KENNETIN PÄÄSIVU • THE KENNETTI MAIN PAGE
Sivuston suunnittelu ja ylläpito: Kenneth Sundberg
Viimeisin Päivitys: Marraskuun 3, 2010

KenNetin viihdetietokanta - the KenNetti entertainment database
Frankenstein Elokuvissa
pieni tietokanta frankenstein-elokuvista
- SIVU 2 -

Hammerin Frankensteinit

Vuonna 1818 julkaistu Mary Shelleyn Frankenstein on yksi romanttisen gotiikan merkkiteoksia. Teos on sittemmin osoittautunut suunnattomaksi inspiraationlähteeksi sekä myöhemmässä kauhukirjallisuudessa että elokuvissa. Universal Picturesin mustavalkoisia kauhuklassikkoja voinee syyttää siitä että tohtori Frankensteinin luomaa "hirviötä" alettiin kutsua luojansa nimellä. Toisin kuin mustavalkoisissa Frankenstein-elokuvissa, englantilaisen Hammer Films -yhtiön elokuvasarjassa päähahmo oli nimenomaan tohtori Frankenstein eikä suinkaan pultit kaulassaan laahustava hirviö. Kuuluisasta hirviöstä on tehty myös onnistunutta parodiaa. Näillä kahdella sivulla KenNetti tarkastelee lukuisia Frankenstein-elokuvia.

Arvostelijana Kenneth Sundberg
KenNetin Arvosteluasteikko

Frankenstein Elokuvissa - Sivu 1
Universalin Frankensteinit sekä
Muut Frankensteinit

Tällä sivulla:

Hammer-elokuvat
The Curse of Frankenstein (1957)
The Revenge of Frankenstein (1958)
The Evil of Frankenstein (1964)
Frankenstein Created Woman (1967)
Frankenstein Must Be Destroyed (1969)
The Horror of Frankenstein (1970)
Frankenstein and the Monster
from Hell (1974)

The Curse of Frankenstein
(1957, ohjaus Terence Fisher)

Frankensteinin kirous on englantilaisen Hammer Film Productions -yhtiön merkittävimpiä elokuvia. Se aloitti Hammerin "goottikauhujen" sarjan, vakiinnutti yhtiön elokuvallisen tyylin ja uudisti kauhuelokuva-alaa maailmanlaajuisesti. Hollywood oli 1950-luvulla taantunut puskemaan ulos lähes yksinomaan mustavalkoisia mitäänsanomattomuuksia kauhuelokuvina, joten oli aikakin että joku hämmensi keitosta tuoreudella, energialla – sekä loisteliailla väreillä. Nykyään Frankensteinin kirous saattaa suurimmilta osin vaikuttaa dialogi-täytteiseltä haukotukselta (jonka takia allekirjoittanutkin pudottaa puoli tähteä pois), mutta kauhukohtauksissaan elokuva on edelleen häikäisevän energinen ja tehokas. Voi vain kuvitella kuinka yli 50 vuotta sitten hillityt engelsmannit lorauttivat elokuvateattereissa pissat housuihinsa, kun Christopher Leen esittämä hirviö ensi kertaa näyttäytyi elokuvassa. Kyseinen taidokas kohtaus shokeeraa tänäkin päivänä mestarillisen yliluonnollisella kamera-ajollaan, sivaltavalla musiikillaan sekä hirviön sangen unohtumattomalla naamavärkillä. Kohtaus loi myös standardin Hammerin hirviöiden tehokkaille ensinäyttäytymisille. (Tosin yksikään tätä seuranneista Hammer-elokuvista ei yltänyt samalle shokeeraavan elegantille tasolle hirviönsä esittelyssä).

Elokuvan vahva kuvaus oli Hammer-legenda Jack Asherin käsialaa. Tunnelmallisen Bray Studios -"talostudion" sisätiloja sekä modifoituja ulkolavasteita on hauska bongailla Hammerin elokuvissa aina vuoteen 1967 asti. Siksi Hammerin kauhuelokuvista puhuttaessa The Curse of Frankenstein on SE teos jota näkemättä ei voi ymmärtää Hammer-kauhusarjan nostalgista, vahvaa lumousta. Yksi oleellinen osa Hammerin parhaimpien elokuvien voimasta on näyttelijänä taitava ja tarkka Peter Cushing joka eittämättä loistaa tohtori Victor Frankensteinin roolissa.

