KENNETIN PÄÄSIVU • THE KENNETTI MAIN PAGE
Sivuston suunnittelu ja ylläpito: Kenneth Sundberg
Viimeisin Päivitys: Elokuun 11, 2014

KenNetin Teemapuistotietokanta – Disneyn Teemapuistot
KenNetin DISNEYLAND CALIFORNIA Opas
– Sivu 3
CALIFORNIA ADVENTURE
puiston esittely

CALIFORNIA ADVENTURE
PÄHKINÄNKUORESSA

Elämyspuisto Disney California Adventure (virallisena lyhenteenä DCA) on osa nykyistä Disneyland Resort -lomakeskusta Kalifornian Anaheimissa. Alkuperäisen Disneyland-puiston jättiläismäiselle parkkipaikalle rakennettuna se avautui helmikuun 8. päivänä vuonna 2001, alkuperäisnimellä Disneys California Adventure. Nimen omistusliitteestä on sittemmin luovuttu.

Alunperin DCA-puistosta oli tarkoitus tulla Floridan Walt Disney Worldin Epcot-puiston tyylinen tieteille ja eri kulttuureille omistettu viihdemaailma, "WestCOT". Puistoa ei edes aiottu tunkea Disneylandin parkkipaikalle, vaan sille etsittiin paljon suurempaa tonttia muualta. "WestCOTin" ideoita alettiin myöhemmin muokata Kalifornian Long Beachille suunnitellulle merihenkiselle puistolle (työnimellä "DisneySeas"). Mutta kun Disneys California Adventure lopulta avautui, oli se supistunut pieneksi ja kunnianhimottomaksi tekeleeksi aiempiin suunnitelmiin verrattuna. Minne tahansa muualle Yhdysvaltoihin sijoitettuna Kalifornia-teemoitettu elämyspuisto olisi voinut olla ihan onnistunut idea, mutta Kaliforniaan rakennettuna puiston teemoitus oli kuin kaksinkertainen kerma-annos jo valmiin kermakakun päällä. Lukemattomien asiakkaiden mielestä DCA-puiston rakentaminen Kaliforniaan, ja vieläpä alkuperäisen Disneylandin viereen, oli Disney-yhtiön historian idioottimaisimpia ideoita.

Objektiivisesti tarkasteltuna DCA-puiston useat alkuperäiskohteet eivät olleet kuitenkaan Walt Disney Imagineeringin (WDI) surkeimpia tekeleitä. Aika ja paikka oli vain väärä. DCA:n rakentaminen ja avaaminen sijoittui aikakauteen, jolloin huimasti elokuvillaan menestyneen The Walt Disney Companyn teemapuistotulevaisuus kiikkui vaakalaudalla. Ranskan Disneyland Paris -lomakeskuksen avaamisesta lähtien Disney-yhtiön suurin ongelma oli ollut rahan puute. Valitettavasti myös Disney-yhtiön silloinen johto uskoi, että nuoriso piti Disney-puistoja liian lapsellisina sekä tylsinä. Rahan puute sekä johdon epäilykset johtivat siihen, että Kalifornian "WestCOT" ja "DisneySeas" -suunnitelmat vaihtuivat Kalifornia-teemaiseen huvipuistoon. Samaan aikaan kaukana Japanissa rakennettiin Oriental Land Companyn ruhtinaallisella rahoituksella Tokyo DisneySea -puistoa. Jos Disneyllä olisi ollut samanlainen rahoittaja Yhdysvalloissa, olisi Kalifornian Disneyland Resortin kakkospuistosta voinut tulla jotain yhtä ainutlaatuista ja elämyksellistä kuin Tokion meripuistosta.

Alkuperäinen Disneys California Adventure tarjosi vain yhden dark riden (Superstar Limo), yhden ehdottoman "uuden ajan klassikon" Soarin Over California, sekä poikkeuksellisen suuren määrän huvipuistojen standardilaitteita kalifornialaisteemoin. Koska liian monet asiakkaat kritisoivat viimeksimainittua seikkaa ja puiston kävijämäärät pysyttelivät alhaisina, Disney-yhtiöllä ei loppujen lopuksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa vuonna 2007 DCA:n suuri – ja pöyristyttävän kallis – muutosprosessi "Disneymäisempään" suuntaan. Operaatio valmistui kesällä 2012, jolloin puisto avasi uusimman, Cars-elokuvan mukaisesti teemoitetun alueensa. Nykymuodossaan Disney California Adventure on yhdistelmä kalifornialaista nostalgiaa sekä uudempia Disney-klassikoita. Puiston alkuperäinen, vain 22 hehtaarin kokonaispinta-ala kasvoi muutosprosessissa muutamalla hehtaarilla – mutta siitä huolimatta Disney California Adventure on edelleen maailman pienin Disney-puisto; (esimerkiksi Linnanmäen huvipuisto mahtuisi DCAn alueelle "vain" kolme kertaa).

Disney California Adventurea ei ole rakennettu Disneyland-puistoille ominaisen "kärrynpyörä"-formaatin mukaan, mutta Disney-tyyliin puisto edelleen jakautuu erilaisiin teema-alueisiin. Puiston alkuperäinen, vuoden 2001 kokonaisuus sisälsi vain neljä varsinaista teema-aluetta (Sunshine Plaza, Hollywood Pictures Backlot, Golden State ja Paradise Pier), mutta useita niiden sisältä löytyviä erikseen nimettyjä osa-alueita. Nykyisessä muodossaan puiston teema-aluekoostumusta on hieman selvennetty, ja siksi varsinaisia teema-alueita löytyy nykyään kahdeksan: Buena Vista Street ("hyvän näköalan katu"), Hollywood Land ("Hollywoodin maa"), Condor Flats ("kondorikotkatasanne"), Grizzly Peak ("harmaakarhu [vuoren]huippu"), Pacific Wharf (vapaasti suomennettuna "rauhallinen ranta"), Paradise Pier ("paratiisilaituri"), “a bug’s land” ("ötökän maa") ja Cars Land ("autojen maa").

Tässä KenNetin pienessä oppaassa tarkastelemme sekä puiston alkuperäiskokoonpanoa että sen nykyistä kokonaisuutta. Lähtekäämme siis kierrokselle Kalifornian Seikkailuihin! Poikkeuksellisesti emme kuitenkaan kierrä puistoa myötäpäivään – vaan pikemminkin vastapäivään ja muutenkin vähän sikinsokin (alueiden vanhojen sekä uusien teemojen vuoksi).

Tämän Sivun Sisältö:

CALIFORNIA ADVENTURE
PÄHKINÄNKUORESSA

BUENA VISTA STREET
Guest Relations / Information
Red Car Trolley
Carthay Circle

HOLLYWOOD LAND
Monsters, Inc. Mike & Sulley to the Rescue
D i s n e y - A n i m a t i o n :
The Animation Courtyard

Animation Academy
Character Close-Up
Sorcerers Workshop
Turtle Talk with Crush

Muppet*Vision 3D

The Twilight Zone Tower of Terror

Red Car Trolley

CONDOR FLATS
Soarin
Over California

GRIZZLY PEAK
Grizzly River Run
Redwood Creek Challenge Trail

PACIFIC WHARF
The Bakery Tour, hosted by Boudin Bakery
Walt Disney Imagineering
Blue Sky Cellar

PARADISE PIER
The Little Mermaid:
Ariel
s Undersea Adventure
Jumpin’ Jellyfish
King Tritons Carousel
Golden Zephyr
Silly Symphony Swings
Goofys Sky School
Mickeys Fun Wheel
California Screamin
Toy Story Midway Mania!
Games of the Boardwalk

“A BUG’S LAND”
Its Tough To Be a Bug!
F l i k s - F u n - F a i r :
Tuck and Rolls Drive Em Buggies

Heimlich
s Chew Chew Train
Francis Ladybug Boogie
Princess Dot Puddle Park
Fliks Flyers

CARS LAND
Radiator Springs Racers
Mater
s Junkyard Jamboree
Luigis Flying Tires

FASTPASS -KOHTEET

MUU VIIHDE
Hyperion Theater
Disney Junior – Live on Stage!
The Hollywood Backlot Stage

PARAATIT JA
ILTASPEKTAAKKELIT

World of Color
World of Color: Winter Dreams
Pixar Play Parade

RAVINTOLAT

OPAS
K
ALIFORNIAN DISNEYLANDIIN
(Linkit sivuille 1-3)

* * * * *

TÄRKEÄÄ
Disney-puistojen varoituksista, pituusrajoituksista,
ikärajoista ja huoltajan iästä

! ! ! HUOMIO ! ! !
KenNetti
ei ole vastuussa Disney-teemapuistotietokantaansa sisällytettyjen tietojen oikeellisuudesta. Tiedot on kerätty erinäisistä lähteistä ensisijaisesti suuntaa-antavaan, yleishyödylliseen tarkoitukseen. Päivitetyt ja ajankohtaiset tiedot löydät englanninkielellä Disney-puistojen virallisilta nettisivustoilta.

Kalifornian Disneylandin Virallinen Sivusto
(Disneyland Resort – Disney's Official Site)

Englanniksi.

Disney California Adventure
ELÄMYSKOHTEET
______________________________________

Buena Vista Street
Puiston alkuperäinen sisäänkäyntialue, Kalifornialaisia postikorttimaisemia sekä omalaatuista mahtipontisuutta hyödyntävä Sunshine Plaza sai väistyä vuosien 2007-2012 muutosremontissa. Alkuperäisestä sisäänkäyntialueesta on oikeastaan jäljellä vain Disneyland Monorailin käyttämä silta, jonka teemoitus sekä lavastus vaihtui San Franciscon kuuluisasta Golden Gatesta Glendalen Hyperion Bridgeen, joka rakennettiin vuosi ennen Mikki Hiiren 1928 ensiesiintymistä. Toisin kuin puiston omalaatuinen Sunshine Plaza, nykyinen Buena Vista Street -alue toimii nostalgisena pääkatuna 1920-luvun Hollywoodiin, ja muistuttaa sekä tunnelmaltaan että arkkitehtuuriltaan Walt Disney Worldin elokuvapuiston Disney’s Hollywood Studiosin eleganttia pääkatua. Mutta toisin kuin Floridan puistossa, Disney California Adventuressa pääkadun päässä nousee maamerkkinä Hollywoodin kuuluisan Carthay Circle Theater -elokuvateatterin fasadijäljitelmä. Jos Buena Vista Street -alueen nimi tuntuu tutulta, se johtuu siitä, että South Buena Vista Street on toiminut vuosikymmeniä Disney-studion osoitteena Kalifornian Burbankissa. "Buena vista" kun tarkoittaa espanjaksi "hyvää näköalaa".

