KENNETIN PÄÄSIVU • THE KENNETTI MAIN PAGE
Sivuston suunnittelu ja ylläpito: Kenneth Sundberg
Viimeisin Päivitys: Kesäkuun 9, 2013

KenNetin Teemapuistotietokanta - Disneyn Teemapuistot
DISNEYLANDIN TARINA

Termi "Disney" tuo useille ihmisille mieleen pelkkää mikkihiirtä, tekopirteyttä, lapsellisuutta sekä amerikkalaista pinnallisuutta. Toisille ihmisille Disney on pyhääkin pyhempi asia - ja muun muassa riittävä syy kerätä kotinsa täyteen kyseenalaista roinaa ja innostua asioista pelkän tuotemerkin takia. Edelläkuvaillut ajatusmallit edustavat kahta ääripäätä joissa kärjistämällä sekä mustavalkoistamalla sivuutetaan termin "Walt Disney" alkuperäinen merkitys. Mies nimeltä Walt Disney (1901-1966) ei nimittäin ollut mustavalkoinen eikä ennalta-arvattava. Nimeänsä kantavan elokuvastudion kultaisina vuosina Walt ei kohdistanut tuottamaansa viihdettä lapsille.

Vasta 1950-luvun alussa, kun Waltin kiinnostus elokuviin ja piirrettyihin alkoi merkittävästi hiipua, osakeyhtiöksi päätynyt Walt Disney Productions alkoi toistaa niitä asioita joista yleisö piti. Tuolloin Walt oli kuitenkin taas askeleen edempänä, rahoittaessaan itse oman mielikuvitusvaltakuntansa, Disneylandin, rakentamista.

Kokonaisvaltaista elämystä painottava Disneyland ei kuitenkaan saavuttanut menestystään yhdessä yössä, eivätkä sen kaikki elämykset olleet suinkaan ennennäkemättömiä. Disneylandin vahvuutena oli Waltin suuri halu parantaa olemassaolevia asioita ja löytää avaamattomia ovia. Disneylandista tuli "elämyslaboratorio", jonka merkitys teemapuistojen ja elämyskohteiden historiassa on kiistaton. Vaikka Disneyland ei ole nykyään kaikilta osin samanlainen kuin kultaisina vuosinaan, sen perintö jäi vahvasti elämään Walt Disneyn huikeimpana saavutuksena.

Waltopia

Walt Disney (oikealta nimeltään Walter Elias Disney) oli ja on edelleenyksi Yhdysvaltain uraauurtavimmista yrittäjistä. Maailmanlaajuisestikin hän on ainutlaatuinen tapaus. Hänen vaikutuksensa niin elokuva-alalla, televisiossa, animaatioissa, musiikissa, elokuvatehosteissa, ja kaikenlaisessa elämyksellisessä viihteessä on kiistaton. Walt Disney uskalsi aina pyrkiä parempaan ja löytää uusia näkökulmia vanhoihin aiheisiin. Jos hän näki asian joka ei hänen mielestään toiminut, hän kyseenalaisti asian ja alkoi etsiä sille uudenlaista ratkaisua tai ryhtyi etsimään asiantuntijaa jonka uskoi pystyvän ratkaisemaan asian. Suurimpia saavutuksiaan Walt ei suinkaan itse keksinyt eikä kehittänyt eikä edes piirtänyt, mutta kovin pitkälle ei olisi päästy ilman Waltin intohimoa, mielikuvitusta, perfektionismia sekä hänen suurta uskoaan lukemattomien taiteilijoiden kykyihin.

Eskapismiin taipuvaisen Waltin tarina olisi kuitenkin voinut olla aivan toisenlainen, ellei matemaattisesti lahjakas ja rahan arvon erinomaisesti ymmärtävä isoveli Roy O. Disney olisi päätynyt hänen yhtiökumppanikseen. Rahan tekeminen ei koskaan jaksanut yksistään innostaa Waltia. Hän innostui enemmän ideoistauusista haastavista projekteista joihin hän sai sijoittaa rahansa, usein veljensä kauhuksi.

Walt oli koko uransa ajan pohjimmiltaan elokuvantekijä sekä animaattori, vaikkei itse loppujen lopuksi osannut edes piirtää. Usein Waltista jätetään kuitenkin mainitsematta, että hän oli sangen näppärä käsistään; 1940-luvulla hän alkoi vapaa-ajan harrastuksena rakentaa pienoismalleja. Tämä harrastus johti lopulta ajatuksiin kolmiulotteisista "elämyksistä". Kaikenlainen liike selvästi kiehtoi Waltia. Se että animaatiosta tuli taidemuoto, on kerta toisensa jälkeen listattu Waltin suurimpiin saavutuksiin. Tämä animaatiotaiteen kehittäminen kuuluu myös erottamattomana osana alkuperäis-Disneylandin kehityskertomukseen. Puiston Fantasyland-alueen dark ride -ajeluissa klassinen Disney-animaatio muuttui ensimmäistä kertaa käsinkosketeltavan kolmiulotteiseksi. Koko puisto oli rakennettu elokuvallisen, vahvasti visuaalisen kerronnan periaattein. Huima edistys robottinukketekniikassa 1960-luvun alkupuolella toi edellämainitun kolmiulotteisen animaatiotaiteen täysin uudelle tasolle.

Walt Disneyn muihin saavutuksiin kuuluvat mm. vuonna 1928 Mikki Hiiren syntymä, maailman ensimmäinen lyhyt piirroselokuva synkronisoidulla äänellä (Jokilaiva-Ville), ensimmäinen väripiirretty vuonna 1932 (Kukat ja puut), sekä piirroselokuviin syvyyttä tuovan Multiplane-kameran kehitys. Syksyllä 1937 ensi-iltansa saanut piirroselokuva Lumikki ja Seitsemän Kääpiötä oli maailmanlaajuinen sensaatio sekä huikea kaupallinen menestys, vaikkei maailman ensimmäinen pitkä piirretty ihan ollutkaan. Vuonna 1940 ensi-iltansa saaneen Fantasian äänijärjestelmä oli stereoäänen ensimmäisiä kokeiluja. Walt Disneyn ura elokuvatuottajana huipentui vuonna 1964 valmistuneeseen elokuvamusikaaliin Maija Poppanen josta tuli Yhdysvalloissa valtaisa menestys.

Waltin 1966 kuoleman jälkeen hänen nimeään kantava elokuvastudio (Walt Disney Productions, myöhemmin The Walt Disney Company) on jatkanut olemassaoloaanmutta useissa asioissa nykyinen Disney-yhtiö on perustajansa valitettava vastakohta: mielikuvitukseton, varovainen ja itseään toistava. Tässäpä se oleellinen ero "Walt Disneyn" ja aidon oikean Walt Disneyn välillä: Walt uskalsi ottaa riskejä, eikä pitänyt aiemmin tekemiensä asioiden toistamisesta.

Walt vilpittömästi uskoi että maailmasta voitaisiin tehdä parempi paikka. Hänen filosofiansa perustui jokaisessa aikuisessa elävään lapseen. Disneyland ja sen huomattavasti suurempi pikkusisko Walt Disney World ovat olleet Waltin ajattelutavan suurimpia ruumiillistumia niin hyvässä kuin pahassa. Waltille mikään saavutus ei ollut utopiaa, mutta valitettavasti vain harva ihminen on uskaltanut yhtä vilpittömästi uskoa että maailmasta voisi tulla parempi paikka kun ne ikävät asiat suljetaan paratiisin ulkopuolelle. Siksi Disneyland on tänäkin päivänä vain kaunis utopia, josta kyynisimmät ihmiset pakenevat ensimmäisen tilaisuuden tullen.

Kipinä

Disneylandin tarina aloitetaan usein kertomalla että Walt istui tylsistyneenä huvipuiston penkillä syöden pähkinöitä sillä aikaa kun hänen tyttärensä ajelivat karusellissa jo ties kuinka monetta kertaa. Siinä yksin istuessaan Walt alkoi rakentaa mielessään koko perheelle sopivaa huvipuistoa jossa vanhemmat ja lapset voisivat pitää hauskaa yhdessä ettei kenenkään tarvitsisi istua tylsistyneenä syrjäisellä penkillä. Tällä usein kerrotulla tarinalla on faktapohjansa, mutta tarina tuppaa yksinkertaistamaan värikkään alkuasetelman joka johti Disneylandin rakentamiseen.

Disneylandin tarina alkaa jo 1940-luvun puolivälin tienoilla. Lääkäri oli kehottanut Waltia löytämään harrastuksen työkiireiden vastapainoksi, ja niinpä Walt alkoi rakentaa omin käsin pienoismalleja. Hauska harrastus johti Waltin lopulta suunnittelemaan uuden elokuvastudionsa naapuritontille pientä "Mickey Mouse Park" -huvipuistoa studion vierailijoiden iloksi. Tämä alle viiden hehtaarin kokoinen puisto (nykyistä Helsingin Linnanmäkeä pienempi) olisi tarjonnut muun muassa junaradan, karusellin, poniajeluita, Villin Lännen kylän, vuoristoradan, "laulavia vesiputouksia" sekä suosituimpien Disney-hahmojen patsaita ja 1900-luvun alun amerikkalaista nostalgiaa. 1940-luvun lopulla Walt rakennutti omalle kotipihalleen kuuluisan pienoisrautatien, Carolwood Pacific Railroadin. Tämä Disney-studion työntekijöiden avulla rakennettu pienoisrautatie teki ensimmäisen kierroksensa toukokuussa 1950. (Walt ei ollut suinkaan studionsa ainoa juna-intoilija; muun muassa animaattori Ward Kimball oli rakentanut kotitalonsa tontille täyskokoisen junaradan jo 1930-luvun loppupuolella). Pienoisrautatiestään haltioituneena Walt sai idean huvipuistonsa "Lilliputtimaalle", jossa rakennukset sekä hahmot olisivat suloisen pieniä. Sekä pienoisrautatie että sen ympärille levittäytyvä miniatyyrimaa päätyivät mukaan "Mickey Mouse Park" -huvipuiston konsepteihin.

Disney-yhtiön suunnattoman velan takia Walt ei saanut veljeään Roy O. Disneyä innostumaan "Mickey Mouse Park" -projektista. Vaikka animaatioelokuva Tuhkimo (Cinderella, 1950) oli osoittautunut kassamenestykseksi, ei sekään parantanut Waltin mahdollisuuksia saada veljeänsä saati Disney-yhtiön osakkeenomistajia uskomaan huvipuistoidean kannattavuuteen. Siksi Walt jatkoi "Mickey Mouse Park" -puistonsa suunnittelua kaikessa hiljaisuudessa aina maaliskuuhun 1952 asti, jolloin huvipuiston suunnitelmat ensi kerran julkistettiin lehdistölle. Tässä vaiheessa puistosta puhuttiin jo Disneyland -nimellä, vaikka sen konseptit olivat vielä puhtaasti "Mickey Mouse Park" -puiston asteella. Warner Bros -elokuvayhtiöltä Disneyn studiolle hypännyt kuvataiteilija Harper Goff vastasi paljolti puiston visuaalisesta suunnittelusta.