Lienee hieman ironista että Frankensteinin kirous sai alkunsa kahden amerikkalaisen käsikirjoituksesta, jota Hammer piti liian kalliina toteuttaa ja tilasi siksi uuden käsikirjoituksen Jimmy Sangsterilta joka oli työskennellyt Hammerille jo vuodesta 1949. (Kyseiset alkuperäiskäsikirjoituksen takana olleet amerikkalaiset, Milton Subotsky ja Max J. Rosenberg perustivat hieman myöhemmin Amicus-filmiyhtiön josta tuli Hammerin pahimpia kilpailijoita 1960- ja 1970-luvuilla). Hirviöistänsä kuuluisa amerikkalainen elokuvayhtiö Universal Pictures uhkasi Hammeria oikeusjutulla, mikäli uusi elokuva sisältäisi viittauksia vanhempiin Frankenstein-elokuviin. (Ironiaa tässäkin että Universalista oli tuleva jo seuraavan Hammer-goottikauhun, Draculan, myötä yksi yhtiön kultakauden tärkeimmistä rahoittajista ja levittäjistä).

Naamiointitaiteilija Phil Leakey piti huolen siitä, ettei Hammerin hirviö näyttänyt laisinkaan Jack Piercen kuuluisalta Universal-”Frankensteinilta”. Käsikirjoittaja Sangster palautti tarinan painotukset lähemmäs Mary Shelleyn alkuperäisteoksen moraalipohdintoja – ja toisin kuin Universalin versioissa, Hammerin Frankensteinin kirouksessa loppu ei ollut erityisen onnellinen, mutta sitäkin uskottavampi ja toimivampi. Elokuvan kompakti tarinankerronta johtui osittain myös siitä että kuvaukset venähtivät pahasti yli aikataulujen, jolloin käsikirjoituksesta pudotettiin pois lukuisia kohtauksia sekä näyttelijöitäkin. Ratkaisevassa roolissa Frankensteinin kaunista palvelijatarta esittänyt Valerie Gaunt sai vieläkin ikimuistoisemman roolin Hammerin Draculassa (1958). Frankensteinin kirouksen varsinaisessa naispääosassa nähdään Hazel Court.

The Curse of Frankenstein aloitti Hammerin Frankenstein-sarjan johon mahtuu kuusi muuta elokuvaa (suoria ja epäsuoria jatko-osia sekä peräti kaksi "remake"-versiota). On myös syytä mainita että Hammerin menestystarinan aloittanut The Quatermass Xperiment (1955) oli monellakin tasolla eräänlainen Frankenstein-muunnelma.

The Revenge of Frankenstein
(1958, ohjaus Terence Fisher)

Frankensteinin kosto oli suhteellisen nopeasti kyhätty jatko-osa. The Curse of Frankensteinin kuvaukset olivat vasta loppumassa tammikuussa 1957, kun Hammer jo suunnitteli jatko-osaa. Myöhemmin Jimmy Sangster laati alkuperäiskäsikirjoituksestaan The Blood of Frankenstein uuden version vastaamaan paremmin etukäteen laadittua elokuvajulistetta (sekä nimeä The Revenge of Frankenstein), sillä Hammerin toimitusjohtaja James Carreras oli pelkän julisteen avulla saanut aikaan loistosopimuksen amerikkalaisen elokuvayhtiö Columbia Picturesin kanssa. Alkuperäisjulisteen lihaksikkaalla miesluomuksella ei ole paljoakaan tekemistä lopullisen elokuvan "hirviön" kanssa, jota esitti taitava Michael Gwynn.