Guest Relations / Information
Puiston asiakaspalvelun tukikohta löytyy heti sisäänkäynnin jälkeen Buena Vista Streetin alkupäästä. Jos et ole puistoon saapuessasi vielä saanut "Times Guide" -informaatiolappusta, käy noutamassa se Guest Relationsista. "Times Guide" on tärkeä työvälineesi onnistuneen Disney-puistopäivän kannalta!

Red Car Trolley
1920-luvulta alkaen Los Angelesissa pääsi kulkemaan näillä Pacific Electric Railwayn ihastuttavilla punaisilla raitiovaunuilla. Disney-versio samaisista raitovaunuista on tietenkin hieman nykyaikaisempi: nämä kesällä 2012 käyttöön otetut vaunut kulkevat ladattavien sähköakkujen voimin. Raitiovaunun yläpuolella nähtävät "sähkölinjat" ovat siis vain silmänlumetta. Kyytiin voi nousta ja pois kyydistä voi astua neljällä eri pysäkillä: Buena Vista Streetiltä raitiovaunu ajaa Carthay Circle Theaterille, ja siitä eteenpäin naapurialueelle Hollywood Landiin, jossa pysähdyksiä tehdään kaksi. Raitiovaunun matka yhteen suuntaan kestää normaalisti noin 8 minuuttia ja yhteen vaunuun mahtuu noin 20 matkustajaa. HUOMIO: Red Car Trolley -raitiovaunut eivät liikennöi paraatien aikana, ja saattavat muutenkin noudattaa eri aukioloaikoja kuin muu puisto. Tarkista aukioloajat Disneylandin virallisen sivuston kautta, tai viimeistään paikan päällä!

Carthay Circle
Aito, alkuperäinen Carthay Circle Theater -elokuvateatteri on Disney-historiassa kohtalaisen tärkeä, sillä muun muassa animaatioklassikot Lumikki ja seitsemän kääpiötä (Snow White and the Seven Dwarfs) ja Fantasia (Fantasia) saivat Hollywoodin ensi-iltansa kyseisessä teatterissa (1937 ja 1941). Disney California Adventuren fasadijäljitelmä ei ole aivan tarkka kopio teatterista, mutta riittävän aito. Teatterin edustalla sijaitsee aukio, josta käytetään nimitystä Carthay Circle. Puiston paraatit kulkevat tämän aukion kautta.

______________________________________

Hollywood Land
Alunperin tämä elokuvamaailman teemalla varustettu alue käytti nimeä Hollywood Pictures Backlot, Disney-yhtiön omistaman elokuvayhtiön (1989-2007) mukaan. Jo puiston avautuessa 2001 Hollywoodin kultainen menneisyys ja action-pakattu nykyisyys kohtasivat sulassa sovussa tällä alueella. Nykyään alue jäljittelee yhä enemmän Floridan Disney’s Hollywood Studios -puiston eleganttia tunnelmaa; jopa kadut on nimetty samanlailla. Myös alueen elämyskohteet on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kopioitu Floridan elokuvapuistosta. Elokuvien, television ja kaikenlaisen viihdemaailman taika muuttuu Hollywood Landissa kirjaimellisen käsinkosketeltavaksi.

Monsters, Inc.
Mike & Sulley to the Rescue

Kun puisto avautui vuonna 2001, oli tämän lupsakkailla Pixar-hirviöillä teemoitetun dark riden paikalla ihan toisenlainen darkkis, Superstar Limo ("supertähti-limusiini"). Alkuperäinen darkkis sai niin paljon lokaa niskaansa että Disney-yhtiö sulki kohteen pysyvästi ennen kuin se oli ennättänyt olla toiminnassa edes vuottakaan. Menestyselokuvan Monsters, Inc. hirviöt valtasivat darkkiksen tilat vasta neljä vuotta myöhemmin. Ajelu kestää noin 4 minuuttia ja vaunuun mahtuu istumaan 6 matkustajaa.
Tutustu elämykseen perusteellisesti!

Disney Animation:
The Animation Courtyard
Animation Academy
Character Close-Up

Tämä Disneyn animaatiotaiteelle omistettu interaktiivinen elämysrypäs on sisällöltään paljolti samanlainen sekä Floridassa, Kaliforniassa että Pariisin Walt Disney Studios -puistossa. Oleellisin eroavaisuus Disney California Adventure -puiston versiossa on poikkeuksellisen upeasti lavastettu Sorcerers Workshop -osuus. Muilta osin tämä läpikäveltävä animaatiokohde on puhtaasti näyttely sekä interaktiivinen puuha-alue, jossa voit ihmetellä animaation salaisuuksia, kokeilla piirtäjän taitojasi, ja ihailla erinäisiä taideteoksia Disneyn unohtumattomista piirrosklassikoista. The Animation Courtyard on rakennuksen lämpiö, jossa lukuisten videoruutujen kautta voit ihailla Disneyn animaatiotaidetta. Character Close-Up sisältää muun muassa omalaatuisen "3D"-version perinteisestä Zoetrope-animaatiolaitteesta. Animation Academy tarjoaa ytimekkäitä 15-minuuttisia piirroskursseja Disney-hahmojen maailmassa. (Vuoteen 2005 saakka täällä nähtiin myös Mulanin Mushu -lohikäärmeen tähdittämä Drawn to Animation -show, joka pyörii edelleen Floridan elokuvapuistossa). HUOMIO: Tarkista Animation Academyn aukioloajat / aikataulut Disneylandin virallisen sivuston kautta, tai viimeistään paikan päällä "Times Guide" -lappusesta!

Disney Animation:
Sorcerers Workshop

"Velhon verstas" erottuu edukseen animaatiokohteen muusta tarjonnasta. Vaikka kyseessä on edelleen interaktiivinen puuha-alue, Sorcerers Workshopin teemoitus Disney-pahisten maailmassa on poikkeuksellisen ainutlaatuista. Joiltain osin tunnelmallinen lavastus lainaa seikkoja Tokyo Disneylandin legendaarisesta Cinderella Castle Mystery Tour -elämyksestä, mutta pelottava kauhukohde tämä ei kuitenkaan ole! Sorcerers Workshopin ensimmäinen osuus, Magic Mirror Realm, johdattaa Lumikin ilkeän äitipuolen salaiseen kammioon, jonka seinällä roikkuu Taikapeili. Silloin tällöin peilin henki ilmestyy kuvajaiseen ja runoilee tyylikkäästi näyttelijä Tony Jayn äänellä. Interaktiiviselta tarjonnaltaan Magic Mirror Realm sisältää perinteisiä sekä uudempia animaatio-illuusioita, joita voi kokeilla kaikessa rauhassa. Seuraava osuus, Beasts Library, johdattaa Kaunottaren ja Hirviön maailmaan, tarkalleen ottaen Hirviön linnan kirjastoon. Noin neljän minuutin välein kirjasto muuttaa taianomaisesti muotoaan synkäksi ja ränsistyneeksi – ja prinssin muotokuvakin muuttuu revityksi – mutta hetken kuluttua kirjasto palautuu majesteettiseen loistoonsa. (Naapuripuistossa samaa tehostetta hyödynnetään muun muassa Snow Whites Scary Adventures -darkkiksen Taikapeili-kohtauksessa). Beasts Libraryn interaktiivinen tarjonta sisältää "digitaalisia kirjoja", joiden kosketusnäyttöjen kautta – Lumieren sekä Cogsworthin (Könnin) avustuksella – voit selvittää, ketä Disney-hahmoa eniten muistutat. Kun Könni kiljuu seinältä (monitaituri David Ogden Stiersin äänellä), muista hymyillä valokuvalle! Kävelykohteen kolmas osuus, Ursulas Grotto, vie Pieneltä Merenneidolta äänen varastaneen noidan synkkään "merenalaiseen" luolaan. Täällä voit osuvan teemoituksen turvin antaa Ursulan varastaa äänesi – toisin sanoen, antaa äänesi erinäisille piirroshahmoille. Myös Flotsam ja Jetsam (Kiero ja Liero) uiskentelevat taustalla tässä tunnelmaa tihkuvassa luolassa. Pahis-teemoituksistaan ja jännittävästä tunnelmastaan huolimatta Sorcerers Workshop on kaiken ikäisille sopiva kohde. HUOMIO: Sorcerer’s Workshop ei ole missään tapauksessa pelottava kauhukohde, mutta kävelyreitin tunnelma voi – etenkin hiljaisina aikoina – olla vähintään jännittävä perheen pienimmille ja vaikutuksille alttiille henkilöille.