Waltin pienoismalli- ja junaharrastukset sekä idea huvipuistosta olivat vuosina 1950-52 johtaneet uudenlaiseen ideaan, jota kutsuttiin sekä nimillä "Walt Disney's America" että "Disneylandia". Tämä elämys ei olisi tyytynyt pysymään paikoillaan, vaan olisi kiertänyt junakiskojen päällä ympäri Yhdysvaltoja, esitellen mekaanisten pienoismallien avulla maan nostalgista menneisyyttä. Disney-studion varhaisimmat, hyvin pienikokoiset robottihahmokokeilut tehtiin jo tässä vaiheessa, vuoden 1951 tienoilla. Mekaanisia pienoismallielämyksiä sekä niiden liikkuvia pienoismalli-ihmisiä Waltin projektiin suunnittelivat vain harvat ja valitut, joihin kuuluivat muun muassa Disney-studion monitoimimies Kenneth "Ken" Anderson ja tekniikkataituri Roger Broggie. Vaikka pienoismalleja sisältävästä kiertävästä elämysideasta lopulta luovuttiin, Ken Anderson, Roger Broggie ja Harper Goff jatkoivat korvaamatonta suunnittelu- ja toteutustyötänsä tulevan Disneyland-puiston parissa.

Pienoismallien sijasta Walt halusikin keskittyä nyt täyskokoiseen elämyspuistoon, jossa Amerikan nostalgia ja paras Disney-taika muuttuisivat käsinkosketeltavan kolmiulotteisiksi. Yhtenä Waltin suurimmista inspiraationlähteistä toimi Tanskan Kööpenhaminan Tivoli Gardens, jonka tunnelmasta hän oli nauttinut muutama vuosi aiemmin Euroopan matkallaan. Mutta kuten monien uraauurtavien töidensä kohdalla, myös Waltin elämyspuistoidea kohtasi vastustusta puolelta ja toiselta. Jopa Waltin vaimo Lillian epäili miehensä ideaa. Walt selitti vaimolleen sekä muillekin epäilijöille että hänen puistonsa tulisi olemaan aivan erilainen verrattuna muihin huvipuistoihin. Se olisi siisti ja turvallinen, palvelu olisi ystävällistä ja tehokasta, ja seikkailuja sekä elämyskohteita löytyisi niin paljon ettei kenenkään perheenjäsenen tarvitsisi istua yksin puistonpenkillä pähkinöitä mussuttamassa.

Joulukuussa 1952 Walt perusti Walt Disney Productionsista riippumattoman yhtiön pelkästään Disneylandin rakennusprojektia varten ja rahoitti sen toimintaa omasta taskustaan. Ensin yhtiö kulki nimellä Walt Disney, Inc, kunnes se muuttui Disney-yhtiön osakkeenomistajien painostuksesta WED Enterprises -nimelle. WEDistä tuli runsaat kolmekymmentä vuotta myöhemmin uuteen Disney-yhtiöön kuuluva Walt Disney Imagineering. WED-toimisto naamioitiin alkuaikoina Zorro-rakennukseksi, jotta mahdollisimman harva tiesi mitä toimistossa oikeasti suunniteltiin. Walt värväsi Hollywoodin parhaimpia taiteilijoita, lavastajia ja arkkitehtejä WEDin palkkalistalle. Twentieth Century Fox -elokuvayhtiöltä Walt sai Disneyland-tiiminsä vetäjäksi lavastaja-arkkitehti-taiteilijan Richard F. "Dick" Irvinen. Myös mestaritaiteilijat Herbert "Herb" Ryman ja Sam McKim tulivat Foxilta, kuten myös arkkitehti-lavastajataiteilijat Marvin Davis ja Bill Martin. Disney-veteraani Bill Cottrell oli Irvinen ohella toinen tiimin tärkeistä vetäjistä. Muita WEDin avaintaiteilijoita olivat muun muassa monitoimimiehet Claude Coats, Bruce Bushman ja John Hench, tehostetaikurit Roland "Rolly" Crump ja Yale Gracey, mestariveistäjä Blaine Gibson, käsikirjoittaja Bill Walsh, kolmiulotteisten mallien rakentajat Fred Joerger, Wathel Rogers ja Harriet Burns, sekä tekniikkataiturit Bob Gurr ja Ub Iwerks.

Disneyland-puiston suunnittelu käynnistyi kovalla vauhdilla vuoden 1953 alussa. Ideasta rakentaa elämyspuisto Disney-elokuvastudion naapuriin oli jo luovuttu, sillä vajaa viisi hehtaaria ei enää yksinkertaisesti riittänyt Waltin kunnianhimoiselle suunnitelmalle. Ennen loppukesää 1953 Disneylandin sijoituspaikkaa ei oltu vielä löydetty, joten WEDin tiimillä oli varsin vapaat kädet vaihdella elämyskohteiden paikkoja puiston sisällä. Tiimi tutki lukemattomia muita huvipuistoja, listasi niiden ongelmakohtia ja kehitti uudenlaisia ratkaisuja. Kesän 1953 aikana puiston pääsuunnitelma oli vakiintunut kuuluisaan "kärrynpyörä"-muotoonsa: pyörän keskiön ympärille oli poikkipuiden lailla ripoteltu erityylisesti teemoitettuja alueita, jotka heijastivat Waltin kiinnostuksen kohteita. Aiemmin suunniteltu "Mickey Mouse Park" sekä "Walt Disney's America" olivat edelleen vahvasti mukana teema-alueiden elämyksissä.

Ulkopuoliset ammattilaiset vakuuttivat Waltin rakentamaan puistonsa Kalifornian hiljaisen Anaheimin appelsiinilehtojen keskelle. Elokuussa 1953 unelma otti askeleen kohti toteutumista kun Walt osti 65 hehtaarin kokoisen tontin Disneylandia varten. Muutaman viikon kuluttua, syyskuun puolella, taiteilija Herb Ryman suostui hieman pitkin hampain viettämään viikonlopun Waltin kanssa, piirtäen tämän ohjeistuksella ihkaensimmäistä lintuperspektiivinäkymää Disneylandista. Mahtipontista taideteosta tarvittiin kipeästi rahoittajien vakuutteluun. Puistolla oli tässä suunnitteluvaiheessa yhdeksän teema-aluetta: sirkusmaailma Holiday Land, Mikki Hiiren oma saari Mickey Mouse Club, rajaseutujen ja Villin Lännen mukaan teemoitettu Frontier Country, "vapaa-ajan maa" Recreation Park (jonka monipuoliset aktiviteetit määräytyisivät vuodenaikojen mukaan), mielikuvitusmaa Fantasy Land, miniatyyrimaa Lilliputian Land (veneajelulla ja pienoismallijunalla), tulevaisuuden maailma World of Tomorrow, aitoja eläimiä esittelevä True-Life Adventureland, sekä Amerikan nostalgiaa esittelevä Main Street -pääkatu. Puistoa ympäröi täyskokoisen höyryjunan hauskasti kiemurteleva rata, jonka nostettu pääasema löytyi puiston sisäänkäynniltä, ennen Main Streetiä.

Sopimus ABC (American Broadcasting Company) -televisioyhtiön kanssa vuonna 1954 toi mukanaan Disneyland-projektin oleellisen rahoituksen sekä "Disneyland"-nimisen ohjelman. Näin satupuiston ennakkosuunnitelmat tulivat nähtäväksi kaikelle kansalle television välityksellä. Nyt myös muutamat suuryritykset uskaltautuivat suostumaan tulevien elämyskohteiden sponsoreiksi. Puiston rakentaminen aloitettiin heinäkuussa 1954, amiraali Joseph "Joe" Fowlerin johdolla. Puutarhuri Morgan "Bill" Evans vastasi puiston vihreydestä. Vain vuotta myöhemmin, 17. heinäkuuta 1955 Disneyland-puisto avasi porttinsa. Vaikka avajaispäivää muistellaan "Mustan Sunnuntain" nimelläeikä seuraava päiväkään mikään hilpeä ollutoli Walt Disneyn unelmasta kuitenkin tullut totta. Erinäisten kasvukipujen myötä Disneyland kehittyi "Maapallon Iloisimmaksi Paikaksi" kuten puiston alaotsake kuului.

Uraauurtavaa suunnittelua

Disneylandin arkkitehtuurissa ja yleissuunnittelussa tärkeimmäksi asiaksi nousi kaikkien visuaalisten elementtien yhteinen harmonia. Toisin kuin esimerkiksi kaupunkien keskustoissa, Disneylandin visuaaliset elementit eivät yrittäneet kilpailla toistensa kanssa. Vaihdokset tyylilajista toiseen tehtiin ennätyksellisen taidokkaasti. Puiston ympärille luotiin tiheä metsävalli, jotta satumaisuuden illuusio pysyi eheänä ilman puiston ulkopuolella näkyviä häiritseviä elementtejä. Walt sai Anaheimin lupaamaan, ettei puiston läheisyyteen rakennettaisi korkeita rakennuksia.

Walt halusi Disneylandista elävän elokuvan. Puiston jok'ikinen näkymä, kohde ja roskapönttökin teemoitettiin sekä käsikirjoitettiin kertomaan tarina ja tarjoamaan tunteisiin vetoava elämys. Puiston monet fasadit toteutettiin elokuvateollisuuden keinoin rakennettuina lavasteina, mutta korkealaatuisemmin ja yksityiskohtaisemmin. Puiston arkkitehtuurissa käytettiin laajasti "pakkoperspektiiviä" (=forced perspective), jota elokuvasuunnittelijat ovat kautta aikojen hyödyntäneet luodakseen lavasteista suurempia mitä ne todellisuudessa olivat. (Ihmissilmää voidaan huijata pakkoperspektiivin avulla uskomaan mitä taianomaisimpiin näkymiin; häikäisevimmillään pakkoperspektiiviä käytetään Japanin Tokyo DisneySea -puistossa, jonka vesielementit vaikuttavat yhdistyvän Tokionlahden aitoon meriveteen, vaikka puiston ulkopuolella sijaitsee oikeasti leveä monikaistainen autotie). Disneylandin Main Street, U.S.A. -pääkadun talofasaadien alimmat kerrokset rakennettiin lähes normaalin kokoisiksi, mutta ylemmissä kerroksissa mittasuhteet pienenivät lähes huomaamattomasti. Walt valitsi tämän toteutustavan pitääkseen tunnelman satumaisen nostalgisena ja intiiminä. Pakkoperspektiiviä käytettiin myös puiston Prinsessa Ruususen Linnassa (Sleeping Beauty Castle) - jossa "tiiletkin" pienenevät ylöspäin mentäessä - sekä jopa jokilaivan ja puistoa kiertävän junankin tapauksissa. Jos kaikki nämä elementit olisi rakennettu aidossa koossa, olisi tulos ollut arkkitehtuurinen kaaos vailla intiimiä ilmapiiriä.

Vaikka fasadien rakennusaineina käytettiin puun lisäksi lasikuitua ja myöhemmin myös monenlaisia muoveja, antoi Disneyland kauttaaltaan vahvan illuusion aidoista rakennusaineista. Myöhemmin muun muassa jonotusalueiden puulta vaikuttavissa kaiteissa ei käytetty oikeaa puumateriaalia, jotta asiakkaat eivät saisi sormiinsa tikkuja. On kuitenkin varsin harhaanjohtavaa väittää Disneylandia ja sen sisarpuistoja "muovisiksi"sillä pinnat joita ihmiset automaattisesti luulevat muoviksi näissä puistoissa (muun muassa satulinna ja erinäiset vuoret ynnä kalliot), osoittautuvat hyvin usein joko betoniksi tai sementiksi. Somistuksellisissa yksityiskohdissa ei säästelty; muun muassa hienoimpien ravintoloiden kattokruunut olivat aitoja. Waltin omin sanoin Disneyland saattoi olla fantasiaa, muttei suinkaan epäaitoa ("feikkiä") yksityiskohtiensa laadun suhteen.