Elokuvan kuvaukset aloitettiin heti Draculan kuvausten loputtua. Lavastaja Bernard Robinson teki voitavansa naamioidessaan verenhimoisen vampyyrikreivin linnalavasteita Frankensteinin laboratorioiksi. Tuotantotiimi oli lähes sama kuin Draculassa. Lopullinen elokuva eroaa The Curse of Frankensteinista eniten musiikiltaan (jonka sävelsi Leonard Salzedo) sekä uudelta "hirviöltään" jonka kehityskertomus normaalinnäköisestä miehestä kuolaavaksi hirviöksi on elokuvan koskettavinta antia – vaikka joku saattaakin jäädä kaipaamaan Christopher Leen kaltaista shokkihirviötä.

Kaikki Hammerin alkuaikojen plussat Frankensteinin kostossa kuitenkin on: vahvaa tunnelmaa, taidokasta näyttelijäntyötä (Peter Cushing varastaa lähes jokaisen kohtauksen jossa esiintyy) sekä ihan mukavasti toimiva tarina joka kehittää uskottavaa jatkumoa ensimmäiselle elokuvalle. Elokuva tarjoaa unohtumattoman, Lontoon Harley Streetille sijoittuvan loppuratkaisun.

The Evil of Frankenstein
(1964, ohjaus Freddie Francis)

Kun Hammer teki tämän kolmannen Frankensteininsa, rahoittajana ja levittäjänä toimi vihdoinkin Universal Pictures. Hammer sai oikeudet käyttää Universalin omistamaa Jack Piercen hirviöluomusta – mutta teki totaalisen virheen romuttaessa kahden edellisen elokuvan luoman jatkumon tällä täysin itsenäisellä elokuvatekeleellä. Suomessa nimellä Frankensteinin rikos julkaistu The Evil of Frankenstein on pikemminkin "remake" (eli alkuperäisaiheen uusintaversio) kuin jatko-osa edeltäjillensä The Curse of Frankensteinille sekä The Revenge of Frankensteinille. Tämä elokuva muistuttaa kaiken lisäksi enemmän Universalin vanhoja harmittomia Frankenstein-seikkailuja kuin Hammerin dynaamisempaa ja shokeeraavampaa linjaa; tällä kertaa mukana on soihtuja kantavia kyläläisiä, karikatyyrimaisia henkilöhahmoja (kuten pormestari ja poliisipäällikkö), katedraalimainen laboratorio isossa linnassa, sekä kömpelösti laahustava, murahteleva hirviö - joka näyttää täysin naurettavalta verrattuna esimerkiksi Christopher Leen aidosti kammottavaan 1957 hirviöön.

Peter Cushingin esittämä paroni Frankenstein on myös vain varjo entisestään: itsesäälissä rypevä väsynyt vanhus. Salanimellä John Elder käsikirjoituksesta vastannut tuottaja Anthony Hinds yritti omien sanojensa mukaan pyrkiä tarinallaan "myötätuntoon" mutta onnistui tässä lähinnä sivuhahmojen kautta; Katy Wildin esittämä kuuromykkä nuori nainen sekä Sandor Elèsin esittämä Frankensteinin apuri Hans ovat huomattavasti myötätuntoa herättävämpiä hahmoja kuin ärtyisä ja harvinaisen typerästi käyttäytyvä paroni. Tarinan markkinahumu ja hirviön taltuttava hypnotisoija ovat kaiken lisäksi peräisin Peter Bryanin käsikirjoituksesta Hammerin tuhoontuomitulle 1958 televisiosarjalle Tales of Frankenstein, josta kuvattiin ainoastaan pilottijakso.

Laimeahkon Frankensteinin rikoksen ohjasi Freddie Francis joka oli tuleva ohjaamaan Hammerin Draculoista goottisromanttisesti uljaimman (Dracula Has Risen from the Grave, 1968). Francis ohjasi Hammerille myös muun muassa erittäin tunnelmalliset psykologiuset trillerit Paranoiac (1964) ja Nightmare (1964). Peter Cushingin tähdittämän Frankenstein-sarjan muihin elokuviin verrattuna The Evil of Frankenstein on sarjan kiistaton outolintu – ja siksi se tulisikin katsoa aivan omana itsenäisenä teoksenaan, jolloin elokuvan todelliset ansiot pääsevät esiin. Loppuhuipentumassa Hammerin tehostemestari Les Bowie tarjoaa tyylikkään väriversion vuoden 1935 The Bride of Frankenstein -elokuvan räjähtävästä tornista. Samaa linnapienoismallia käytettiin tosin huomattavasti näyttävämmin Hammer-elokuvassa The Gorgon (1965).