Turtle Talk with Crush
Disney Animation -rakennuksen Animation Screening Room -teatterissa nähtiin puiston avautuessa Floridasta peräisin oleva sympaattinen animoinnista kertova elokuva Return to Neverland. Myöhemmin teatterissa fiilisteltiin Walt Disneystä kertovan elokuvan One Mans Dream parissa. Heinäkuussa 2005 teatteri avautui muokattuna interaktiiviseksi Turtle Talk with Crush -elämykseksi, joka tuskin katoaa yhtä nopeasti kuin edeltäjänsä. Kyseessä on erityisesti lapsille tarkoitettu show, jossa Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003) -elokuvasta tuttu merikilpikonna Crush keskustelee katsojien kanssa. Tämä interaktiivinen elokuvaelämys sai ensi-iltansa Floridan Epcot-puistossa vuonna 2004. Uskomaton tietokoneteknologia mahdollistaa shown vakuuttavan interaktiivisuuden; "ikkunassa" (valkokankaalla) kelluva merikilpikonna on lähes katkeamattomassa reaaliaikaisessa kontaktissa yleisön kanssa, sillä piilossa pysyttelevä elävä esiintyjä toimii hahmon puheäänenä. Show on siis lähes aina erilainen – riippuen tietenkin paljolti yleisön innokkuudesta puhua Crushin kanssa. (Sama interaktiivinen tietokoneanimaatiotekniikka otettiin käyttöön muun muassa myös muiden Disney-puistojen elämyksissä Monsters Inc. Laugh Floor, Stitch Live! sekä Stitch Encounter). Lapset saavat istua "ikkunan" edessä pehmeällä lattialla ja aikuisille on olemassa muutama penkkirivi. Esitys kestää noin 10-16 minuuttia. HUOMIO: Turtle Talkia mainostetaan erityisesti perheen pienimmille sopivana elämyksenä. Aikuisten on syytä huomioida, että teatteriin on piilotettu lukuisia kameroita, joiden kautta kilpikonnan ääniesiintyjä seuraa yleisöä. Shown luonteeseen kuuluu ääniesiintyjän vapaus valita yleisöstä henkilöitä "valokeilaan". Jos siis ET halua joutua keskustelemaan tietokonepiirretyn kilpikonnan kanssa tai päätyä muun interaktiivisen hauskutuksen kohteeksi, on parasta välttää tätä kohdetta kokonaan. Tarkista esitysajat Disneylandin virallisen sivuston kautta, tai viimeistään paikan päällä "Times Guide" -informaatiolappusesta!

Muppet*Vision 3D
Nämä Jim Hensonin villimmät hullunhauskat Muppetit ovat tuttuja siitä ainoasta oikeasta 1970-80-luvuilla tuotetusta The Muppet Show -televisiosarjasta. Hilpeän hauska Muppet*Vision 3D on Disney-puistojen ehdottomasti parhaimpia "neliulotteisia" elokuvaelämyksiä. Elämyskohde on kopioitu Disney California Adventure -puistoon Floridan elokuvapuistosta, jossa se avautui jo vuonna 1991. Kokonaiselämys kestää noin 25 minuuttia ja teatteriin mahtuu istumaan ainakin 500 ihmistä.
Tutustu elämykseen perusteellisesti!

The Twilight Zone Tower of Terror
Vähimmäispituusrajana 102 senttimetriä.
"Kauhun torni" on Disney-puistojen suosittu "free-fall"
(eli "vapaapudotus") -elämys. Tämä Kalifornian versio avautui vuonna 2004. Tyylikäs teemoitus perustuu 1960-luvun legendaariseen televisiosarjaan “Hämärän rajamailla" (The Twilight Zone). Hyytävä hotelliseikkailu voi kokonaisuudessaan kestää 9-25 minuuttia (mutta varsinainen hissimatka vain 2 minuuttia). Yhteen hissiin mahtuu kerralla istumaan 22 henkilöä. Tutustu elämykseen perusteellisesti!

Red Car Trolley
Hollywood Landissa näillä iloisen punaisilla raitiovaunuilla on kaksi pysäkkiä: Hollywood Boulevardilla (lähellä Disney Animation -rakennusta) sekä Sunset Boulevardilla (Tower of Terrorin vieressä). Raitiovaunun matka yhteen suuntaan kestää normaalisti noin 8 minuuttia ja yhteen vaunuun mahtuu noin 20 matkustajaa. HUOMIO: Red Car Trolley -raitiovaunut eivät liikennöi paraatien aikana, ja saattavat muutenkin noudattaa eri aukioloaikoja kuin muu puisto. Tarkista aukioloajat Disneylandin virallisen sivuston kautta, tai viimeistään paikan päällä!

______________________________________

Condor Flats
Alunperin tämä "kondorikotkatasanne" kuului puiston suureen Golden State -alueeseen. Nykyään Condor Flats toimii omana pikkualueenaan, jolta löytyy vain yksi elämyskohde ja yksi ravintola. Onneksi kyseinen elämyskohde, joka on piilotettu tylsähkön näköiseen lentokonesuojaan, kuuluu Disney-puistojen ehdottomaan parhaimmistoon. Condor Flats -alueella tehdään kunniaa sekä Kalifornialaisille lentokoneille että ilmailualan pioneereille ja hurjapäille kuten Wrightin veljeksille, Amelia Earhartille, Charles Lindberghille, Howard Hughesille sekä Chuck Yeagerille.

Soarin’ Over California
Vähimmäispituusrajana 102 senttimetriä.
Tämä alunperin nimenomaan Disney California Adventure -puistoon rakennettu elämyskohde tarjoaa häikäisevän upean simulaation riippuliidinlennosta länsirannikon komeimpien maisemien yläpuolella. Kyseessä on Disney-puistojen kaikkien aikojen paras elokuvasimulaattori – rauhallinen, koko perheelle sopiva ja tunteisiin ehdottomasti vetoava. Lentoelämys kestää noin 5 minuuttia ja yhdellä kerralla mukaan mahtuu 87 matkustajaa. Tutustu elämykseen perusteellisesti!

______________________________________

Grizzly Peak
Karhun päätä muistuttava vuori (kirjaimellisesti käännettynä "harmaakarhu [vuoren]huippu") oli alunperin Disney’s California Adventuren varsinainen maamerkki ja näkyi myös puiston logossa. Tämä komea, mutta täysin keinotekoinen vuoristoalue metsineen kuului puiston suureen Golden State -alueeseen, kunnes vuosien 2007-2012 muutosremontissa pikkualueiden yhtenäisestä aluenimityksestä luovuttiin. Kalifornian kansallispuistot kuten Yosemite ja Redwood teemoittavat tätä jylhää seutua, jonka alkuperäinen nimi Grizzly Peak Recreation Area (joka tarkoittaa suomeksi sekä "vapaa-ajan aluetta" että "virkistysaluetta") lyhennettiin ymmärrettävistä syistä lopulta pelkäksi Grizzly Peakiksi.

Grizzly River Run
Vähimmäispituusrajana 107 senttimetriä.
Hupaisasti lyhennetty GRR on Grizzly Peakin vuoristomaisemissa iloisesti luikerteleva "koskiseikkailu". Roiskuvan loiskuva matka kestää noin 7 minuuttia ja pyöreisiin lauttoihin mahtuu istumaan 8 henkilöä. Tutustu elämykseen perusteellisesti!

Redwood Creek Challenge Trail
Muutamissa osuuksissa pituusrajoituksia.
Tämä laajalle levittäytyvä seikkailualue ("jättipunapuupuron haastepolku") on osittain hurjempi, haastavampi vastine naapuripuisto Disneylandin Tom Sawyer Island -elämyssaarelle. Energiset lapset löytävät reitin varrelta erinäisiä mahdollisuuksia kiipeilyyn, mönkimiseen, pomppimiseen, juoksemiseen, leikkimiseen sekä tutkimiseen. Redwood Creek Challenge Trail tarjoaa luolastoja, eläinten jälkiä, riippusiltoja, tähystystorneja sekä täysin keinotekoisia jättipunapuita. Henkien asuttamassa Spirit Cave -luolassa voit löytää sisäisen eläimesi. Ennen haastepolulle astumista kannattaa tutustua karttaan tai pyytää "metsänvartijalta" paperikartta. Aiemmin alueelta löytyi myös Disneyn animaatioelokuvaan Karhuveljeni Koda (Brother Bear, 2003) liittyviä interaktiivisia tapahtumia, tarinankerrontaa sekä Character Greeting -hahmotapaamisia; nykyään alueella seikkaillaan kuitenkin Disneyn ja Pixarin elokuvan Up – kohti korkeuksia (2009) hengessä, partiolaispoika Russellin avustuksella. Innokkaimmat voivat kerätä kunniamerkkejä ja vastaanottaa ne Senior Wilderness Explorer Ceremony -seremoniassa Ahwahnee Camp Circle -leirialueella. HUOMIO: Osa Redwood Creek Challenge Trail -alueen seikkailuista ei sovi liikuntaesteisille!
Alle 7-vuotiaiden seikkailijoiden täytyy olla koko ajan ainakin 14-vuotiaan huoltajan valvonnassa (mutta nykyinen virallinen ohjeistus voi vaatia huoltajalta vanhempaakin ikää). Cliff Hanger Traverse Rock Climb -osuuden vähimmäispituusrajana 106 senttimetriä. Sequoia Smokejumpers Training Tower (zip line) -osuuden vähimmäispituusrajana 106 senttimetriä ja enimmmäispituusrajana 160 senttimetriä, ja enimmäisikärajana 12 vuotta. Huomaathan myös, että Redwood Creek Challenge Trail ei välttämättä noudata samoja aukioloaikoja muun puiston kanssa. Tarkista aukioloajat, hahmotapaamiset ja seremonia-aikataulut paikan päällä "Times Guide" -lappusesta!

______________________________________

Pacific Wharf
Puiston alkuperäisalue nimeltä Golden State (eli "kultainen osavaltio") keskittyi Kalifornian historiaan, maisemiin, maanviljelyyn sekä unelmiin – jakaen alueen kuuteen pienempään, erikseen nimettyyn osaan. Tämä selittänee sen että avajaisvuonna puiston asiakkaat olivat sekä sekaisin että hukassa! Condor Flatsin ja Grizzly Peak Recreation Arean lisäksi Golden Staten alueelle kuuluivat myös Bountiful Valley Farm, The Bay Area, Pacific Wharf sekä Golden Vine Winery. Vuosien 2007-2012 muutosremontissa peräti kolme näistä pikkualueista poistettiin, vaikka alkuperäiskohteiden rakennukset ovat suurimmaksi osaksi edelleen olemassa. Pacific Wharf -satamalaiturialue kuitenkin säästettiin ja nostettiin itsenäiseksi alueeksi, vaikka se jakaa samaa teemoitusta naapurialue Paradise Pierin kanssa. Suurin osa puiston ravintoloista on alusta asti sijainnut idyllisellä Pacific Wharfin laiturialueella, jonka inspiraationlähteinä toimivat muun muassa San Franciscon kuuluisa Fisherman’s Wharf sekä Montereyn Cannery Row -satamakatu, jonka kirjailija John Steinback teki kuuluisaksi samannimisellä romaanillaan. Pacific Wharf ei tietenkään ole aito rantalaituri, vaan keinotekoisen, betonilla ympäröidyn laguunin äärelle rakennettu alue. Teema-alueen nimen voi ymmärtää sekä suomentaa usealla tavalla. Pacific viittaa tietenkin Tyyneenmereen, mutta sana tarkoittaa myös "rauhanomaista", "rauhallista" ja "rauhaa rakastavaa". Sana wharf kääntyy muun muassa kuormauslaituriksi sekä ranta- ja satamalaituriksi. KenNetin oma tulkinta aluenimestä Pacific Wharf on "rauhallinen ranta".