Disneyland rakennettiin WED-tiimin kehittämän "kärrynpyörä"-idean mukaan. Yhdestä ainoasta sisäänkäynnistä ihmiset saatiin kävelemään pyörän keskiöön, josta sitten poikkipuiden lailla avautui kulkureittejä keskiön ympärille ripoteltuihin teema-alueisiin. Pyörän keskiössä sijaitseva maamerkki, Disneylandin tapauksessa Sleeping Beauty Castle, suunniteltiin puoleensavetäväksi "porkkanaksi". Puistoon suunnitelluista yhdeksästä teema-alueesta karsiutui pois neljä: Recreation Park aktiviteetteineen , Mickey Mouse Club -saari (joka toteutettiinkin Tom Sawyer -teemalla), Lilliputian Land (jonka konsepti lopulta toteutettiin elämyskohteissa Storybook Land Canal Boats ja Casey Jr. Circus Train), sekä Holiday Land (johon suuunniteltu sirkus tosin saapui Disneylandiin jouluksi 1955 ja oli yksi puiston pahimmista flopeista). Viisi jäljelle jäänyttä teema-aluetta loivat peruskaavan, jonka mukaan muutkin Disneyland-puistot myöhemmin rakennettiin: Adventureland eli "seikkailujen maa" vei vierailijan syvimpään, eksoottiseen viidakkoon; "rajaseudun maa" Frontierland johdatti Amerikan uudisraivaajien juurille sekä Villiin Länteen; Main Street U.S.A. ("pääkatu") esitteli Waltin lapsuudenmaisemien nostalgiaa; "mielikuvituksen maa" Fantasyland tarjosi Disney-taikaa aidoimmillaan Lumikin, Peter Panin ja kumppanien seurassa; ja "huomispäivän maa" Tomorrowland juhlisti eilispäivän keksintöjä ja loi silmäyksen myös hamaan tulevaisuuteen. Edellämainittujen "maiden" lisäksi Disneylandiin ilmestyi myöhemmin lisää teema-alueita.

Virallisesti Disneylandia sanotaan "teemapuistoksi" (theme park), mutta KenNetti käyttää mieluummin termiä "elämyspuisto", sillä kokonaisvaltainen elämys (attraction, experience) on se "teemaa" suurempi avainsana Disneylandista ja sen sisarpuistoista puhuttaessa. "Laitteiden" sijasta Disneylandin kohteista on aina puhuttu "elämyksinä" (attraction) tai "elämyskohteina". Henkilökuntaa kutsutaan englanninkielisellä sanalla "cast", joka viittaa elokuvien ja näytelmien roolijakoon. Disneylandin synonyymina on vuodesta 1954 käytetty termiä Magic Kingdom ("taikavaltakunta")mutta KenNetti suosii Disneyn nykyistä virallista linjaa, jossa Floridan Walt Disney Worldin Magic Kingdom -puisto on erisnimi eikä yleisnimi. Siksi tässäkin kirjoituksessa "Magic Kingdom -[tyylisten] puistojen" sijasta puhumme "Disneyland-puistoista".

Disneylandin Main Streetin alkuperäisluonnokset syntyivät paljolti taiteilija Harper Goffin kynästä - tosin jo "Walt Disney's America" -projektia varten. Tämä Disneyland-puiston kenties hurmaavin osa perustuu Waltin lapsuuden maisemiin Missourin Marcelinessa. Walt itse määräsi etteivät Main Streetin kadunkulmat saaneet sisältää teräviä 90° kulmia, vaan niiden täytyi olla mikkihiirimäisen "pyöreitä". Näin Main Streetiltä eliminoitiin kylmä realismi. Main Street on edelleen laatuesimerkki siitä, että vaikka sen arkkitehtuuri perustuu todellisuuteen, se ottaa erinäisiä taiteellisia vapauksia tarjotakseen nostalgista ja viehättävää, positiivisiin ihmistunteisiin vetoavaa tunnelmaa. Main Streetin elämyksellisyyttä on aina tehostettu äänien ja tuoksujenkin avulla.

Kaikki Disneylandin istuimetolivatpa ne vaunuissa, elämyskohteissa tai pelkästään puistonpenkkejärakennettiin tukevarakenteisen Bruce Bushmanin koon perusteella. Waltia ja Brucea on kiittäminen siitä, että Disney-puistojen istuimet ovat edelleenkin (muutamaa nykyaikaista poikkeusta lukuunottamatta) mukavia ja tilavia.

Kuten muissakin huvipuistoissa, myös Disneylandissa joutui alunperin maksamaan porttimaksun ja sitten jokaisella elämyskohteella erillisen pääsymaksun. Walt ymmärsi kohtalaisen pian, ettei sellainen systeemi ollut järin tehokasvarsinkaan, kun Disneylandin suurimmissa kohteissa (muun muassa Jungle Cruise -viidakkoristeilyssä) jonot kasvoivat kasvamistaan kun taas pienemmillä kohteilla ei ollut juuri ollenkaan jonoja. Niinpä Disneylandin asiakkaita varten kehitettiin kuuluisa "lippuvihko", jonka sisältä löytyvät liput jakoivat kohteet pääsymaksun mukaan eri luokkiin. Lippuvihkon ansiosta asiakkaat alkoivat käydä myös pienemmän luokan kohteissa. Vuosien varrella lippuluokkia lisättiin, "A" tarkoittaen halvinta, "E" taas kalleinta kohdepääsymaksua. "E-lippu" onkin jäänyt pysyvästi teemapuistosanastoon tarkoittamaan ehdotonta huippukohdetta. (Astronautti Sally Ride kommentoi avaruuslentoaan: "That's a real E-ticket ride!" ja koko Amerikka tiesi mistä nainen puhui). 1980-luvulla Disney-puistoissa alkoi uusi aikakausi lippujen suhteen; erillisiä lippuja ei enää käytetty, vaan kaikkiin elämyksiin pääsi rajattomasti yhdellä sisäänpääsymaksulla ("Pass").

Disneylandissa nähtiin jo vuonna 1955 maailman ensimmäinen yleisön kokonaan ympäröivä 360° astetta pyöreä valkokangasjoka siis ei tyytynyt tavallisen elokuvan lailla näyttämään pelkästään mitä on kameran edessä, vaan myös kameran taakse ja kaikille sivuille katkeamattomana kuvana. Tämä innovatiivinen keksintö luotiin American Motors Corporationin sponsorituella ja yhdellätoista ympyrän muotoon asetetulla 16mm elokuvakameralla (ja tietenkin myös teatterissa oli saman verran projektoreita). Tätä Disneyn elokuvavelhojen luomaa tekniikkaa kutsuttiin Circarama-nimellä, kunnes vanha tekniikka sekä Tomorrowlandin teatteri uusittiin vuodeksi 1967. Circle-Vision 360 -nimellä kulkeva uusi tekniikka käytti 35mm filmiä, joka antoi tarkemman kuvan ja vähensi elokuvakameroiden ynnä projektoreiden lukumäärän yhdestätoista yhdeksään.

Usein Disneylandin historiassa jaksetaan muistuttaa kuinka valitettavan keskeneräisenä puiston Tomorrowland -alue avattiin heinäkuussa 1955. Verrattuna kuitenkin avajaiskesän Adventureland -alueeseen, jonka ainoa elämyskohde oli Jungle Cruise -viidakkoristeily, Tomorrowlandissa oli peräti ruhtinaallinen määrä elämyksiä: interaktiivinen autoajelu Autopia, avaruuslentosimulaatio Rocket to the Moon, virtuaalielämys Space Station X-1, energiasta kertova elokuvaelämys The World Beneath Us, sekä sukellusvenekävelykohde 20,000 Leagues Under the Sea. Disneyn elämyskohteiden kronikassa näillä alkuperäisillä Tomorrowlandin elämyksillä on erittäin tärkeä osuutensa ja niiden perintö näkyy jopa Disneyn uusimmissa superelämyksissä.

Taika muuttuu todeksi

Vaikka 1955 avautuneessa Disneylandissa oli monia "elämyskohteita" joiden elämyksellisyys oli vähintäänkin kyseenalaista (mm. Frontierlandin elävät muulit ja Fantasylandin mielikuvitukseton moottoriveneajelu), suurimmissa projekteissaan Walt pyrki kuitenkin luomaan kokonaisvaltaisia "virtuaalielämyksiä"kokonaisia maailmoja jotka olivat täysin keinotekoisia, mutta niin hyvin tehtyjä, että jopa kaiken nähneet aikuiset erehtyivät uskomaan niihin sataprosenttisesti. Elokuvantekijänä Walt ei alunperin kosiskellut lapsiyleisöä, vaan pyrki tekemään kaiken ikäisiin vetoavaa viihdettä. Virtuaalielämyksissään Walt käytti täysin samaa periaatetta; Disneylandia ei siis suinkaan rakennettu lapsille, vaan erityisesti niille aikuisille jotka eivät ole menettäneet lapsenmielisyyttään.

Disneyn parhaissa virtuaalielämyksissä avainsanoiksi nousivat tarinankertomisen taito, viihdyttävyys, unohtumattomat ja vakuuttavat hahmot, vahva visuaalisuus, runsaat yksityiskohdat, hämmästyttävät erikoistehosteet, tunnelmaa tukeva äänimaailma musiikkeineen, elokuvallinen "eeppisyys", koskettavuussekä faktan ja fiktion täydellinen yhteen sulautuminen. Hyvin toteutettu virtuaalielämys oli kuin hyvä elokuva, samalla ruokkien sekä haastaen yleisönsä mielikuvitusta. Elokuvavertaus ei ole suinkaan pitkältä haettu, sillä Walt tiesi täsmälleen miten hyvä elokuva syntyi. Kuten hyvää elokuvaa katsottaessa, myös Disneylandin virtuaalielämyksissä tunnelma saattoi vetäistä yleisön ennennäkemättömän voimakkaasti mukaansa. Näistä virtuaalielämyksistä ehkä legendaarisin oli vuonna 1967 avautunut dark ride Adventure Thru Inner Space, joka "kutisti" jonotusalueelle näkyvässä putkessa vaunut matkustajineen hyvin pieniksi. Eräs vanhempi asiakas kääntyi laitehenkilökunnan puoleen ennen ajelua: "Onko teillä kirjallista takuuta siitä että palaan täsmälleen saman kokoiseksi ajelun loputtua?"