Frankenstein Created Woman
(1967, ohjaus Terence Fisher)

Hammerin kauhuklassikkoja on usein kutsuttu "saduiksi". Yhtiön neljännen Frankenstein-elokuvan voisi helposti määritellä kertomukseksi joka olisi voinut helposti löytyä esimerkiksi Grimmin veljesten satukokoelmasta. Frankenstein Created Womanin lukemattomat mainoskuvat puolialastomasta Susan Denbergistä eivät liity elokuvaan millään tavalla ja maalaavat elokuvasta täysin vääränlaista kuvaa; elokuvan suomenkielinen nimi Frankenstein vangitsi sielun on itseasiassa huomattavasti osuvampi kuin Anthony Hindsin keksimä nimivitsailu Roger Vadimin kuuluisan elokuvan kustannuksella (And God Created Woman, 1957). Hindsin käsikirjoitus (jälleen salanimellä John Elder) on kuitenkin yksi hänen ehdottomasti parhaimpiaan; roolihahmot ovat uskottavia, motiivit perusteltuja, ja tarina kokonaisuudessaan erittäin koskettava sekä "elämänmakuinen" - vaikka mukana on myös vahvoja fantasiapiirteitä.

Siinä missä edellinen elokuva The Evil of Frankenstein kadotti elokuvasarjan jatkumon, Frankenstein Created Woman palautti jatkumon pitkälti ennalleen (ja vieläpä giljotiinilla sitä painottaen). Edelliseen elokuvaan viitataan kuitenkin sen verran, että paroni Frankensteinin – aina tyylikkään Peter Cushingin – kädet ovat palaneet niin pahasti ettei hän voi suorittaa leikkauksia itse. Avukseen hän on hankkinut Thorley Waltersin lämpimästi tulkitseman tohtori Hertzin ja muuttanut keski-eurooppalaiseen "ei minnekään" (käsikirjoittaja Hindsin suosimaan tapahtumapaikkaan joka oli helppo luoda Bray Studiosin seesteiseen tunnelmaan).

Elokuvan naistähti Susan Denberg on Playboy-taustastaan huolimatta erittäin hyvä roolissaan muotopuolena Christinana, jolle James Bernard sävelsi yhden kauneimmista melodioistaan (joka kuullaan alkuteksteissä loistavan levottomana variaationa). Kasvojensa toisen puoliskon pahasti polttanut Christina muuttuu vasta elokuvan loppupuolella paronin käsittelyn myötä suloiseksi povipommiksi. Denbergin sulot eivät kuitenkaan pääse korkeakauluksisissa koltuissa lähes lainkaan esille. Kyseinen pikkuseikka ei vaikuta hyvään tarinakokonaisuuteen – mutta se sotii pahasti elokuvan mainoskuvien kanssa. (Hammerin toimitusjohtaja James Carreras lienee ollut kiireinen jossain ihan muualla, sillä hän olisi taatusti huomannut Denbergin sulojen piilottelun). Elokuvan loppupuolella alkava teurastus käsitellään vähän liiankin verettömästi; jos tästä elokuvasta tehtäisiin uusintaversio, olisi lopussa mahdollisuus erittäin perusteltuun kidutuskauhuun...

Frankenstein Must Be Destroyed
(1969, ohjaus Terence Fisher)

Frankenstein on tuhottava on monien mielestä Hammerin parhain Frankenstein-elokuva. Hammerin "hopeakauden" viimeiset kolme elokuvatuotantoa erottuivat edukseen sekä visuaalisesti että sisällöllisesti. Syynä saattoi olla uusi rahoitus- ja levityssopimus Warner Bros-Seven Artsin kanssa, tai keväällä 1968 Hammerille myönnetty Queen's Award to Industry -palkinto, joka on saattanut hetkellisesti vaikuttaa yhtiön haluun pitää elokuviensa laatu mahdollisimman korkeana.