The Bakery Tour,
hosted by Boudin Bakery

Juu, tämä on todellakin kävelykierros toimivassa leipomossa! Elämyksen "taianomaisin" piirre lienee televisiokoomikoiden Rosie O’Donnellin ja Colin Mochrien isännöimät pullantuoksuiset elokuvaosuudet. San Franciscon vanhimman leipomon, vuonna 1849 perustetun Boudin Bakeryn toimintaa esittelevä The Bakery Tour on puiston harvoja alkuperäiskohteita, joihin ei ole edelleenkään koskettu. (Toisin kävi naapurikohteelle, Mission Foods -yhtiön sponsoroimalle Mission Tortilla Factorylle, joka suljettiin vuonna 2011). Ilmeisesti Boudin-yhtiön uunituoreet leivonnaiset ovat sen verran hyviä. Näitä herkkuja myydään
naapurissa sijaitsevassa Pacific Wharf Café -ravintolassa. Tyylikkään alkuperäismusiikin The Bakery Tourille sävelsi Dan Foliart, jonka tunnetuimpiin töihin kuuluvat muun muassa televisiosarjat 7th Heaven, Home Improvement, 8 Simple Rules, The Secret Life of the American Teenager, sekä Roseanne. HUOMIO: Tarkista The Bakery Tourin aukioloajat Disneylandin virallisen sivuston kautta, tai viimeistään paikan päällä "Times Guide" -informaatiolappusesta!

Walt Disney Imagineering
Blue Sky Cellar

Alunperin tämä tunnelmallinen "kellariteatteri" oli Golden Vine Winery -viinitilan elämyskohde Seasons of the Wine, jossa perehdyttiin tietenkin viinin tekoon. Onhan Kalifornia, ja erityisesti Napa Valley, tunnettu hyvistä viineistään. Kuuluisan viininvalmistajan Robert Mondavin nimi ei kuitenkaan riittänyt takaamaan Golden Vine Winerylle tarpeeksi kiinnostuneita asiakkaita. Davi lopetti sponsorisopimuksensa alta aikayksikön, joten Disney-yhtiön oli itse jatkettava Golden Vine Wineryn toimintaa. Nykyään "viinitilan" ravintola kulkee nimellä Wine Country Trattoria. Uudistusten myötä Seasons of the Wine -elämyksen viiniteemoitus sysättiin taustalle ja tilalle luotiin syksyllä 2008 avautunut interaktiivinen informaatiokohde Blue Sky Cellar, jossa yleisö sai tutustua lähemmin puiston tuleviin muutoksiin – ja siinä ohessa Disneyn elämyspuistolaboratorion, Walt Disney Imagineeringin, salaisuuksiin. Kun puiston muutosremontti oli saatettu kunniallisesti päätökseen, Blue Sky Cellar suljettiin alkusyksystä 2013. HUOMIO: Vielä ei ole tiedossa, mitä Blue Sky Cellarin tiloissa tullaan avaamaan alkusyksystä 2014.

______________________________________

Paradise Pier
"Paratiisilaiturin" alue edusti alunperin Disney California Adventuren kyseenalaisinta osaa. Yhdysvalloissa on nähty useita boardwalk-tivoleita sekä -huvipuistoja; kuuluisin niistä lienee New Yorkin Coney Island. (Sana "boardwalk" tarkoittaa amerikanenglanniksi rannassa sijaitsevaa puusta rakennettua jalkakäytävää). Paradise Pier -alueelle pyrittiin luomaan keinotekoinen boardwalk-huvipuiston tunnelma. Walt Disney Imagineering onnistui tehtävässään peräti niin hyvin, että asiakkaat tunsivat astuneensa mihin tahansa "normaaliin" huvipuistoon; tämä ei ollut Disneyä johon kaikki olivat tottuneet! Paradise Pier sisälsi todellakin Disney-puistojen epä-disneymäisimpiä huvilaitteita. Vuosien 2007-2012 muutosremontissa tätä laiturialuetta, sen huvilaitteita ja muuta tarjontaa on muokattu rankalla kädellä; nykyään Paradise Bay -laguuni muuttuu iltaspektaakkelin myötä henkeäsalpaavan kauniiksi voimakkaiden värien ja tanssivan veden kera. Kaikkia alueen muutoksia ei kuitenkaan voi allekirjoittaa. Pacific Wharfin ja Paradise Pierin välissä sijainnut pikkualue The Bay Area poistettiin ja sen muassa katosi myös elegantti alkuperäiskohde, jota useat asiakkaat jäivät todella kaipaamaan: Golden Dreams -elokuvaelämyksessä Oscar-palkittu näyttelijä Whoopi Goldberg esitti jumalatar Califiaa, Kalifornian henkikuningatarta, ilmestyen taianomaisesti teatterin patsaisiin taitavan elokuvaprojisoinnin tuloksena. Tyylikkään musiikin siivittämänä (josta vastasivat Bruce Broughton, Walter Afanasieff sekä William Ross) elokuva Golden Dreams kertoi Kalifornian syntytarinan lähes yhtä tunteisiin vetoavasti kuin Floridan Epcot-puiston upea ja rehellinen The American Adventure -klassikkoelämys. Vaikka useimmat Disney California Adventure -puiston mittavista uudistuksista olivat tarpeellisia ja perusteltuja, ei muun muassa Golden Dreamsia olisi pitänyt lähteä poistamaan. Kyseisestä elämyskohteesta on jäänyt elämään sen teemalaulu "Just One Dream", jonka saattaa bongata edelleen puiston runsaista musiikkitaustoista.

The Little Mermaid:
Ariel
’s Undersea Adventure
Golden Dreams -alkuperäiskohteen tiloihin rakennettiin Disneyn menestyspiirrettyyn Pieni Merenneito (The Little Mermaid, 1989) perustuva dark ride, joka avautui kesällä 2011. Tällä elämyksellä on poikkeuksellisen pitkä ja monimutkainen syntytarina, mutta lopullinen ajelu ei kuitenkaan yllä aivan samalle tasolle kuin naapuripuiston legendaariset darkkikset Pirates of the Caribbean ja The Haunted Mansion. Merenneito-seikkailu kestää noin 6 minuuttia ja yhteen vaunuun mahtuu 2-3 matkustajaa. Tutustu elämykseen perusteellisesti!

Jumpin’ Jellyfish
Vähimmäispituusrajana 102 senttimetriä.
Tämä Disneyn Pienen Merenneidon mukaan teemoitettu huvilaite sopii lähes koko perheelle. "Jumpin’ jellyfish" – kirjaimellisesti käännettynä "hyppivät meduusat" – on Sebastian-ravun käyttämä lausahdus. Hassunhauskat meduusat aloittivat hyppelynsä Disney California Adventure -puistossa helmikuussa 2001 ja vasta seitsemän kuukautta myöhemmin Tokyo DisneySea -puiston merenneitolaguunissa. Vaikka Jumpin’ Jellyfish onkin periaatteessa Torni-pudotuslaite, sen tarjoama ajelu on varsin rauhallinen. Tässä Kalifornian alkuperäisversiossa meduusa-vaunut nousevat korkeammalle kuin Tokion versiossa, noin 12 metrin korkeuteen, mutta leijailevat lähes yhtä leppoisasti takaisin alas. (Syystä tai toisesta Tokion matalammassa versiossa ei ole pituusrajoitusta). Leijaileminen kestää noin 90 sekuntia ja yhteen vaunuun mahtuu 2 matkustajaa. Kalifornian versio kalpenee valitettavasti edelleen Tokion hypnoottisesti hehkuvien meduusoiden ja hurmaavien lisäsomistusten rinnalla. (Pariisin ja Hong Kongin Toy Story -alueiden Toy Soldiers Parachute Drop -laskuvarjotorni on huomattavasti hurjempi versio samasta peruslaitteesta). Tutustu Tokion versioon! HUOMIO: Jumpin’ Jellyfish on koko lähes perheelle sopiva elämys, mutta kohdetta ei suositella korkeuskammoisille. Laitetta ei ajeta tietyissä sääolosuhteissa (esim. rankkasateella, kovassa tuulessa tai ukonilmalla).

King Triton’s Carousel
Alueen kolmas Pienen Merenneidon inspiroima elämys on merellisesti teemoitettu karuselli, jossa hevosten sijasta ratsastetaan delfiineillä, merihevosilla, lentokaloilla, valailla sekä muilla merenelävillä. Karuselli sisältää 56 mielikuvituksellista, iloisen väristä ratsua. Yksi ajelu kestää noin 2 minuuttia. Vaikka karuselli on lyhentänyt virallista nimeään alkuperäisestä (
King Triton’s Carousel of the Sea), se ei ole siirtynyt alkuperäispaikaltaan Paradise Pierin vastarannalta lähemmäksi muita Pieni merenneito -elämyskohteita. Nämä Disney California Adventure -puiston kolme merenneito-teemoitettua elämystä eivät valitettavasti luo samanlaista yhtenäistä elämystä kuin Tokyo DisneySean lumoava Mermaid Lagoon.

