselle hulvattoman kekseliäälle kameliluomukselle - varsinkin Torkkelin ja Kirsi Karleniuksen henkeäsalpaavan hienosti esittämän Aasi-hahmon jälkeen.

Ursula Salon esittämä Sohvi-neiti on omasta mielestäni HKT:n version heikoimpia lenkkejä. Siinä missä Soila Komin 1982-86 roolisuoritus on jäänyt mieleeni vähäeleisen eleganttina, Salon sössöttävä Sohvi on täysi vastakohta: pellemäinen karikatyyri, eikä juuri muuta - lukuunottamatta sitä pientä hetkeä kun rosvojen "varastama" Sohvi vetää korvillensa kuulokkeet ja alkaa hillitysti jammailemaan tehdessään ruokaa; (tässä Salon suorituksen ainoa herkkupala!) Roolihahmon nimikkokappale "Sohvi-tädin kiukkuinen laulu" ei ole erityisen kiukkuinen, vaan pikemminkin löysä.

Helsingin Kaupunginteatterin 2011 "Kolme iloista rosvoa" -version kokonaisuus ei ole missään tapauksessa huono - mutta valitettavasti esityksestä paistaa semmoinen fiilis että "tässä tehdään vain lasten teatteria". Olen aina - ihan siitä 8-vuotiaasta nassikasta lähtien - ollut sitä mieltä ettei lapsia saisi aliarvioida tällä tavoin. Ongelma voi tosin johtua pelkästään siitä, että kuulun liian vanhaan sukupolveen ymmärtääkseni nykylapsien ajatusmaailmaa. Ehkäpä siksi HKT:n version voisi kiteyttää parhaiten uuden sukupolven tulkinnaksi ajattomasta lasten klassikosta.

KenNetin Arvosana
Helsingin Kaupunginteatterin 2011
"Kolme iloista rosvoa" -versiolle:

(Kolme iloista naamaa viidestä
- eli "perushyvä" teos)