Frankenstein Must Be Destroyed -elokuvan poikkeuksellisen korkealaatuinen käsikirjoitus saattaa kuitenkin olla selitettävissä sillä, ettei Hammerin hovikirjoittaja Anthony Hinds sitä kirjoittanut. Hindsin ollessa sidottuna muihin velvollisuuksiin elokuvan käsikirjoitus siirrettiin apulaisohjaaja Bert Battin sekä tuottaja Anthony Nelson Keysin vastuulle. Syntyi tarina jossa oli sopivasti uutta ja vanhaa. Ilmiselvästi hyvän rahoituksen turvin elokuvan tyyli siirtyi intiimistä ja pienimuotoisesta Frankenstein Created Woman -satumaailmasta mahtipontisempaan ja voimakkaasti shokeeraavampaan suuntaan. Perinteisiltä Bray Studiosilta oli jouduttu siirtymään tilavammille ABPC Elstree -studioille, jonne Hammerin lavastajalegenda Bernard Robinson loi uransa viimeiseksi työksi jääneen gotiikkaa tihkuvan maailman. Terence Fisher palasi ohjaajaksi ja näytti että pystyi edelleen ohjaamaan Hammerin parhaimmistoon kuuluvaa materiaalia. Säveltäjä James Bernard päivitti Dracula Has Risen from the Grave -elokuvaan kehittämänsä entistä sinfonisemman tyylin vieläkin jyrisevämmäksi.

Kaiken visuaalisen ja äänellisen voiman vastapainoksi Frankenstein Must Be Destroyed tarvitsi inhimillisen, vakuuttavan näyttelijäkaartin. Sisältäkin suloinen Veronica Carlson, sopivan nyhverö Simon Ward, erittäin vakuuttava anti-hirviö Freddie Jones, sekä aina loistava Peter Cushing muodostivat elokuvan tärkeän selkärangan. Shokeeraavasta alkujaksosta aina puutarhassa tapahtuvaan ikimuistoiseen vesivahinkoon sekä loppuhuipentuman tulipätsiin saakka elokuva pitää otteessaan, vaikka meno välillä rauhoittuukin. Ainoa asia, jota Frankenstein on tuhottava ei tarvitse, on alkuperäisessä brittiversiossa nähtävä raiskauskohtaus jonka James Carreras vaatimalla vaati elokuvaan. Sekä ohjaaja Fisher että näyttelijät Carlson ja Cushing pitivät tätä kohtausta täysin asiaankuulumattomana – ja kohtalokin ivasi Carrerasille, sillä muun muassa Yhdysvaltain levitykseen elokuva pääsi vasta kun raiskauskohtaus poistettiin.

The Horror of Frankenstein
(1970, ohjaus Jimmy Sangster)

Kesällä 1969 Hammer etsi uusimpaan Dracula-tuotantoonsa nuorempaa, uuden sukupolven vampyyrikreiviä Christopher Leen tilalle. 29-vuotias Ralph Bates oli astuva rooliin, mutta amerikkalainen rahoittaja oli toista mieltä. Hammerin seuraavassa Frankenstein-elokuvassa päätettiin yrittää samaa sukupolven vaihdosta, sillä sattuman kautta Hammerille päätynyt Jeremy Burnhamin alkuperäiskäsikirjoitus oli enemmänkin The Curse of Frankensteinin uusintaversio kuin Hammerin Frankenstein-sarjaa jatkava episodi. Uudeksi paroni Frankensteiniksi valittu Ralph Bates sai tällä kertaa pitää roolin – tosin vain tämän yhden elokuvan ajan. Emi Film Productions Ltd:n omistama Associated British Picture Corporation (ABPC) päätyi rahoittajaksi kahden elokuvan sopimuksella (joista toinen oli Hammerin Dracula-sarjan heikoin lenkki, Scars of Dracula, 1970).