Golden Zephyr
"Kultainen tuulenhenkäys" on mielikuvitukseton variaatio naapuripuisto Disneylandin Dumbo, the Flying Elephant -huvilaitteesta ilman nousevaa ja laskevaa liikettä. Golden Zephyrin 1920-luvulta peräisin oleva retrofuturistinen avaruusteemoitus à la Buck Rogers ja Flash Gordon on taistellut räikeästi naapurilaitteiden teemoitusten (
Jumpin’ Jellyfish ja Silly Symphony Swings) kanssa alusta asti. Ajelu kestää noin 90 sekuntia. Rakettimaisesti teemoitettuun vaunuun mahtuu istumaan 12 matkustajaa; vaunuja tässä ketjukarusellimaisesti pyörivässä laitteessa on yhteensä 6 kappaletta. Golden Zephyriä ei tule sekoittaa puiston California Zephyr -junafasadiin, joka poistui Sunshine Plaza -sisäänkäyntialueelta kesällä 2011. HUOMIO: Vaikka Golden Zephyr -laitteen tapauksessa kyseessä on koko perheelle sopiva elämys, ei kohdetta suositella pyörimisliikkeen takia herkkämahaisille. Laitetta ei ajeta tietyissä sääolosuhteissa (esim. rankkasateella, kovassa tuulessa tai ukonilmalla).

Silly Symphony Swings
Vähimmäispituusrajana 102 senttimetriä.
Alunperin tämä wave swinger -ketjukaruselli pyöri jättimäisen, osittain kuoritun appelsiinin sisällä ja oli nimeltään Orange Stinger. Alkuperäisistuimet olivat mehiläisteemoitettuja. Vaikka ketjukarusellin teemoitus oli sangen mielikuvituksellinen, sekin päätettiin muuttaa "Disneymäisemmäksi". Kesällä 2010 avautunut uusittu versio sai inspiraationsa Disneyn lyhytpiirretystä The Band Concert (1935), jossa Aku Ankka tunkee väen vängällä Mikki Hiiren johtamaan puistokonserttiin. Kyseinen piirretty ei kuulunut virallisesti Disneyn Silly Symphonies -sarjaan, mutta silti uusittu ketjukaruselli sai sarjaan viittaavan nimen. Kuten lyhytpiirretyssä, myös ketjukarusellissa kuultava musiikki tulee kuuluisasta Gioachino Rossinin säveltämästä alkusoitosta 1829 oopperalle Guillaume Tell (Wilhelm Tell). HUOMIO: Vaikka Silly Symphony Swings -ketjukaruselli sopii lähes koko perheelle, ei kohdetta suositella pyörimisliikkeen ja korkeusvaihteluiden takia herkkämahaisille. Yksinajettaessa vähimmäispituusrajana 122 senttimetriä; 102 - 121 senttimetriset asiakkaat pääsevät laitteeseen ainoastaan vastuullisen huoltajan seurassa kaksinistuttavaan penkkiin.
Alle 7-vuotiaiden tulee olla vähintään 14-vuotiaan huoltajan valvonnassa. Huomaa myös, että laitetta ei ajeta tietyissä sääolosuhteissa (esim. rankkasateella, kovassa tuulessa tai ukonilmalla).

Goofy’s Sky School
Vähimmäispituusrajana 107 senttimetriä.
Tämä on wild mouse -vuoristorata, jonka vaunut voivat kallistua aavistuksen eteen, taakse sekä sivuille. Käännökset ovat tiukkoja, syöksyt jyrkkiä mutta lyhyitä, ja "kamelinselkähyppyrit" hauskoja – joidenkin mielestä.
(Muun muassa Linnanmäen Tulireki on wild mouse -rata). Disney California Adventure -puistoon tämä rata hankittiin valmispakettina saksalaiselta Mack Rides -yritykseltä, mutta Walt Disney Imagineering (WDI) lisäsi radalle kohtalaisen osuvan teemoituksen perustuen Hollywoodin kukkuloilla mutkittelevaan Mulholland Drive -tiehen, ja antoi radalle nimeksi Mulholland Madness. Verrattuna WDI:n itse suunnittelemiin vuoristoratoihin (muun muassa Matterhorn Bobsleds ja Big Thunder Mountain), Mulholland Madness oli kuitenkin äärimmäisen ruma, elämyksellisyydeltään köyhä, ja ajelultaan Disneyn epämiellyttävimpiä ratoja. Puiston muutosremontissa rata uudelleenteemoitettiin Hessu Hopon lentokouluksi lyhytpiirretyn Goofy’s Glider (1940) mukaan. Kesällä 2011 avautunut Goofy’s Sky School saattaa olla edelleen yhtä epämiellyttävä ja elämyksetön kuin alkuperäisajelu. Ajelu kestää runsaat 95 sekuntia ja vaunuun mahtuu istumaan 4 matkustajaa. HUOMIO: Goofy’s Sky School -vuoristoradan äkkinäisistä nykäyksistä ja syöksyistä johtuen tätä kohdetta EI suositella niska-, selkä- tai sydänvaivoista tai matkapahoinvoinnista kärsiville, eikä raskaanaoleville äideille. Korkean paikan kammoisten on syytä välttää erityisesti tätä rataa; pitkässä osuudessa mutkitellaan "tyhjän päällä" noin 17 metrin korkeudessa! Irtotavarat on syytä laittaa ajelun ajaksi istuinten edestä löytyvään verkkotaskuun. Huomaa, että rata ostettiin pakettiratkaisuna huvipuistolaitevalmistajalta, joten pienikokoiset vaunut ja turvapuomit voivat rajoittaa isokokoisten ihmisten mahtumista mukaan. Huomaa myös, että laitetta ei ajeta tietyissä sääolosuhteissa (esim. rankkasateella, kovassa tuulessa tai ukonilmalla).

Mickey’s Fun Wheel
Kun naapuripuisto Disneylandia suunniteltiin, mies nimeltä Walt Disney ei halunnut maailmanpyörää puistoonsa – epäilemättä näiden perinteisten huvilaitteiden pienen kapasiteetin sekä lastauksesta johtuvan hitaan ajettavuuden takia. Vaikka Disneylandissakin on sittemmin nähty tilapäisiä pieniä maailmanpyöriä, kesti lähes 35 vuotta Waltin kuolemasta ennen kuin pysyvä maailmanpyörä uskallettiin pystyttää Disney-puistoon. Kyseinen Disney California Adventure -puiston maailmanpyörä, alkuperäiseltä nimeltään Sun Wheel, ei kuitenkaan ole ihan tavanomainen tekniikaltaan: peräti 16 gondolia (eli vaunua) pyörän 24 gondolista on asennettu niin, että ne liikkuvat painovoimaan perustuen edestakaisin pyörän ulkokehän ja sisemmän kehän väliin rakennetuilla kiskoilla! Vain 8 gondolia pysyy paikallaan pyörän ulkokehällä, nousten 45 metrin korkeuteen. Liikkuvista ja maltillisesti keinuvista gondoleistaan johtuen tämän maailmanpyörän tarjoama elämys ei ole leppoisimpia Disney-elämyksiä. Inspiraation tälle maailmanpyörälle kerrotaan tulleen New Yorkin Coney Islandin vuoden 1927 Wonder Wheel -pyörästä. Vasta Disney California Adventuren muutosremontissa Sun Wheel sai uuden Mikki Hiiri -teemoituksen, uuden nimen sekä iloisesti hymyilevän Mikki-naaman keskiöönsä. Ajelu Mickey’s Fun Wheelissä kestää noin 9 minuuttia ja jokaiseen gondoliin mahtuu 6 matkustajaa.
HUOMIO: Mickey’s Fun Wheelin liikkuvat gondolit tarjoavat suhteellisen "huiman" elämyksen, jonka takia näitä gondoleita ei suositella matkapahoinvoinnista tai korkeusvaihteluista kärsiville, eikä myöskään perheen pienimmille eikä vaikutuksille alttiille henkilöille – vaikka mistään vakavasta kauhukokemuksesta ei ole kyse. Korkean paikan kammoisille tätä elämystä EI tietenkään voi suositella lainkaan. Huomaa, että liikkuville ja paikallaan pysyville gondoleille on omat jononsa; "swinging" tarkoittaa liikkuvia gondoleita, ja "non-swinging" paikallaan pysyviä. Huomaa myös, ettei laitetta välttämättä ajeta tietyissä sääolosuhteissa (esim. kovassa tuulessa tai ukonilmalla).

California Screamin’
Vähimmäispituusrajana 122 senttimetriä.
Vaikka California Screamin’ näyttää ulkopuolelta puuvuoristoradalta, on se oikeasti teräsputkirata. Puiston muutamiin onnistuneisiin alkuperäiselämyksiin kuuluva California Screamin’ avautui helmikuussa 2001 ja ampaisi välittömästi vauhdikkaiden Disney-elämysten parhaimmistoon. Kyseessä on edelleen Kalifornian Disneyland Resortin ainoa matkustajien päät ylösalaisin kääntävä elämyslaite. Yli 1800 metrin pituisella radallaan juna saavuttaa hurjan 89 km/h maksimivauhdin. Edeltäjiensä Rock ’n’ Roller Coasterin sekä Pariisin Space Mountainin tavoin California Screamin’ -juna ampaisee radalla voimakkaasti matkaan, kiihtyen muutamassa sekunnissa lähes maksiminopeuteensa. Matkustajien päät ylösalas kääntävä radan looppi ympäröi alunperin Mikki Hiirimäistä logoa, joka kuitenkin poistettiin heti puiston muutosremontin alkajaisiksi. (Puiston avautuessa space shot -torni Maliboomer sijaitsi vuoristoradan rata-alueen sisäpuolella, mutta muutosremontissa tuhoontuomittu laite lopulta poistettiin). California Screamin’ -radan nimi tulee tietenkin kuuluisasta The Mamas & the Papas -hitistä "California Dreamin". Ajelun aikana kuultavan, railakkaan lapsenomaisia tivolimelodioita sekä ankaraa rokkia yhdistelevän alkuperäismusiikin sävelsivät Gary Hoey ja George Wilkins. Tosin radalla on kuultu vuosien varrella muutakin musiikkia. Ajelu kestää noin 2 minuuttia 30 sekuntia, ja yhteen junaan mahtuu 24 henkilöä.
HUOMIO: Äkkinäisten, heikoimmille niskoille sopimattomien liikkeidensä takia California Screamin’ -vuoristorata EI sovi niska-, selkä- ja sydänvaivoista tai matkapahoinvoinnista kärsiville, eikä raskaanaoleville äideille. Huomaa, että laitetta ei ajeta tietyissä sääolosuhteissa (esim. rankkasateella tai ukonilmalla).