Vaikka vuonna 1957 Prinsessa Ruususen Linnan sisuksissa avautunutta Sleeping Beauty Castle Walkthrough -elämystä pidetään yleensä Disneyn erikoistehostepitoisten virtuaalielämysten prototyyppinä, oli heinäkuussa 1955 avautunut Space Station X-1 sen tärkeä edeltäjä. Tämä kävelykohde tarjosi mielikuvituksellisen vierailun avaruudessa rauhallisesti pyörivälle tähystysasemalle, jonka suurista ikkunoista saattoi ihailla Amerikan "satelliittinäkymää" avaruudesta käsin. Amerikka kirkastui päivänvalon alla ja sitten taas hämärtyi yötunnelmaan, jolloin lukemattomien valaistujen pikkukaupunkien sekä tähtimerien ympäröimä näkymä oli taianomaisimmillaan. Todellisuudessa kyseessä oli pelkkä strategisesti valaistu maalaus höystettynä erikoistehosteilla. Disneyn elokuvastudion mattamaalaus-maestro Peter Ellenshaw sekä animaatioklassikoiden taustamaalaajana aloittanut Claude Coats toteuttivat tämän huikean "satelliittinäkymän" Amerikkaan. Toteutuksen tärkeimpänä työvälineenä olivat dark ride -ajeluista tutut ultraviolettivaloissa hehkuvat fosforimaalit, joiden asiantuntijaksi Coats usein mainitaan. Ellenshaw oli toteuttanut samalla tavalla pimeässä, ultraviolettivalaistuksen alla dramaattisesti muuttuvan Disneyland-kartan jo vuonna 1954 (klikkaa kuvia alla).

Fantasylandin alkuperäiset 1955 darkkis-elämykset tarjosivat Space Station X-1 -elämystäkin enemmän virtuaalitaikaa. (Termi "dark ride" eli darkkis vastaa suomalaisittain tunnettua kummitusjunaa, paitsi että ajelun sisältö voi olla mitä tahansa muutakin kuin kummituksia). Vaikkei dark ride ole alkuperäinen Disney-keksintö, voi sanoa että WED Enterprises loi sanalle sen varsinaisen nykyisen merkityksen. Ken Anderson oli pitkälti vastuussa Fantasylandin darkkisluomuksista. Anderson työskenteli Claude Coatsin kanssa luodessaan perusteet uraauurtavalle maalaustekniikalle. Fantasylandin darkkikset Lumikin, Peter Panin, Herra Rupikonnan ja muiden Disneyn satuhahmojen maailmoihin tapahtuivat pimeissä rakennuksissa ja käyttivät ultraviolettivalaistuksessa (eli "mustassa valossa") hypnoottisesti hehkuvia fosforimaaleja. Ultraviolettisäteet toivat fosforipinnoille taianomaisen loisteen, jolloin myös matkustajien valkeat vaatekappaleet ja jopa silmän valkuaiset sekä hampaat loistivat aavemaisesti.

Mutta myös tarinankerronnan kannalta nämä Fantasylandin alkuperäiset 1955 dark ride -ajelut olivat uraauurtavia, sillä niissä (Snow White's Adventures, Peter Pan's Flight ja Mr. Toad's Wild Ride) ei nimihenkilöitä nähty lainkaan, vaan vaunussa istuva sai kokea seikkailun päähenkilön perspektiivistäolipa kyseessä sitten Lumikki, Peter Pan, tai The Adventures of Ichabod and Mr. Toad -klassikon Herra Rupikonna. Walt itse valitsi darkkistensa aiheet; Herra Rupikonnan ajelu oli tarkoituksellisen hauska ja villi, Peter Panin lentomatka kaunis ja lumoava, ja Lumikin seikkailu itseoikeutetun pelottava. Peter Pan's Flight -ajelu tapahtui ja tapahtuu edelleen katosta roikkuvassa pienessä laivan muotoisessa vaunussa istuen. Tämänkin uraauurtavan keksinnön turvin darkkiksen yksinkertainen, intiimi tarinankerronta sai lisätaikaa siipiensä alle. Lumoava lento öisen Lontoon sekä Mikä-Mikä-Maan yllä teki Peter Pan's Flightista Fantasylandin suosituimman darkkiksen.

Lumikin perspektiivistä nähty alkuperäinen Snow White's Adventures -ajelu oli Disneylandin alkuperäinen kummitusjuna! Puisto sai virallisen kummituskartanonsa vasta neljätoista vuotta myöhemmin kesällä 1969. Erityisen pelottavan näköisen Ilkeän Noidan monet ilmestymiset, linnan vankityrmät kahleissa roikkuvine luurankoineen, ja pimeän metsän vaunua kohti kurkottavat hirviöpuut olivat sen verran järkyttävää laatua, että vuonna 1983 Fantasylandin kasvojenkohotuksen yhteydessä Lumikki-ajelun nimi muutettiin lopulta virallisesti muotoon Snow White's Scary Adventures ("Lumikin pelottavat seikkailut"), vaikka ajelu muuttui vähemmän pelottavaksi! Kyseisen 1983 uudistuksen yhteydessä kaikki Fantasylandin darkkikset paranneltiin entisestään ja rakennettiin osittain tai kokonaan uudelleen.

Disneylandin keskipiste, Prinsessa Ruususen Linna (Sleeping Beauty Castle), sai inspiraationsa Bavariassa sijaitsevasta Neuschwansteinin linnasta, joka lienee Euroopan kuuluisimpia lajissaan. Todellisuudessa Disneylandin intiimi, romaanista tyyliä edustava satulinna suunniteltiin Lumikille, eikä suinkaan Ruususellemutta koska Disneyn studio valmisteli samoihin aikoihin piirroselokuvaa Prinsessa Ruusunen (joka julkaistiin vasta vuonna 1959), Disneylandin linna päädyttiin viime hetkellä uudelleen nimeämään tulevan elokuvan sankarittaren mukaan. Lumikki-fanien ei siis kannata ihmetellä, jos Kalifornian Disneylandin satulinnaa (ja sen kopiota Hong Kong Disneylandissa) ihastellessa tulee mieleen Ruususen sijasta Disneyn alkuperäisprinsessa...

Vuonna 1959 toinen eurooppalainen maamerkki nousi Ruususen linnan naapuriin, kun Walt toi Sveitsin ja Italian rajalla seisovan Matterhornin vuoren teemapuistoonsa. Disney-versio Matterhornista oli tottakai roimasti pienempi, mutta tarpeeksi iso tullakseen Disneylandin todelliseksi maamerkiksi. Varsinainen uraauurtava suoritus oli kuitenkin teräksestä rakennettu putkirataitseasiassa kaksi erillistä rataa, jotka kulkivat sekä fasadivuoren sisäpuolella että sen rinteillä; kyseessä oli maailman ensimmäinen teräsputkinen vuoristorata. Tämän nykypäivänä jokseenkin kesyn vuoristoradan (Matterhorn Bobsleds) suunnittelussa käytettiin pakkoperspektiivejä niin taitavasti, että matkan hurjuus johtui pikemminkin kapeista käytävistä kuin vaunun todellisesta etanavauhdista. Vuonna 1978 Matterhorn-elämystä parannettiin merkittävästi. Matkan varrelle ilmestyi kammottava Harold-lumimies, jonka karjaisut kaikuvat vuoren ympäristössä. Disneylandin Matterhorn oli Disney-puistojen "vuoriperinteen" aloittaja ja sitä seurasivat muun muassa Space Mountain ja Expedition Everest, sekä Splash Mountain -tukkijoki.

Disneylandin uraauurtavista raidekeksinnöistä voi myös mainita Jungle Cruise -risteilyn veneet, Tomorrowlandin moottoriveneajelun, sekä Frontierlandin vesiä kulkevan jokilaivan (Disneylandissa nimellä Mark Twain). Näistä kaikki liikkuvat eräänlaisen raiteen avulla turvallisesti eteenpäin. Avajaispäivänä tosin huomattiin kantapään kautta, ettei Mark Twain -jokilaivaa saa täyttää liian täyteen matkustajilla; laidalta toiselle puolelle juokseva ihmismassa oli vähällä kaataa koko laivan!

Samaan aikaan Matterhorn-vuoren kanssa Tomorrowlandin laguuniin rakennettu sukellusveneseikkailu (Submarine Voyage) oli sekin omaa luokkaansa. Nämä raiteen turvin edenneet sukellusveneet eivät itseasiassa missään vaiheessa sukeltaneet täydellisesti veden alle; illuusio sukellusretkestä luotiin pelkällä valaistuksella ja vesiefekteillä varsinaisessa "show-rakennuksessa" johon veneet matkasivat laguunin vesiputousten kautta. Sukellusveneen pyöreiden pikku-ikkunoiden takana avautui ennennäkemätön, mutta kokonaan keinotekoinen maailma - pimeässä loistavia kaloja, haita, valaita, jäävuoria pohjoisnavan alla, uponneita laivoja, legendaarisen Atlantiksen raunioita ...sekä merenneitoja ja jopa yksi hassu merihirviö! Vaikka näissä sukellusvene-ajeluissa kyseessä on puhdas illuusio, ovat useat matkustajat uskoneet veneiden sukeltavan oikeasti. Toisin sanoen, täydet pisteet Disneyn insinööreille!

Vuonna 1962 Disneylandiin rakennettu Swiss Family Treehouse ei ollut läheskään niin jättiläismäinen projekti kuin Matterhorn-vuori, mutta sekin oli saavutus itsessään. Keinotekoiset betonipuut ovat peräti harvinaisuus Disney-puistoissa ja siksipä tämä Disneyodendron semperflorens grandis ("iso ikuisesti kukkiva Disney-puu") erottui edukseen: Alkuperäisessä puussa oli kolmesataatuhatta vinyylistä käsintehtyä lehteä, tuhansia käsinaseteltuja iki-kukintoja ja betonijuuret syvällä maan sisällä. Disneylandin betonipuun teemoitus muuttui 1990-luvun lopussa Tarzan-teemoitukselle (Disneyn piirroselokuvan mukaan).

Ennennäkemätöntä liikettä

Vaikka Waltin voidaan sanoa menettäneen kiinnostuksensa animaatioelokuviin Disneylandin rakentamisen myötä, hänen henkilökohtainen ristiretkensä animaation puolesta itseasiassa vain yltyi yltymistään. Alusta alkaen Disneylandin elämykset olivat täynnä "kolmiulotteista" animaatiota, olipa kyse sitten vedenpaineella ohjatuista eläinnukeista (Jungle Cruise, 1955), kaksiulotteisen taiteen sekä hämmästyttävien erikoistehosteiden liitosta (Sleeping Beauty Castle Walkthrough, 1957) tai lähes näkymättömien lankojen ohjaamista kaloista ja merenneidoista (Submarine Voyage, 1959). Walt pyrki projekti projektilta parempaan animaatioon sekä uskottavimpiin hahmoihin. Hydraulisten ja pneumaattisten laitteistojen sekä tietokoneellisten systeemien kehittyminen 1960-luvun alkupuolella mahdollisti Waltin pitkäaikaisen unelman toteutumisen. Disneyn patentoimasta Audio-Animatronics -robottinukketekniikasta oli vihdoinkin tulossa totta. "Elektronisen keijupölyn" aikakausi alkoi sarastaa.

Walt olisi halunnut alkuperäiseen 1955 Jungle Cruise -viidakkoristeilyynsä oikeita eläimiä, mutta onneksi hänet saatiin puhuttua ympäri. Niinpä elokuvahistoriassa vaikuttanut tehostemestari Robert A. "Bob" Mattey loi WED-tiimin kanssa Jungle Cruiseen mekaanisten viidakkoeläinten lauman, jotka eivät sotkeneet paikkoja, eivät nukkuneet päiväsaikaan, eivätkä syöneet turisteja. Vaikka nämä 1960-luvulla entisestään parannetut eläimet eivät ole nykyään mitenkään erityisen hienoja liikkeiltään, ovat ne kuitenkin edelleen virkeämpiä ja persoonallisempia kuin Walt Disney Worldin Disney's Animal Kingdom -teemapuiston aidot eläimet! Virallisesti Jungle Cruisen eläimet eivät ole kuitenkaan koskaan olleet aitoja Audio-Animatronics -hahmoja, kuten eivät nekään elukat joita nähtiin Frontierlandin kaivosjuna-ajelun vuonna 1960 uusitulla preerialla (Mine Train Through Nature's Wonderland).