Hammerin kulta-ajan elokuvia käsikirjoittanut Jimmy Sangster lupautui hiomaan Burnhamin käsikirjoitusta sillä ehdolla että sai myös ohjata elokuvan. Näin The Horror of Frankensteinista tuli Sangsterin ohjausdebyytti, eikä suinkaan huono elokuva itsenäisenä teoksena – muttei myöskään aiheen parhaimpia Hammer-elokuvia. Komedia The Horror of Frankenstein ei ole, mutta mustaa huumoria Sangsterin ohjauksesta löytyy huomattava määrä. Painonnostajasta näyttelijäksi siirtyneen Dave Prowsen esittämä lihaksikas hirviö on miltein kuin 1958 The Revenge of Frankenstein -julisteesta hypännyt, mutta hahmona (ja naamaltaan) pelkkä murhanhimoinen klisee. (Prowsen tunnetuimpiin roolisuorituksiin kuuluu alkuperäisen Tähtien Sota -trilogian Darth Vader).

Sangsterin The Horror of Frankenstein on paikoitellen älykäs elokuva jota kuitenkin vaivaa liiallinen pitkäveteisyys ja varsinkin loppupuolen yllätyksettömyys. Edes Veronica Carlson ei sävähdytä Elizabethin roolissa. Elokuvan paremmissa naisrooleissa nähdään Kate O'Mara palvelijatar-Alysina (tuoden tarkoituksellisesti mieleen vuoden 1957 The Curse of Frankenstein -elokuvassa Valerie Gauntin esittämän palvelusneitosen) sekä Joan Rice haudanryöstäjän vaimona. Suositun luonnenäyttelijä Dennis Pricen esittämä haudanryöstäjä on elokuvan hauskinta antia. Malcolm Williamson sävelsi elokuvan pääteemaksi unenomaisen kauniin kehtolaulumelodian.

Frankenstein
and the Monster from Hell
(1974, ohjaus Terence Fisher)

Tammikuussa 1971 näyttelijä Peter Cushing menetti rakkaan vaimonsa. Cushingiin vaimon kuolema vaikutti lähes lamauttavasti - mutta jo kahden kuukauden päästä mies jatkoi näyttelijäntyötään ja palasi ensimmäiseksi Hammerille elokuvaan Twins of Evil (1971). Hammerilta eronnut Anthony Hinds, joka ilmeisestikin nyt työskenteli freelancer-käsikirjoittajana (edelleen salanimellä John Elder), oli pistänyt merkille Peter Cushingin merkittävän ulkonäöllisen vanhenemisen syksyyn 1972 mennessä, jolloin Frankenstein and the Monster from Hell -elokuvaa alettiin kuvata. Tämä Hammerin Frankenstein-sarjan päättävä elokuva ei ole suinkaan huonoin, vaikka paroni onkin nyt vanha ja auttamattomasti hullu. Mielisairaalaan lukittuna paroni ei kuitenkaan tyydy istumaan sellin nurkassa, vaan on vanha oma itsensä alkaessa hallita koko sairaalaa sopivasti varjoista käsin.

Elokuvan heikoin lenkki saattaa olla sen karvainen ja verenhimoinen hirviö, josta itse Cushingkin oli huolissaan ("Yleisö odottaa näkevänsä hirviön helvetistä", oli hän muistuttanut ohjaaja Terence Fisheriä). Rikkoutuneita pulloja uhriensa kasvoihin sohiva hirviö oli jälleen Dave Prowsen näyttelijäskaalalle sopiva hahmo. Muistettavamman roolisuorituksen tekee Hammerin 1970-luvun parhaimpiin nuoriin näyttelijöihin kuulunut Shane Briant Frankensteinia fanittavana nuorena tohtorina. Siitä huolimatta että Frankenstein and the Monster from Hell sisältää sarjan verisimpiä ja inhottavimpia leikkauksia, elokuva tihkuu alusta loppuun saakka yllättävän tyylikästä gotiikkaa; mielisairaalan naapurissa sijaitsevalla hautausmaalla nähdään yksi elokuvan hyytävimmistä pikkujaksoista. Frankenstein and the Monster from Hell -elokuva lopetti Hammerin Frankenstein-sarjan tyylikkäästi, ilman saman yhtiön Dracula-sarjan viimeisten osien aiheuttamaa myötähäpeää. Toimivan musiikin sävelsi jälleen kerran James Bernard.

KenNetin Pääsivu
the KenNetti main page

KenNetin Hammer-Tietokanta

Frankenstein Elokuvissa
Hammerin Frankensteinit
KenNetin Tietokanta