Toy Story Midway Mania!
Interaktiivinen, Toy Story -elokuvien mukaan teemoitettu 3D-ajelu avattiin puistossa kesällä 2008, vain vajaa kuukausi Floridan version avajaisten jälkeen. Toy Story Midway Mania tarjoaa virtuaalisen ampumiskojuelämyksen keskellä riehakasta tivolitunnelmaa. Tämä räikeän muovinen ja pahvinen kohde sopii (ikävä kyllä) täydellisesti Paradise Pier -alueelle, jonka on tarkoitus kunnioittaa boardwalk-huvipuistojen perinteitä. Ajelu kestää noin 5 minuuttia ja yhteen vaunuun mahtuu 8 matkustajaa. Tutustu elämykseen perusteellisesti!

Games of the Boardwalk
Ja jos "vanhoista" tivolipeleistä ei saa tarpeekseen Toy Story Midway Mania -ajelun aikana, naapurista löytyy lisää hauskoja pelejä, joiden pelaamiseen ei tarvita 3D-laseja. HUOMIO: Games of the Boardwalk -pelit ovat erikseen maksullisia, mutta eivät toimi pelkillä kolikoilla; pelaamiseen tarvitaan maksullinen "pelikortti", jonka voi hankkia pelikojualueelta löytyvistä automaateista.

______________________________________

“a bug’s land”
Tämän ihastuttavan, erityisesti pienille lapsille tarkoitetun alueen teemoitus tulee Disneyn tuottamasta Pixar-elokuvasta Ötökän elämää (A Bug's Life, 1998). Täällä näet maailman pienen ötökän perspektiivistä. Alunperin alue ei kuitenkaan ollut ötökkä-teemoitettu, vaan Golden Stateen kuuluva Bountiful Valley Farm, jossa tutustuttiin maanviljelyn ihmeisiin, kuten Caterpillar-yhtiön ihka-aitoihin traktoreihin! Floridan Disney’s Animal Kingdomista kopioitu It’s Tough To Be a Bug oli maanviljelyalueen ainoa ötökkäelämys puiston avutuessa helmikuussa 2001. Puiston saaman pöyristyttävän negatiivisen palautteen takia pienille lapsille tarkoitettu huvilaitealue, Flik
’s Fun Fair, pistettiin suhteellisen nopeasti pystyyn; se avautui lokakuussa 2002, muuttaen Bountiful Valley Farmin upouuden “a bug’s land” -alueen osaksi. Lopulta Caterpillar kärräsi traktorinsa alueelta pois ja Bountiful Valley Farm katosi kokonaan, kun naapurialue Cars Landin rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2010. Flik’s Fun Fair on siis nykyään hieman turha väliotsikko a bug’s land” -alueen tarjonnalle. (Ja, kyllä, “a bug’s land” kirjoitetaan virallisesti pienillä kirjaimilla sekä lainausmerkeillä varustettuna).

It’s Tough To Be a Bug!
Vaikka ötökkäalue on erityisesti perheen pienimmille suunniteltu, se sisältää Disneyn "neliulotteisista" elokuvaelämyksistä pelottavimman. Kolmiulotteista elokuvaa, Audio-Animatronics -tekniikkaa sekä säpsähdyttäviä kosketustehosteita yhdistävä
It’s Tough To Be a Bug ei kuulu Disney-puistojen viehättävimpiin tekeleisiin hyvästä sanomastaan ja hurmaavasta lämpiö-alueestaan huolimatta. Hämähäkkejä ja ampiaisia pelkäävien aikuistenkin on syytä harkita, haluaako tämän kyseenalaisen elämyksen kokea! Varsinainen show kestää noin 9 minuuttia ja teatteri vetää isonkin porukan asiakkaita. Tutustu elämykseen perusteellisesti!

F l i k ’ s - F u n - F a i r
Tämä ulkona sijaitseva alue on Disney-puistojen erityisesti lapsille tarkoitetuista alueista mielikuvituksellisimpia. Lavasteet eivät ole niin pöyristyttävän muovisia kuin esimerkiksi Toy Story Playland -alueilla (Pariisissa ja Hong Kongissa), vaikka idea asiakkaiden "kutistumisesta" onkin sama. Flik’s Fun Fairin vahvuutena on omalaatuinen lavastus, joka koostuu pitkälti ötököiden keräämistä ihmismaailman rojuista – tölkeistä, rasioista ja paljon muusta. Alue sijoittuu periaatteessa The Twilight Zone Tower of Terrorin puutarhaan.

Flik’s Fun Fair sisältää seuraavat elämykset:

Tuck and Roll’s Drive ’Em Buggies
Vähimmäispituusrajana 91 senttimetriä.
P.T. Flean kirppusirkuksessa mönkivät siirat Tuck ja Roll ovat tietenkin kutsuneet ystävänsä mukaan – ja tuloksena on iloinen kaaos. Todellisuudessa kyseessä on perinteinen huvipuistolaite, törmäilyautot, hupaisalla ötökkäteemoituksella höystettynä. Jos laitetta käytetään kuten alkuaikoina, saattavat törmäilyautot lähteä hetkellisesti ajelemaan itsestään – kuskinsa ratin vääntelystä ja kaasupolkimesta välittämättä! Yhteen vaunuun mahtuu 2 henkilöä. HUOMIO: Ymmärrettävistä syistä
Tuck and Roll’s Drive ’Em Buggies voi sisältää äkkinäisiä, heikoimmille niskoille sopimattomia liikkeitä. Kohdetta ei siis suositella niska-, selkä- ja sydänvaivoista tai matkapahoinvoinnista kärsiville, eikä raskaanaoleville äideille.

Heimlich’s Chew Chew Train
Nälkäinen baijerilainen kaalimato Heimlich toimii pienoisjunana, syöden reittinsä satumaisen puutarhan läpi. ("Chew chew" – "pureskele, pureskele" – äännetään lähes samanlailla kuin perinteisiin juna-ääniin kuuluva "choo choo"). Tämä rauhallinen ajelu jättimäisten hedelmien, kasvisten sekä makeisten seassa saattaa tuoda mieleen Liisan seikkailut Ihmemaassa. Mukana myös tuoksuja.
Ajelu kestää noin 2 minuuttia ja vierekkäin mahtuu istumaan 2 matkustajaa.

Francis’ Ladybug Boogie
Tässä elämyksessä iloiset leppäkertut svengaavat suuren äänilevyn päällä. Naapuripuisto Disneylandin legendaarista
teekuppiajelua muistuttava leppäkerttuvariaatio saattaa näyttää tylsältä ulkoapäin, mutta se on oikeasti huimasti hauskempi sisältäpäin koettuna! Vaunut eivät pelkästään pyöri, vaan kulkevat myös kahdeksikon muotoista rataa, joka antaa vahvan vaikutelman "uhkaavista" yhteentörmäyksistä. Pohjimmiltaan kyseessä on italialaisen Zamperlan Demolition Derby -huvipuistolaite, jonka Walt Disney Imagineering otti ensikertaa käyttöön syyskuussa 2001 avautuneen Tokyo DisneySea -puiston The Whirlpool -laitteessa. Vuotta myöhemmin a bug’s land -alueella avautunut Francis’ Ladybug Boogie oli saman laitekonseptin toinen variaatio. Kolmas variaatio avattiin Pariisin Walt Disney Studios -puistossa vuonna 2007, nimellä Cars Quatre Roues Rallye. Hulvattomuuden huippu on se, että a bug’s land -alueen naapurissa nykyään sijaitseva Cars Land tarjoaa laitekonseptin neljännen variaation, vieläkin hurjemman Mater’s Junkyard Jamboree -elämyksen. Lempeämpi – ja pituusrajaton – Francis’ Ladybug Boogie kestää normaalisti noin 90 sekuntia, ja yhteen vaunuun mahtuu maksimissaan 4 henkilöä. HUOMIO: Francis’ Ladybug Boogie -laitetta ei tietenkään voi suositella pyörimisliikkeen takia herkkämahaisille eikä matkapahoinvoinnista kärsiville – mutta tästä on hyvä aloittaa, jos ei ole varma, kestääkö Mater’s Junkyard Jamboreen hurjempaa menoa!

Princess Dot Puddle Park
Läiskyvän roiskuvan iloinen vesipeuhapaikka kaikille lapsille ja lapsenmielisille. Muurahaisprinsessa Dotin "lätäkköpuiston" jättimäiset puutarhan kasteluvälineet ovat ihan toisen kokoisia kuin aikanaan Bountiful Valley Farmilla nähty tylsä normaalinkokoinen, aito maanviljelyskalusto. (Tässä yhteydessä voisi mainita myös, että alunperin Disney California Adventuressa oli kaksi vesipeuhapaikkaa, joista toinen sijaitsi Bountiful Valley Farmilla ja toinen Paradise Pier -alueella. Viimeksimainittu oli poikkeuksellisen hauskasti teemoitettu; haaksirikkoutunut, kahtia haljennut tulipalojen sammutukseen erikoistunut laiva S.S. Trustworthy [=luotettava], mutta haaksirikkouduttuaan sen nimestä oli pudonnut T-kirjain pois, ja näin jäljellejäänyt S.S. rustworthy kertoi, ettei laivalla ollut oikein muuta arvoa kuin "ruostua" paikalleen. Ilmeisesti harva ihminen ymmärsi vitsin, sillä kyseinen vesipeuhapaikka poistettiin muutosremontin aikana). HUOMIO: Pienet lapset peuhaavat huoltajiensa vastuulla.