Disneyn ensimmäinen varsinainen ja virallinen Audio-Animatronics (suomalaisittain "audioanimoitu" tai "audioanimatroninen") -elämyskohde oli Disneylandissa 1963 avautunut iloisten lintujen asuttama The Enchanted Tiki Room. Kuitenkin jo kauan ennen Tiki-lintujen huikeaa menestystä WED Enterprisesin legendaariset tekniikkataikurit Roger Broggie ja Wathel Rogers saivat aikaan ihkaensimmäisen luonnollisen kokoisen liikkuvan ja puhuvan ihmispään. Kyseessä oli 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua syntyneen kiinalaisen filosofin, Kungfutsen, inspiroima hahmo. Samanlaisia mekaanisia hahmoja on nähty huvipuistoissa ympäri maailmaa - mutta tämä WEDin kehittämä yksilö lienee ollut ensimmäinen jolla oli lateksikumista tehty joustava iho ja sen alla metallinen robottikallo. Hahmoa rakennettiin Disneylandin Main Street U.S.A. -alueelle suunnitellun Chinatownin teatteriravintolaa varten, mutta koska Walt ei ollut tyytyväinen mekaaniseen Kungfutseen, hän peruutti koko projektin.

Walt oli jo vuodesta 1956 halunnut Disneylandin Main Streetille myös siirtomaa-ajan Amerikan inspiroiman laajennuksen jota kutsuttaisiin nimellä Liberty Street. Uuden alueen suurimmaksi elämyskohteeksi olisi tuleva Yhdysvaltain historiaa sekä presidenttejä esittelevä museo "Hall of Presidents". Alunperin tästä elämyskohteesta suunniteltiin pelkkää vahamuseota, mutta Broggien ja Rogersin Kungfutse-robottipään rohkaisemana Walt uskalsi ryhtyä unelmoimaan jostakin paljon paremmasta kuin liikkumattomista vahafiguureista. Niinpä Yhdysvaltain 16. presidentin, Abraham Lincolnin, täysikokoinen audioanimoitu robottinukke päätyi WED-osaston seuraavaksi projektiksi. Pitkällinen uurastus presidentti Lincolnin parissa keskeytyi kuitenkin kun Walt innostui Tiki Room -projektista. Nokkaa loksuttavien lintujen audioanimointi oli huomattavasti helpompaa kuin vakavamielisen presidentin henkiinherättäminen.

New Yorkin maailmannäyttelyllä 1964-65 (New York World's Fair) on erittäin tärkeä osansa Disneyn elämyskronikassa sekä Audio-Animatronicsien kehityksessä. Näyttelyyn osallistuminen oli Waltin salainen strategia. Suuret yhtiöt kuten General Electric Corporation ja Ford Motor Company innostuivat mahdollisuudesta saada Disneyn tuottama vetonaula näyttelyosastoilleen, joten rahoitus ei ollut enää ongelma, ja WED Enterprises saisi runsaasti uutta tietotaitoa. Yhdysvaltain länsirannikolle vuonna 1955 kohonnut Disneyland oli osoittautunut jo ensimmäisten vuosiensa aikana varmaksi menestykseksi ja nyt New Yorkin maailmannäyttely osoitti että Disneyn elämyspuistotarjonnalla oli yhtä innokas yleisö myös Yhdysvaltain itärannikolla. Waltin strategian avulla erittäin salainen "Projekti X" käynnistyi jo 1960-luvun alkupuolella. Floridaan rakennettava "itä-Disneyland" oli vain yksi pieni osa jättimäistä projektia, joka onnistuttiin pitämään salaisuutena useiden vuosien ajan.

Samoihin aikoihin kun Disneylandin Tiki-lintuja rakennettiin, vieraili New Yorkin maailmannäyttelyn 1964-65 johtaja-järjestäjä Robert Moses Disneyn studioilla etsiessään uusia ideoita tulevalle näyttelylle. Moses ihastui rakenteilla olevaan Abraham Lincoln -nukkeen, joka jo tässä vaiheessa osasi nousta tuoliltaan seisomaan ja tervehtiä tulijaa. Täysin haltioitunut Robert Moses suorastaan vaati saada presidentti Lincolnin maailmannäyttelyynsä. Hän sai neuvoteltua Illinoisin osavaltion presidenttiprojektin rahoittajaksi. Suuri osa Disneyn tarvitsemista rahoista tuli kuitenkin lopulta New Yorkin maailmannäyttelyn omasta kassastamikä oli sangen poikkeuksellista maailmannäyttelyiden historiassa.

Great Moments with Mr. Lincoln -elämyksen avajaisiltana, New Yorkin maailmannäyttelyssä huhtikuussa 1964, Walt joutui kiipeämään lavalle kertomaan, ettei showta voitu esittää. Mutta onneksi Murphyn laki toimi myös käänteisesti presidentti Lincolnin kohdalla: Muutamien päivien kuluttua, uudessa kutsuvierasnäytöksessä täydellisesti toimiva presidentti Lincoln sai liikuttavan puheensa jälkeen hienot aploditja pomppasi tuoliltaan uudelleen seisaalleen toimintahäiriön takia, kuin vastaanottaakseen suosionosoituksen! Yleisö hurmaantui täysin, hurrasi ja antoi raikuvat aplodit Disneyn ihkaensimmäiselle Audio-Animatronics -ihmisnukelle.

New Yorkin maailmannäyttelyn 1964-65 viidestä suosituimmasta kohteesta neljä oli Walt Disneyn tuottamia. Kaikki nämä neljä elämystä tuotiin myös Disneylandiin, jonka kymmenvuotisjuhla osui sopivasti kesälle 1965 (hauskasti centennial-sanasta väännetty "Tencennial Celebration"). Lincoln-elämys juhli Disneylandin ensi-iltaansa vielä New Yorkin maailmannäyttelyn ollessa käynnissä, WEDin rakentaman entistäkin paremman presidenttikloonin avulla. Ford Motor Companyn sponsoroima Magic Skyway -aikamatkaelämys oli ainoa kohde, joka ei siirtynyt kokonaisuudessaan Disneylandiin; elämyksen hurjat audioanimoidut dinosaurukset saapuivat puistoon vasta 1966 Primeval World Diorama -nimellä, puistoa kiertävän junaradan yhdeksi osaksi. Fordin Magic Skyway -elämys esitteli dinosaurusten ja luolamiesten lisäksi vallankumouksellisen vaunusysteemin, jota kutsuttiin nimellä WEDway PeopleMover. Vaunuissa ei ollut lainkaan moottoria vaan ne kulkivat kiinnitettyinä sähköttömään ohjauskiskoon, jonka strategisiin kohtiin oli upotettu liikkuvia pyöriä. Nämä sähköllä toimivat pyörät kiihdyttivät vaunun täyteen vauhtiinsa, jonka avulla se jatkoi matkaansa aina seuraaville pyörille saakka. PeopleMover -vaunusysteemi saapui Disneylandin Tomorrowland-alueelle paranneltuna versiona heinäkuussa 1967.

General Electric sponsoroi New Yorkin maailmannäyttelyyn audioanimoitujen ihmisnukkien esittämän, sähkön kehityksestä kertovan "Progressland" -kohteen, joka avautui Disneylandissa Carousel of Progress -nimellä vuonna 1967. Toisin kuin tavallisissa teattereissa, joissa lavasteita ja kohtauksia vaihdettiin lavaa pyörittämällä, kyseisen "karuselliteatterin" katsomo pyöri keskellä olevan liikkumattoman lavan ympärillä, esittäen neljä erilaista kohtausta saman perheen elämästä. Carousel of Progress -elämyksessä nähtiin useita Audio-Animatronics -ihmishahmoja.

New Yorkin maailmannäyttelyn ehdoton Disney-suosikki oli kuitenkin Pepsi-Colan ja osittain lastensuojelujärjestö UNICEFin sponsoroima It's a Small World ("on se pieni maailma"). Tässä elämyksessä nähtiin valtaosa maailman kansoista iloisesti laulavina ja liikkuvina lapsinukkeina. Hienon sanoman ja legendaarisen Disney-taiteilija Mary Blairin vahvan väripaletin lisäksi elämyskohde esitteli loistavan ajosysteemin: litteäpohjaiset veneet seilasivat vedessä kiemurtelevaa kanavaa pitkin showrakennuksen sisäpuolella. Päinvastoin kuin Disneylandin dark ride -ajeluiden jokseenkin äänekkäät ja heittelehtivät vaunut, It's a Small Worldin veneet olivat kulkuvälineinä liki äänettömiä ja sulavaliikkeisiä. Koskapa yhteen veneeseen mahtui ihmisiä liki kaksi tusinaa, elämyskohde tarjosi erittäin korkean ajokapasiteetin Disneylandin muihin darkkiksiin verrattuna. It's a Small World kantaa myös (joidenkin mielestä kyseenalaista) kunniaa samannimisestä teemalaulustaan, joka oli maailman ensimmäisiä teemapuistoteemalaulujaja nykyään eittämättä yksi tunnetuimmista Disney-lauluista.

1950- ja 1960 -lukujen taitteessa oli tapahtunut muutakin. Satumaisena kukoistava Disneyland oli jäänyt halpojen motellien, pikaruokapaikkojen ja kirkuvien neonvalokylttien saartamaksi. Puiston taianomainen illuusio rikkoutui heti kun asiakas astui sen porteista ulos. Vaikkei tämä seikka ehkä haitannutkaan tavallista Disneyland-asiakasta, Walt sen sijaan oli turhautunut. Hän oli halunnut luoda kokonaisen taikakaupungin, jossa lumous säilyisi pitkälle elämyspuiston ulkopuolelle. Suljettujen ovien takana käynnistetty "Projekti X" paljastui marraskuussa 1965 Waltin vastaiskuksi: Floridaan rakennettaisiin tulevaisuuden kaupunki, jonka nähtävyyksiin kuului uusi entistäkin parempi Disneyland. Disney-yhtiö oli kaikessa hiljaisuudessa hankkinut yli 120 neliökilometrin kokoisen tontin. Waltin mielessä ei kuitenkaan ollut pelkkä lomakeskus, vaan aidosti toimiva kaupunki EPCOTeli Experimental Prototype Community of Tomorrow ("huomispäivän kokeellinen prototyyppiyhdyskunta") asuntoineen, yrityksineen, teollisuusalueineen, kouluineen, vapaa-ajanviettopaikkoineen, hotelleineen, ravintoloineen ja ostoskeskuksineen. Julkinen liikenne toimisi tehokkaasti, luotettavasti ja ympäristöystävällisesti. Tämä kaupunki oli lupaus paremmasta maailmasta.

Noin vuosi myöhemmin, lokakuun lopulla 1966 Walt astui elokuvakameroiden eteen kuvaamaan EPCOTiin liittyvän mainosfilmin. Jättimäinen suunnitelma oli valmis julkaistavaksi, mutta vain runsaan kuukauden kuluttua, 15. joulukuuta 1966, mies nimeltä Walt Disney siirtyi ajasta ikuisuuteen ja koko maailma järkyttyi. Onneksi hänen henkensä ja suuri sydämensä jatkoi elämää monissa teemapuistoprojekteissa, joiden huikea menestys kantautui varmasti kuoleman rajojen tuollekin puolen.

Henki joka jäi elämään

WED Enterprisesilla ei tosiaankaan ollut pulaa projekteista 1960-luvun aikana. Disneylandissa uusia kohteita rakennettiin lähes koko ajan. Disney-elokuvasta Mary Poppins (Maija Poppanen, 1964) oli tullut huikea menestys ja sen tulot auttoivat myös WED Enterprisesia laajenemaan.

New Yorkin maailmannäyttelystä Disneylandiin muuttaneet loistavat uutuuskohteet toivat vanavedessään paljon uutta ja ihmeellistä. Viimeiseksi Waltin valvonnassa tehdyksi suureksi projektiksi jäi puiston uusi alue New Orleans Square sekä merirosvoelämys Pirates of the Caribbean, josta suunniteltiin alunperin pelkkää läpikäveltävää vahamuseota. It's a Small World -nukkeseikkailun ansiosta merirosvoseikkailusta päätettiin tehdä veneajelu. Tasapohjaiset veneet olivat tosin ainoa asia joka yhdisti laulavia pikkunukkeja ja kullanhimoisia piraatteja. Disneyn huippuanimaattoreihin kuuluva Marc Davis piti ensin käsittämättömänä että pomo halusi elämyskohteen perustuvan erittäin epädisneymäisiin, lapsille sopimattomiin merirosvoihin, mutta käänsikin kelkkansa tutustuessaan todellisten merirosvojen todellisiin elämäntarinoihin. Davisin lahjakkaissa käsissä Disneylandin "Karibian merirosvot" löysivät todellisen sydämensä.

Pirates of the Caribbean avautui Disneylandissa keväällä 1967, vain pari kuukautta Waltin kuoleman jälkeen. Kohteesta tuli lähes välittömästi yksi puiston suosituimmista nähtävyyksistä. Persoonallisesti liikkuvia ja puhuvia Audio-Animatronics -ihmisiä ja -eläimiä nähtiin seikkailussa yli sadan yksilön verran. Kohteen tulipalokohtauksiin kehitetty "tekotuli" oli sen verran vaikuttava aikaansaannos että tehoste ohjelmoitiin sammumaan heti mikäli oikea tulipalo syttyisi kohteessa. Veneajelun kiistaton huippukohta oli kuitenkin lastausalue, johon luotu Karibianmeren rauhallinen yötunnelma kahisevine palmupuineen, liplattelevine laineineen ja hypnoottisesti loistavine tulikärpäsineen oli ja on edelleen Disneyn virtuaalielämysten huippuja. Lastausalueen tunnelmallisella rämealueella sijaitseva Blue Bayou -ravintola valmistui jo kesäksi 1966.

Disneylandin Tomorrowlandia, "huomispäivän maata", alettiin jo 1960-luvun alkupuolella kutsua "Todaylandin" eli "tämänpäivänmaan" nimellä. Alue uudistui lähes kauttaaltaan kesäksi 1967. Uusista sponsoroiduista kohteista jännittävin oli kemikaalijätti Monsanton kustantama Adventure Thru Inner Space, jossa matkustajat kuljetettiin jättiläismäisen mikroskoopin läpi atomien ihmeelliseen maailmaan. Kyseisen elämyksen vaunujen kohdalla tehtiin jälleen uraauurtavaa työtä: Virallisella Omnimover-nimellä kutsuttu tekniikka yhdisti vaunut toisiinsa koko radan pituudelta "päättymättömäksi" ketjuksi, jota pyöritti WEDway PeopleMover -tekniikka. Elämyskohteen valtava kapasiteetti oli ketjun jatkuvan, pysähtymättömän kuljetuksen ansiota. Lastausta ja poistumista helpotti vaunuketjun kanssa samaa vauhtia kulkeva liukuhihna, jonka päällä matkustajat kävelivät vaunuihinsa tai niistä pois. Yksittäinen Omnimover-vaunu suunniteltiin soikeaksi, kotelomaiseksi "munankuoreksi" joka ympäröi vaunussa istuvan ylhäältä ja sivuilta niin taitavasti, ettei taakse tai sivuille vaunun sisäpuolelta nähnyt ollenkaan. Vaunu suunniteltiin pyörähtämään suunnasta toiseen halutuissa kohdissa läpi radan. Tämän loistavan vaunutekniikan ansiosta Disneyn teemapuistosuunnittelijat pystyivät ensi kertaa kuin elokuvaohjaajina määrittelemään tarkasti sen mitä vaunussa istuva vieras näki ja koki ajelun aikana. Omnimover-vaunuja kutsuttiin Adventure Thru Inner Space -elämyksessä nimellä "Atomobiles", eli sanojen "atom" (atomi) ja "mobile" (liikkuva) yhdistelmänä sekä hauskana variaationa sanasta "automobile" (auto).

Walt Disney Productionsin ja WED Enterprisesin suurin projekti Waltin kuoleman jälkeen oli tietenkin EPCOTin ensimmäisen vaiheen loppuunvieminen. Helmikuussa 1967 Walt Disneyn isännöimä esittelyelokuva näytettiin tarkkaan valitulle tuhatpäiselle yleisölle, jonka joukossa oli myös potentiaalisia sponsoriehdokkaita sekä median edustajia. Elokuvassa Walt esitteli "Disney Worldin", jonka sydämenä sykki suunnattoman lasikuvun alle osittain rakennettava tulevaisuuden kaupunki EPCOT. Walt kertoi ettei näin suunnatonta suunnitelmaa kukaan pystyisi toteuttamaan yksin. Elokuvan jälkeen Waltin 73-vuotias isoveli Roy O. Disney puhui elokuvateatterin yleisölle. Hän oli palannut eläkkeeltään johtamaan "Disney World" -projektia. Myöhemmin hän määritteli lomakeskuksen lopullisen nimen Walt Disney Worldiksi (WDW) "jotta kaikki tietävät, että tämä oli Waltin unelma".

WDW:n toteuttamiseen sisältyi monimutkaisia lainsäädännöllisiä seikkoja, kuten muun muassa kahden Disney-yhtiön hallinnoiman kaupungin, Lake Buena Vistan ja Bay Laken perustaminen, sekä suunnattoman suoaluetontin osittainen kuivatus ja salaojitus. Disney-yhtiö päätyi rakentamaan erittäin monimutkaisen kanavasysteemin, jotta kuivatus jäi mahdollisimman vähäiseksi. WDW:n ensimmäinen vaihe, Magic Kingdom -elämyspuisto sekä sen ympäristö hotelleineen, rakennettiin Waltin visioiden mukaisesti kirjaimellisesti keskelle korpea, yli kuuden kilometrin päähän lähimmästä yleisestä valtatiestä ja eristettiin muusta tontista suurella keinotekoisella Seven Seas Lagoon -järvellä, jotta mikään ei rikkoisi puiston taianomaista tunnelmaa. Vaikka Floridan Magic Kingdom onkin pohjimmiltaan Kalifornian Disneylandin kopio, suunniteltiin puisto huomattavasti edeltäjäänsä suuremmaksi ja uljaammaksi.

Walt Disney World avasi ensimmäisen vaiheensa lokakuussa 1971. Maailmannäyttelyn ja elämyspuiston sekoitus nimeltä EPCOT Center avattiin lähes täsmälleen 11 vuotta myöhemmin, lokakuussa 1982. Nimensä mukaisesti se suunniteltiin EPCOT-kaupungin keskustassa toimivaksi nähtävyydeksi. Valitettavasti Disney-yhtiötä kohdanneet vaikeudet 1980-luvun alkupuolella sekoittivat asioita perusteellisesti, ja kun uusi johtoporras aloitti työnsä, työnnettiin tulevaisuuden kaupungin rakennussuunnitelmat syrjään. Siksi EPCOT Center -puisto tunnetaan nykyään nimellä Epcot. Waltin uljasta tulevaisuuden visiota, "huomispäivän kokeellista prototyyppiyhdyskuntaa" ei siis koskaan rakennettukaanainoastaan romanttinen omakotilähiö Celebration (josta Disney-yhtiö halusi päästä eroon vuoden 2002 paikkeilla). Walt Disney Worldin nykyisen lomakeskuksen hyvin suunniteltua, tehokkaasti toimivaa ja monipuolisten aktiviteettien täyttämää aluetta voidaan kuitenkin pitää Waltin viimeisen unelman osittaisena täyttymyksenä.

Marraskuun loppupuolella 1966, vain pari viikkoa ennen kuolemaansa, Walt käväisi taiteilija Marc Davisin työhuoneessa katsastamassa tämän viimeisimpiä aikaansaannoksia ja purskahti nauruun nähdessään Davisin piirtämän pienen pyöreän karhun soittamassa jättimäistä tuubaa. Hänen "viimeinen naurunsa" jäi elämään vuonna 1971 Walt Disney Worldin Magic Kingdomissa päivänvalon nähneen Country Bear Jamboree -shown ansiosta. Juuri niinkuin Walt-setä oli naurullaan ennustanut, näistä kantrilauluja rallattavista persoonallisista Audio-Animatronics -karhuista tuli valtaisa hitti. Heti seuraavana vuonna samaiset karhut valloittivat myös Kalifornian Disneylandin.

Elokuussa 1969 avautunut The Haunted Mansion -kummituskartano päätti merkittävän aikakauden. Tietenkin vuonna 1971 avautuneen Walt Disney Worldin elämyksiin myös panostettiin, mutta suurin osa niistä oli 1960-luvun saavutusten kertausta. Innovatiivisuus palasi WEDin elämyskohdeprojekteihin vasta 1970-luvun lopulla, kun "imaginäärien" uusi sukupolvi (etunenässä Tony Baxter) otti ohjat käsiinsä.

Vuodesta 1958 lähtien Disneylandin opaskartassa näkyi tulevaisuudessa rakennettavana kohteena muuan kummitustalo eli "Haunted House". Kului kuitenkin runsas vuosikymmen ennenkuin Disneylandin legendaarinen kummituskartano The Haunted Mansion avasi narisevat ovensa kesällä 1969 Pirates of the Caribbean -elämyksen naapurissa New Orleans Square -alueella. Kun kohteen suunnittelu aloitettiin 1950-luvun loppupuolella, talo esitettiin vielä ränsistyneenä ja uhkaavana, mutta lopulta Waltin näkemys voitti; valkoinen erittäin tyylikäs kartanofasadi nousi lopulliselle paikalleen jo vuoden 1963 aikana. Varsinaisen kohteen suunnittelutyö (eli sisärata kaikkine häikäisevine illuusioineen) päästiin aloittamaan kuitenkin vasta vuosia myöhemmin. Waltin kuoleman jälkeen kartanon "kummitustyöryhmä" oli jakautunut kahteen kiistelevään leiriin: toiset halusivat kummituskartanosta pelottavaa ja toiset lapsiystävällistä. Puiston alkuperäisen kummitusjunan, Snow White's Adventures -kohteen pelottavuus vaikutti siihen että The Haunted Mansionista päädyttiin tekemään lapsiystävällisempi kokonaisuus. Adventure Thru Inner Spacen Omnimover-vaunutekniikka otettiin käyttöön myös kummituskartanossa, vaikka vaunusysteemin kutsumanimi vaihtuikin kummitusteeman myötä "Doombuggy"-nimelle (eli "Tuomiovaunuksi").