Flik’s Flyers
Ötökän elämää -elokuvan sankarimuurahainen Flik on rakentanut tämän veikeän lentovekottimen itse. Todellisuudessa kyseessä on Linnanmäelläkin aikoinaan pyörineen pilvenpyörä-huvipuistolaitteen pienempi Disney-versio. Erilaisista ruokarasioista, tikuista ja vihreistä lehdistä toteutetut vaunut nousevat loivasti ilmaan ja pyörivät ympyrää hieman Dumbo the Flying Elephant -ajelun tavoin, mutta lentokorkeutta ei voi kuitenkaan säädellä itse. Syyskuussa 2001 avautuneen Tokyo DisneySea -puiston Blowfish Balloon Race oli Fliks Flyersin virallinen edeltäjä. Hauska lentoelämys kestää noin 90 sekuntia ja yhteen vaunuun mahtuu 4 matkustajaa.
HUOMIO: Vaikka Flik’s Flyers -laitteen korkeusvaihtelu on vaatimatonta ja pyörimisvauhti sopivan rauhallista, saattaa laite olla sopimaton herkkämahaisille, pyörimistä inhoaville ja matkapahoinvoinnista kärsiville. Huomaa myös, että laitetta ei välttämättä ajeta tietyissä sääolosuhteissa (esim. rankkasateella, kovassa tuulessa tai ukonilmalla).

______________________________________

Cars Land
Kesällä 2012 avautunut teema-alue perustuu vuonna 2006 ensi-iltansa saaneeseen Disneyn tuottamaan Pixar-elokuvaan Autot (Cars). Aluetta hallitseva Ornament Valley kanjonikallioineen jatkaa komeasti Disney-puistojen vuori-perinnettä (alkaen naapuripuistoon jo vuonna 1959 nousseesta Matterhornista ja jatkuen muun muassa luomuksilla Big Thunder Mountain, Space Mountain, Splash Mountain, Mount Everest, Mount Prometheus sekä Grizzly Peak). Höpsön kaupallisesti nimetty Cars Land voisi käyttää tyylikkäämpää nimitystä Radiator Springs, sillä teema-alueen on tarkoitus herättää elokuvan uinuva aavikkokaupunki (suomeksi Syylari City) käsinkosketeltavan kolmiulotteiseen loistoonsa. Vaikkei Cars-elokuvasta pitäisikään, kyseinen alue on äärimmäisen korkealaatuisesti toteutettu. Fasadirakennelmat ovat lähes tarkkoja kopioita elokuvasta. Alueen kolme elämyskohdetta edustavat poikkeuksellisen edustavasti Walt Disney Imagineeringin nykyosaamista sekä legendaarista menneisyyttä. Betonista rakennettuihin kanjonikallioihin on piilotettu Cadillac-autojen eväklassikkoja vuosilta 1957-1962; siksi näillä kalliohuipuilla on oma nimensäkin, Cadillac Range Mountains.

Radiator Springs Racers
Vähimmäispituusrajana 102 senttimetriä.
Muutaman hehtaarin alueelle ulottuvat Ornament Valleyn kanjonikalliot piilottavat sisälleen elämyskohteen, josta Disney California Adventure voi olla ylpeä! Kyseessä on huipputeknologiaa hyödyntävän dark riden sekä koko perheelle sopivan vauhtielämyksen sekoitus, jonka ansiokas edeltäjä sijaitsee Japanin Tokyo DisneySea -puistossa (ja hiukan vähemmän ansiokas ensiversio Floridan Epcotissa). Cars-elokuvan maailma herää upeasti henkiin darkkisosuuksissa, ja loppuhuipentuman turvallinen kiihdytyskilpailu vetoaa varmasti vauhdinnälkäisiin vierailijoihin.
Ajelu kestää noin 4 minuuttia 30 sekuntia ja yhteen "autoon" mahtuu istumaan 6 matkustajaa. Tutustu elämykseen perusteellisesti!

Mater’s Junkyard Jamboree
Vähimmäispituusrajana 82 senttimetriä
(32 tuumaa; virallisetkin Disney-lähteet saattavat
ilmoittaa virheellisesti pyöristetyn 81 cm).

Tärkeää Disney-puistojen pituusrajoituksista!
Hinausauto Mater (eli Martti) on kutsunut traktorikaverinsa latotansseihin. Vaikka kyseessä on pohjimmiltaan
Demolition Derby -huvipuistolaite (kuten a bug’s land -alueen Francis’ Ladybug Boogie), tämä Mater’s Junkyard Jamboree on sitä muutaman asteen hurjempi. Matkustajat eivät nimittäin istu traktoreissa, vaan niiden vetämissä perävaunuissa, jotka lisäävät elämykseen omalaatuisilla liikkeillään kokonaan uuden ulottuvuuden. Ulkopuolelta nähtynä Mater’s Junkyard Jamboree vaikuttaa yhtä tylsältä kuin edeltäjänsä, mutta perävaunusta koettuna elämys on ehdottoman vauhdikas ja hauska. Musiikkina kuullaan perinteisten amerikkalaisten latotanssien hoedown-musiikkia, jonka äänitti naapuripuisto Disneylandin pitkäaikainen live-yhtye Billy Hill & the Hillbillies. Ajelu kestää normaalisti noin 90 sekuntia, ja yhteen vaunuun mahtuu maksimissaan 3 henkilöä. HUOMIO: Mater’s Junkyard Jamboree -laitetta ei tietenkään voi suositella pyörimisliikkeen takia herkkämahaisille eikä matkapahoinvoinnista kärsiville.

Luigi’s Flying Tires
Vähimmäispituusrajana 82 senttimetriä
(32 tuumaa; virallisetkin Disney-lähteet saattavat
ilmoittaa virheellisesti pyöristetyn 81 cm).

Tärkeää Disney-puistojen pituusrajoituksista!
Naapuripuiston legendaarisiin poistuneisiin elämyslaitteisiin kuuluivat Tomorrowland-alueen "lentävät lautaset", eli Flying Saucers, jotka tyytyivät nimestään huolimatta liikkumaan vain pomppien. Lattiassa lautasten alla oli lukematon määrä reikiä, joista puhaltava voimakas ilmavirta mahdollisti omalaatuisen elämyksen. "Lentävät lautaset" osoittautuivat kuitenkin huoltopainajaiseksi ja katosivat elokuussa 1966, vain viisi vuotta pompittuaan. Walt Disney Imagineeringin uusi sukupolvi halusi kuitenkin yrittää toteuttaa "lentävät lautaset" parannetulla nykytekniikalla. Lopputuloksena on Luigi’s Flying Tires, jota voisi parhaiten luonnehtia jättimäiseksi air hockey -peliksi, jossa matkustajat istuvat lukuisten ilmavirran avulla kulkevien "kiekkojen" päällä. Kiekot on teemoitettu suuriksi renkaiksi, italialaisen Luigin rengaspajan pihalle. Oleellista on tietää, etteivät nämä renkaat nouse kuin maksimissaan 5 senttimetriä lattian yläpuolelle, eivätkä liiku itsestään, vaan matkustajat joutuvat itse, kehojaan vääntelemällä "ohjaamaan" rengasta haluamaansa suuntaan. Luigi’s Flying Tires on siis varsin interaktiivinen elämys, paljolti kiinni matkustajien innokkuudesta.
Renkaiden lentely kestää normaalisti noin 2 minuuttia, ja yhteen renkaaseen, saman turvavyön alle, mahtuu maksimissaan kaksi lasta ja yksi aikuinen, tai kaksi aikuista ja yksi lapsi. HUOMIO: Muun muassa omalaatuisen ohjausmetodinsa takia Luigi’s Flying Tires -laitetta EI suositella niska-, selkä- tai sydänvaivoista tai matkapahoinvoinnista kärsiville, eikä raskaanaoleville äideille. Alle 7-vuotiaat voivat lennellä ainoastaan aikuisen huoltajan seurassa; (huoltajan on oltava vähintään 14-vuotias, mutta virallinen ohjeistus voi jopa vaatia huoltajalta vanhempaakin ikää).

Disney California Adventure
FASTPASS -KOHTEET

______________________________________

Grizzly River Run
Soarin’ Over California
The Twilight Zone Tower of Terror
Radiator Springs Racers
California Screamin’
Goofy’s Sky School

T Ä R K E Ä Ä :
Älä heitä FASTPASS-lipukettasi menemään vaikkei henkilökunta ottaisi sitä elämyskohteen sisäänkäynnillä!

FASTPASS on lipuke, jonka voit saada omaa pääsylippuasi käyttäen. Menetelmä on kuitenkin tiettyyn maksimimäärään sidottu, ja käytössä ainoastaan puistojen suosituimmissa tai uusimmissa elämyskohteissa.

Jokaiselta kyseistä menetelmää hyödyntävältä elämyskohteelta löydät FASTPASS-logoin varustetun nurkan tai erillisen rakennelman, jonka ulkopuolella roikkuvalta näyttöruudulta näet kellonajan, jolle "jonon ohitus" -aikoja myönnetään sillä hetkellä. Kyseinen kellonaika on puistosta riippuen joko puolen tunnin (esim. 11:45-12:15) tai tunnin (esim. 11:45-12:45) mittainen. Kellonaika vaihtuu lipukkeiden jakeluvauhdista riippuen yleensä joko viidellä tai kymmenellä minuutilla eteenpäin. Jos kellonaika sopii sinulle, syötä pääsylippusi FASTPASS-automaattiin, tai vedä lippusi automaatin lukijan läpi. Automaatti palauttaa sinulle pääsylippusi sekä antaa lipukkeen, josta näet sen puolen tunnin tai tunnin pituisen jakson, jolloin voit palata elämyskohteelle jonottamatta. Kunhan pidät huolta siitä, että mahdollisen suuremman porukkasi pääsyliput syötetään automaattiin peräkkäin (tai vaikkapa vierekkäisiin automaatteihin yhtäaikaa) niin koko porukkasi saa saman – tai enintään kymmenellä minuutilla eroavan – puolituntisen tai tunnin lipukkeelleen!

Kun palaat elämyskohteelle lipukkeen osoittamaan aikaan, käytät FASTPASS-logolla varustettua sisäänkäyntiä. Yllättävän monissa FASTPASS-kohteissa tavallinen jono sekä FASTPASS-jono kulkevat rinta rinnan (ainakin lastausalueelle saavuttaessa). Muun muassa Disneyland Parisin puistoissa FASTPASS-lipuke on luovutettu heti sisäänkäynnillä henkilökunnalle, mutta Tokyo Disney Resortin puistoissa systeemi on parannettu aukottomaksi siten että FASTPASS-asiakas luovuttaa lipukkeensa henkilökunnalle yleensä vasta lastausalueella. Tästä syystä sinun ei siis tule missään tapauksessa heittää FASTPASS-lipukettasi menemään, vaikkei sitä pyydettäisi heti sisäänkäynnillä!