Sadut saavat vauhtia

Vuonna 1959 Disneylandiin noussut Matterhorn Bobsleds -vuoristorata aloitti teräksisten putkiratojen hurjan tuotannon ympäri maailmaa. Seuraavan vuosikymmenen aikana toinen toistaan hurjemmat teräksiset radat saivat vauhdinhimoiset teini-ikäiset juoksemaan huvipuistosta toiseen. Myös Disneylandin Matterhornilla todettiin jonojen käyvän aivan liian pitkiksi. Siksi WED Enterprisesin suunnittelijat tarttuivat toimeen ja alkoivat lähes samanaikaisesti kehitellä kahta uutta vuoristorataa. Ensimmäisenä valmistui maailman ensimmäinen pimeässä ajettava sisävuoristorata Space Mountain ("avaruusvuori") joka avautui Walt Disney Worldin (WDW) Magic Kingdomissa vuoden 1974 lopussa ja Kalifornian Disneylandissa 1977. WDW:n alkuperäisversio lainasi Matterhorn-elämykseltä kaksirataisen kokonaisuuden, ja siksi se on edelleen Disney-puistojen avaruusvuorista suurin. Disneylandin Space Mountain -versioon rakennettiin vain yksi rata.

Big Thunder Mountain Railroad nousi Disneylandiin vuonna 1979 ja Walt Disney Worldin Magic Kingdomiin vuotta myöhemmin. Tämä Space Mountain -ratoihin verrattuna huomattavasti leppoisampi sulavaliikkeinen vuoristorata suunniteltiin koko perheen radaksi. Villin Lännen teema aidolla intiaanilegendalla höystettynä ja lukuisa määrä teknisiä yksityiskohtia ja erikoistehosteita tekivät "suuresta ukkosvuoresta" avaruusvuorta elämyksellisemmän kokemuksen. Big Thunder Mountainin suurin salaisuus oli kuitenkin jälleen "pakkoperspektiiveissä" (liian kapeilta vaikuttavissa tunneleissa ja yllättävissä pudotuksissa ja suunnanvaihdoksissa), jotka saivat radan vaikuttamaan huomattavasti hurjemmalta mitä se todellisuudessa on.

Vuonna 1983 Kalifornian Disneylandin "disneymäisin" alue Fantasyland sai vihdoinkin arvoisensa "kasvojenkohotuksen". Satumaiseen arkkitehtuuriin panostettiin ennennäkemättömällä tavalla – niin kauniisti ja yksityiskohtaisesti, että WDW:n Magic Kingdomin 1971 Fantasyland muuttui yhdessä yössä rumaksi pahvipainajaiseksi. Disneylandin ikivanhat dark ridet uusittiin kuitenkin WDW:n 1971 versioiden viitoittamina pidemmiksi ja entistä lumoavimmiksi. Disneylandin Fantasyland sai tuolloin myös upouuden darkkiksen Pinokkion seikkailujen muodossa (Pinocchio's Daring Journey), joka jatkoi Lumikin aloittamaa polemiikkia siitä tuliko Fantasylandin darkkisten olla sopivasti jännittäviä vai vihaisten vanhempien vaatimaa sokerimössöä. Sinänsä ironista, että Disneylandin ihastuttavimpiin dark rideihin lukeutuva yksilö avautui muutama vuosi myöhemmin iloisesti loiskuvana tukkijokena New Orleans Squaren perällä, puiston uudella Critter Country -alueella. Kyseessä oli Disneyn uusin "vuori" eli Splash Mountain, joka kertoi Disney-elokuvasta Song of the South (1946) peräisin olevien Veli Kanin, Veli Karhun ja Veli Ketun tarinan uskomattoman Audio-Animatronics -nukkepaljouden ja upeiden lavastusten kera. Kohteen iloinen musiikki ja hurmaavat yksityiskohdat olivat kauankaivattuja asioita aitoon Disney-puistoon.

Vuosi 1984 toi mukanaan suuria muutoksia Disney-yhtiölle ja aivan uusia aluevaltauksia WED Enterprisesille. Yhtiön vanhat johtajat Card Walker ja Ron Miller väistyivät syrjään uusien johtajien Michael Eisnerin ja Frank Wellsin tieltä. Aiemmin Paramount ja Warner Bros. -elokuvayhtiöissä vaikuttaneet Eisner ja Wells toivat vanavedessään uusia mielenkiintoisia yhteistyöehdokkaita, kuten tuottajaohjaajat George Lucasin, Steven Spielbergin ja superpoppari Michael Jacksonin (joka kuului Disneylandin nimekkäimpiin ihailijoihin). Samoihin aikoihin kun Disneylandiin valmistui teknisesti huipputasoinen Videopolis-ulkoilmalava kevääksi 1985, puiston Tomorrowlandissa rakennettiin erittäin salaista kolmiulotteista elokuvaelämystä seuraavaksi kesäksi. Tästä Michael Jacksonin tähdittämästä Captain EO -elokuvasta tuli kolmiulotteisine efekteineen, aitoine lasersäteineen ja räjähdyksineen ennennäkemätön megaspektaakkelielämys avajaisvuotenaan 1986. Kyseinen 3D-elokuva oli maailman ensimmäisiä aidosti "neliulotteisia" elokuvaelämyksiä sekä myös tärkeä virstanpylväs Disney-puistohistoriassa. Se näytti tietä toinen toistaan vauhdikkaammille 4D-elämyksille kuten samassa teatterissa myöhemmin nähty Honey, I Shrunk the Audience ("Kulti kutistin yleisön") sekä Walt Disney Worldissa vuonna 2003 ensi-esityksensä saanut Mickey's PhilharMagic. Kalifornian Disneylandissa 3D-elokuvatekniikasta saatiin tosin ensi kerran nauttia jo vuonna 1957, kun Fantasylandin teatterissa nähtiin 3-D Jamboree -niminen elokuvaesitys, sisältäen Disney-studion ensimmäiset kolmiulotteispiirretyt Melody (1953) sekä Working for Peanuts (1953). EPCOT Centerissä syksyllä 1982 ensi-iltansa saanut Magic Journeys oli Captain Eo -elokuvan tärkeä edeltäjä.

Vuonna 1986 Walt Disney Productionsista tuli The Walt Disney Company ja hieman myöhemmin WED Enterprises muuttui Walt Disney Imagineering (WDI) -nimelle. Elokuvatuottaja George Lucasin yhteistyö WDI:n kanssa jatkui elämyksellisyyden rajoja rikkoneen Star Tours -elokuvasimulaattorin parissa. WDI oli jo jonkin aikaa suunnitellut Tomorrowlandiin rakennettavaksi avaruusaiheista seikkailua perustuen Disneyn 1979 floppielokuvaan Musta aukko (The Black Hole), mutta lopulta päädyttiinkin Lucasin suostumuksella teemoittamaan tuleva kohde alkuperäisen Star Wars -elokuvatrilogian (1977, 1980, 1983) ympärille. Simulaattoritekniikkaan päätyminen oli 1980-luvun puolivälissä uusinta uutta huvipuistoissa. Hurjan avaruussimulaattorin toteutus maksoi lähes kaksi kertaa sen mitä alkuperäisen Disneylandin rakentaminen oli maksanut 1950-luvun puolivälissä. Tammikuussa 1987 avautuneesta Star Tours -elokuvasimulaattorista tuli jälleen uskomaton menestys.

George Lucasin ja Walt Disney Imagineeringin hedelmällinen yhteistyö jatkui Star Toursin ansiosta aina vuoteen 2012 asti, jolloin Disney-yhtiö osti Lucasfilm Ltd:n. Lucasin ideoima arkeologi Indiana Jones (samannimisestä elokuvasarjasta) teki Disney-debyyttinsä jo vuonna 1989 Walt Disney Worldin Disney-MGM Studios -elokuvapuistossa (nykyisin Disney's Hollywood Studios). Ensimmäiseksi "Indy" nähtiin The Great Movie Ride -elämyksessä, sitten stunttishowssa Indiana Jones Epic Stunt Spectacular. Kalifornian Disneylandiin "Indy" tupsahti keväällä 1995, kun fantastinen simulaatiotekniikkaa ja dark ridea yhdistelevä Indiana Jones Adventure - Temple of the Forbidden Eye avautui viidakkoseikkailu Jungle Cruisen naapurissa. Ilman Captain EO:n ja Star Toursin huimaa menestystä WDI olisi tuskin jatkanut simulaattoritekniikkaa hyödyntävien darkkiskohteiden kehittämistä ja elämyksellisyyden nostamista ennennäkemättömiin sfääreihin, kuten 1994 WDW:ssa avautuneessa hissiseikkailussa The Twilight Zone Tower of Terror (jonka tuotantoon Lucas ei osallistunut). Tämä kuuluisan televisiosarjan mukaan nimetty "kauhun torni" ei tyytynyt olemaan tavallinen "vapaapudotuslaite", vaan jatkoi parhaita Disney-traditioita tarjoamalla visuaalista kauneutta, vahvaa tunnelmaa ja odottamatonta taianomaisuutta.

Disney-yhtiön uudesta kukoistuksesta innostunut Michael Eisner lupaili 1990-luvusta "Disney-vuosikymmentä" (Disney Decade). Sekä Kalifornian Disneylandiin että Floridan Walt Disney Worldiin oltiin suunniteltu huimia uutuuksia. Valitettavasti Eisnerin maalailema uljas vuosikymmen teki nolon mahalaskun. Ranskan Disneyland Paris -puistoon (alunperin Euro Disneylandiin) ja sitä ympäröivään lomakeskukseen oli panostettu huomattavasti enemmän kuin Japanissa 1983 avautuneeseen Tokyo Disneylandiin. Keväällä 1992 avautuneen Pariisin puiston ensimmäiset vuodet olivat tuloksellisesti suunnattomia pettymyksiä Disney-yhtiölle. Tappiot aiheuttivat ennennäkemättömän dominoefektin Disney-puistoissa ja WDI:ssa; lukemattomat jo julkistetut suunnitelmat jouduttiin peruuttamaan ja kukkaronnyörejä kiristämään. Vain lupaavimmat - eli taloudellisesti kannattavimmat - projektit toteutettiin. Tämä tarkoitti sitä, että tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi nousivat kahdenlaiset projektit: ne joiden uskottiin tuovan puistoihin teini-ikäisten "hevijuusereiden" laumoja; sekä ne projektit joiden tiedettiin houkuttelevan pienten lasten vanhempia. Tällä tärkeysjärjestyksellä tuhottiin aimo annos Walt Disneyn alkuperäistä Disneyland-filosofiaa.

Maailma on tietenkin muuttunut paljon sitten vuoden 1955 ja ihmisten vaatimukset viihteen suhteen sekä alalla jatkuva kilpailu tiukkenevat koko ajan. Disney-puistoissakin ajoittain joudutaan tekemään rankkoja ratkaisuja; suosikkikohteita ollaan jouduttu lopettamaan tai uusimaan monista syistä. Kalifornian Disneylandissa sekä Floridan Walt Disney Worldissa pyritään kuitenkin pitämään kiinni säännöstä, ettei kallisarvoisimpia alkuperäiskohteita lakkauteta.

Kipinä säilyy

Eisnerin "Disney-vuosikymmenen" pelottavista ajoista huolimatta Walt Disney Imagineering on saanut 1990- ja 2000 -luvuilla aikaan paljon hyvää. Elämykset kuten CinéMagique, Muppet*Vision 3D, Soarin' Over California, Pooh's Hunny Hunt, StormRider, DINOSAUR, Sindbad's Storybook Voyage, Crush's Coaster, Journey to the Center of the Earth, Radiator Springs Racers ja koko Tokyo DisneySea -puisto edustavat WDI-elämyslaboratorion ehdottomia huippusaavutuksia.

Walt Disney mainitsi usein "ettei Disneyland tule koskaan olemaan valmis." Hänen mielestään puiston pitikin elää, kehittyä entistä paremmaksi ja toimia testilaboratoriona mielikuvituksen villeimmille ideoille. Nykyään Kalifornian Disneyland on kehittynyt yhdestä puistosta kahden puiston sekä muutaman hotellin "lomakeskukseksi" maailman muiden Disney-lomakeskusten (Resort) tyyliin. Floridan Walt Disney World käsittää nykyään neljä suurta elämyspuistoa, kaksi vesipuistoa ja lukemattoman määrän hotelleja sekä muita aktiviteetteja. Sekä Tokyo Disney Resort että Disneyland Paris sisältävät kaksi teemapuistoa ynnä Walt Disney Worldin kaltaisen hotelli- ja viihdekeskuksen pienoiskoossa. Walt saattaisi tykätä siitä, että kaikissa näissä Disney-keskuksissa lumous ei rikkoudu heti puiston porteista ulos astuttaessa.Ja tuskin Walt-setä itsekään uskalsi unelmoida näin suuresta lomakeskusbisneksestä istuessaan turhautuneena tivolin penkillä mussuttamassa pähkinöitään.

Ennen kuolemaansa Walt totesi: "Uskon että nykyään henkilökuntani, nuori johtajajoukkoni ja kaikki muutkin ovat vakuuttuneita siitä että Walt on oikeassa. Laatu voittaa. Ja siksi uskon että he tulevat pysymään tässä menettelytavassa, joka on todistetusti hyvän liiketoiminnan perusta. Antakaa ihmisille kaikki mitä voitte heille antaa. Pitäkää paikka niin siistinä kuin voitte sen pitää. Pitäkää se ystävällisenä, tiedättehän. Tehkää siitä paikka jossa on aidosti hauska olla. Uskon että näin asiakkaat saadaan vakuuttuneeksi, ja uskon että he pysyvät matkassa mukana... jos... niinkuin sanotte... no, Disneyn jälkeen."

Vaikka Walt-setä onkin jo kauan sitten poistunut keskuudestamme, hänen henkensä elää yhä suurimmissa luomuksissaan ja yksi niistä on Disneyland.

! ! ! HUOMIO ! ! !
KenNetti
ei ole vastuussa Disney-teemapuistotietokantaansa sisällytettyjen tietojen oikeellisuudesta. Tiedot on kerätty erinäisistä lähteistä ensisijaisesti suuntaa-antavaan, yleishyödylliseen tarkoitukseen. Päivitetyt ja ajankohtaiset tiedot löydät englanninkielellä Disney-puistojen virallisilta nettisivustoilta.

*****

Disneyn Teemapuistot - Etusivu
(KenNetin Disney-Puisto Tietokanta)

KenNetin Pääsivu

KenNetin Suomenkielinen Tietokanta
ELÄMYSKOHTEIDEN KRONIKKA

Taustatietojen jäsennys,
suomennokset, teksti,
ja kuvien muokkaus:
Kenneth Sundberg

Omakohtaiset kokemukset kerätty
vuosien 1982-2012 aikana

Warmest Thanks
Lämpimimmät Kiitokset
Pia Lindström, Jesse Guiher,
Olli & perhe Ylinen, Jani Ahonen,
Dave De Caro, Robert Lughai,
Christel & Anni,
Charles Routh,
Gary Sundberg -ja
L e a - I
joka vei minut ihkaensimmäiselle
Walt Disney World -matkalleni
ja jonka ansiosta ensimmäiset
peukalokyytikummitukset
seurasivat minua kotiin saakka
The Haunted Mansionista.
- Ken -

KenNetin "Disney Teemapuistot" Logo
Alkuperäisvalokuva / Original photo
Disneyland Paris
by Pia Lindström
Original drawing by Kenneth Sundberg

Kaikki muu alkuperäistaide & valokuvat © Disney
(paitsi ne joissa toisin mainittu)

All original art & photos © Disney
(except where otherwise indicated)

PERUSLÄHTEET /
PRINCIPAL SOURCES

Informaatio & kuvat / Information & photos

Happy Hills Way Happy Hoppies Test & Travel Group
The Official Disney Park Websites
Disney theme park guidebooks & maps
Martin A. Sklar: Walt Disney's Disneyland
(Arnoldo Mondadori Editore, Verona, 1965)
Randy Bright: Disneyland - Inside Story
(Harry N. Abrams, Inc. New York /
Times Mirror Books, 1987)

The Imagineers: Walt Disney Imagineering
(Hyperion / Welcome Enterprises Inc, 1996)
Alain Littaye & Didier Ghez:
Disneyland Paris - From Sketch to Reality
(Nouveau Millénaire Éditions, 2002)

The Imagineers: The Imagineering Field Guide
to Disneyland (Disney Editions, 2008)
The Imagineers: The Imagineering Field Guide to
the Magic Kingdom at Walt Disney World
(Disney Editions, 2005)

The Imagineers: The Imagineering Field Guide to
Epcot at Walt Disney World
(Disney Editions, 2006/2010)
Jeff Kurtti: Walt Disney's Imagineering Legends
and the Genesis of the Disney Theme Park
(Disney Editions, 2008)

The Imagineers: Walt Disney Imagineering
- A Behind the Dreams Look at Making
MORE Magic Real (Disney Editions /
Welcome Enterprises Inc, 2010)
Jen Darcy & Jennifer Eastwood:
Disney in Details - A Scavenger Hunt
Through the Walt Disney World Resort
(Disney Editions, 2011)

David Koenig: Mouse Tales
(Bonaventure Press, 1994 / 2006)
David Koenig: More Mouse Tales
(Bonaventure Press, 1999 / 2002)

David Koenig: Mouse Under Glass - Secrets
of Disney Animation and Theme Parks
(Bonaventure Press, 1997 / 2001)
David Koenig: Realityland -
True-Life Adventures at Walt Disney World
(Bonaventure Press, 2007)

Steve Birnbaum: Walt Disney World -
The Official Guide 1986
(Hearst Professional Magazines, Inc.)
Steve Birnbaum: Walt Disney World -
The Official Guide 1991
(Hearst Professional Magazines, Inc.)

Birnbaum's Disneyland - The Official Guide 1997
(Hearst Business Publishing, Inc. / Hyperion)
The StoryboarD / The Art of Laughter magazine
(various issues / Laughter Publications, Inc.)

The E-Ticket Magazine (various issues)
(Jack E. Janzen & Leon J. Janzen)
Katherine & Richard Greene:
The Man Behind the Magic - The Story
of Walt Disney (Viking Penguin /
Penguin Books USA Inc, 1991)

Christopher Finch: The Art of Walt Disney
(Harry N. Abrams, Inc. New York, 1983)
Jason Surrell: The Haunted Mansion
- From the Magic Kingdom to the Movies
(Disney Editions / Welcome Enterprises
Inc, 2003 / 2009)

Tim Hollis & Greg Ehrbar: Mouse Tracks
- The Story of Walt Disney Records
(The University Press of Mississippi, 2006)
David Tietyen: The Musical World of Walt Disney
(Hal Leonard Publishing Corp, 1990)

Walt Disney Takes You to Disneyland -
A Musical Tour of the Magic Kingdom
(Disneyland Records, 1956 / 2003)

The original attraction soundtrack albums of
Disneyland / Walt Disney World Magic Kingdom
(Disneyland Records, 1960s - 1970s)

The Official Albums of Disneyland /
Walt Disney World / Magic Kingdom /
EPCOT Center / Disney's Animal Kingdom /
Tokyo Disneyland / Tokyo DisneySea /
Disney's California Adventure
(Disneyland Records, Walt Disney Records,
Buena Vista Records / 1983 - 2011)
The official music albums of Euro Disneyland /
Disneyland Paris / Walt Disney Studios
(Walt Disney Records, Disney Consumer Products,
Euro Disney Associés SCA / 1992 - 2009)

The Sherman Brothers - The Disney Songwriters
Collection (Pickwick Group Ltd, 1992)
The Sherman Brothers Songbook
(Walt Disney Records, 2009)

Die Filme von Walt Disney - Die Zauberwelt des
Zeichentricks (Cinema / Kino Verlag GmbH, 1988)
Disney, Aku & minä: Markku Kivekäs muistelee
(2007, Pekka Tuliara / Sanoma Magazines)

Aku Ankka -lehden "Oma Nurkka"
(Sanoma Osakeyhtiö / Sanoma Magazines)
Wikipedia.org / You Tube
wdwinfo.com / answers.com
Darkride and Funhouse Enthusiasts
(www.dafe.org)

Laff in the Dark (www.laffinthedark.com)
Nick Laister (www.joylandbooks.com)
Dr Vanessa Toulmin: Fairground Shows
(NFA Website, 1997)
Suomen Huvipuistoseuran foorumi
(http://huvipuistoseura.org/forum)

www.MovieMusic.com messageboards
Kentsu Pictures Video Archives
and Kenneth Sundberg

_____________________________

KenNetti on Kenneth Sundbergin täysin epäkaupallinen nettisaitti joka kunnioittaa ja ylistää lahjakkaita ihmisiä ja heidän töitään. Kaiken tälle saitille kerätyn materiaalin tarkoituksena on jakaa informaatiota, edistää tietämystä vähemmälle huomiolle jääneistä asioista, sekä viihdyttää ihmisiä kaikkialla maailmassa. KenNetti ja Kenneth Sundberg eivät ole missään tekemisissä tällä saitilla mainittujen yhtiöiden, teemapuistojen, elokuvien, ihmisten, kummitusten tai muiden asioiden kanssa. Oikeuksia materiaalien jäljentämiseen ei ole myönnetty KenNetille eikä Kenneth Sundbergille, lukuunottamatta osioita missä asiasta on erikseen mainittu. Jos Sinun mielestäsi jokin kuva tai muu materiaali ei saisi olla tällä saitilla, ole ystävällinen ja OTA YHTEYTTÄ Kenneth Sundbergiin, niin voimme nopeasti ratkaista ongelman.

KenNetti is a totally non-commercial website by Kenneth Sundberg to pay tribute and to honour the work of the talented people behind some of the most wonderful things found on this planet. All the material is gathered here only to inform, to promote things that need to be noticed, and to entertain people all over the world. KenNetti and Kenneth Sundberg are not affiliated to any of the companies, theme parks, movies, people, ghosts or other things appearing on this site. No rights of reproduction have been granted to KenNetti or Kenneth Sundberg, except where indicated. If You feel that some image or material whatsoever should not appear on this site, please CONTACT Kenneth Sundberg so that we can quickly resolve the problem.

_____________________________