FASTPASS-menetelmä ei anna takuuta siitä ettei sinun tarvitse jonottaa kohteella laisinkaan, sillä myös FASTPASS-jonoalueelle saattaa syystä tai toisesta muodostua pidempikin jono. Huomaa myös, ettet voi saada uutta FASTPASS-lipuketta samalle tai muulle kohteelle ennen tulosteeseen merkittyä erillistä kellonaikaa ("new Fast Pass available..."). Lipukkeiden jakelussa saattaa olla myös puistokohtaisia rajoituksia tai eroavaisuuksia – joten tarkat, päivitetyt ohjeet eri Disney-puistojen FASTPASS-palvelusta kannattaa tarkistaa puistojen virallisilta nettisivuilta – tai viimeistään paikan päällä!

FASTPASS-automaatit saattavat myös silloin tällöin antaa normaalin kellonaikalipukkeen lisäksi "SURPRISE FASTPASS" -yllätyslipukkeen jollekin muulle FASTPASS-kohteelle. Vaikka FASTPASS on ihan mukava keksintö, se saattaa pahimmillaan aiheuttaa ylimääräistä jonottamista niille jotka jonottavat kiltisti tavallisissa jonoissa – puhumattakaan niistä epämiellyttävistä tilanteista jolloin normaalijonottajat luulevat FASTPASS-systeemiä hyödyntävien asiakkaiden kiilaavan jonossa!

______________________________________

Disney California Adventure
MUU VIIHDE

______________________________________

"Pysyvien" elämyskohteiden lisäksi Disney California Adventure tarjoaa viihdettä (Entertainment) monessa muodossa. On live-esityksiä, live-musiikkia, lukuisia hahmotapaamisia (Character Greeting), ja muita erikoistapahtumia. Kaikki tämä tarjonta on kausiluontoista – eli mahdollisesti nopeasti muuttuvaista. Lähes jokaiselle sesongille (Joulu, Halloween, Pääsiäinen, jne.) omat erikoisesityksensä. Näistä kaikista saat parhaiten tietoa Kalifornian Disneyland Resortin viralliselta sivustolta, yleensä otsikon "Entertainment" alta, tai paikan päällä jaettavasta "Times Guide" -informaatiolappusesta!

Viihteen muuttuvaisen luonteen takia KenNetti ei sisällytä tietokantaansa muita kuin Disney California Adventuren "pysyvimmät" showt ja teatterit:

Hyperion Theater
Hollywood Land -alueella sijaitseva komea teatteri tarjoaa 2000 istumapaikkaa. Teatterin alkuperäisproduktio oli tuhoontuomittu Steps in Time -viihdepläjäys avajaisvuonna 2001. Se korvattiin vuonna 2003 yllättävän suuren menestyksen saavuttaneella Disney’s Aladdin: A Musical Spectacular -produktiolla, joka perustui Disneyn menestysanimaatioon Aladdin (1992). Matot lentelevät, lampun henget vitsailevat ja suurin osa esiintyjistä on oikeita ihmisiä. Puiston muutosremontin yhteydessä tätä produktiota suunniteltiin korvattavaksi Toy Story -musikaalilla, mutta toistaiseksi 45-minuuttinen Aladdin jatkaa teatterissa edelleen. Hyperion Theaterissa järjestetään silloin tällöin myös erikoistilaisuuksia, joilla ei ole mitään tekemistä Aladdinin kanssa. HUOMIO: Saavu ajoissa, sillä ovet suljetaan viisi minuuttia ennen esityksen alkua. Kohde ei noudata samoja aukioloaikoja muun puiston kanssa tai on avoinna ainoastaan kausiluontoisesti. Tarkista Hyperion Theatren tuore ohjelmisto ja esitysaikataulu
Disneylandin virallisen sivuston kautta, tai viimeistään paikan päällä "Times Guide" -lappusesta!

Disney Junior – Live on Stage!
Hollywood Land -alueella sijaitseva pienempi teatteri. Tämä pienille lapsille tarkoitettu interaktiivinen show tarjoaa aimoannoksen Disneyn 2000-luvun aamutelevisiosarjojen hahmoja "elävinä" käsinukkehahmoina. Esitys kestää noin 23 minuuttia.
HUOMIO: Ainakin lapsiyleisö istuu pehmeämattoisella lattialla peuhaamisen helpottamiseksi.

The Hollywood Backlot Stage
Hollywood Land -alueella sijaitseva esiintymislava.

Disney California Adventure
Paraatit ja Iltaspektaakkelit

______________________________________

Myös paraatit ja iltaspektaakkelit ovat Disney California Adventuren muuttuvaisinta tarjontaa ja usein myös huippukausiin sidottuja. Puistossa on nykyään lähes jokaiselle sesongille (Joulu, Halloween, Pääsiäinen, jne.) omat erikoisesityksensä, "katutapahtumansa", paraatinsa ja iltaspektaakkelinsa. Yhdistävä tekijä katutapahtumille, paraateille ja iltaspektaakkeleille on IHMISTUNGOS. Jos inhoat ihmistungosta, suosittelemme välttämään paraatireittiä, katutapahtuma-alueita ja iltaspektaakkelin esitysalueita!

KenNetti ei sisällytä tietokantaansa muita kuin yleisimpiä paraateja ja iltaspektaakkeleita. Disney California Adventuren koko viihdetarjonnan löydät parhaiten Disneyland Resortin viralliselta sivustolta, otsikon "Entertainment" alta. Viralliselta sivustolta löydät myös esitysaikataulut, sekä tietoa sesongeista ja erikoistapahtumista! Äläkä unohda paikan päällä jaettavaa "Times Guide" -informaatiolappusta!

* * *

Pixar Play Parade
Puiston suosittu päiväparaati on vuonna 2005 tuotetun Block Party Bash -juhlaparaatin yksinkertaistettu ja muunneltu versio, keskittyen kuitenkin edelleen Disneyn & Pixarin suosikkihahmoihin menestyselokuvista The Incredibles, A Bug
’s Life, Toy Story, Monsters Inc. ja Toy Story 2. Spektaakkelimainen paraatia sekä katutapahtumaa yhdistelevä elämyskokonaisuus sisältää mukaansatempaavaa musiikkia, akrobatiaa, trampoliinitaiteilijoita ja tanssijoita. Paraatin kulku lähes koko puiston läpi kestää noin 45 minuuttia.

T Ä R K E Ä Ä
Disney California Adventuren
paraateista sekä katutapahtumista:
Puiston paraatireitti kulkee The Twilight Zone Tower of Terrorin liepeiltä Hollywood Landin sekä Carthay Circlen läpi Pacific Wharfille sekä Paradise Pierille saakka. Paraatireitti siis katkaisee koko puiston kahtia, ja siksi puiston mille tahansa alueelle siirtyminen on paraatien aikana huomattavasti hankalampaa kuin normaalisti! Henkilökunnan ohjeita tulee ehdottomasti noudattaa, sillä heillä on kädet täynnä tekemistä pitää kulkuväylät auki. Paraativäylää ei saa ylittää mistä tahansa paraatin aikana, vaan ainoastaan väylän ylittämiseen osoitetun suojatien ("Parade Crossing / Crossover") kohdalta henkilökunnan opastuksella. Ryntäämällä paraativäylälle muusta kohdasta saatat vaarantaa sekä oman henkesi että muun yleisön turvallisuuden, puhumattakaan esiintyjistä ja henkilökunnasta! Huomaa, että mahdollisten iltaparaatien takia valot sammuvat puistossa laajalta alueelta. Jos inhoat ihmistungosta, on erittäin suositeltavaa välttää tätä paraatireittiä viimeistään puolta tuntia ennen paraatin alkua. Parhaimmat katselupaikat katoavat kiiresesonkeina jo tunti ennen paraatia. Huomaa myös, että kaikki paraatit ja katutapahtumat voidaan joutua peruuttamaan huonon sään uhatessa!

World of Color
Vuonna 2010 ensi-iltansa saaneessa iltaspektaakkelissa sateenkaarivärit loistavat hekumallisemmin kuin yhdessäkään edeltäjässään – mutta muilta osin show ei ole välttämättä niin upea kuin naapuripuiston Fantasmic. Iltaspektaakkeli kestää noin 28 minuuttia. Tutustu World of Coloriin ja sen edeltäjiin perusteellisesti!

World of Color: Winter Dreams
Iltaspektaakkelin talviversio.

T Ä R K E Ä Ä
Disney California Adventuren
World of Color
ja Winter Dreams:
Shown kokonaiskesto on noin 28 minuuttia. Toisin kuin useimmat Disney-puistojen iltaspektaakkelit, World of Color tarjoaa erityisen, shown katselemiseen rakennetun alueen Paradise Park. Tälle alueelle pääsee ainoastaan FastPass-lipulla. Istumapaikkoja tämä katselualue ei kuitenkaan tarjoa! Puisto kaupustelee myös ateriapaketteja, joihin kuuluu tälle paremmalle katselualueelle pääsy – mutta, edelleen, nämä maksullisetkaan paketit eivät tarjoa istumapaikkoja! Ilman FastPass-lippua tai ateriapakettia World of Colorin näkee ainoastaan sivusta, jolloin näköala ei ole parhaimmillaan. Henkilökunnan ohjeita tulee ehdottomasti noudattaa; eli jos sinut ajetaan pois silloilta tai muilta kulkuväyliltä, se ei ole henkilökunnan ilkeyttä, vaan turvallisuusmääräysten noudattamista. Iltaspektaakkelin aikana koko Paradise Pier -alue ruuhkautuu, joten henkilökunnalla on kädet täynnä tekemistä pitää kulkuväylät auki.
World of Colorin aikana valot sammuvat myös laajalta alueelta, joten tiettyjen alueiden läpi kulkeminen voi olla hankalampaa.
FastPassien jakelupaikka kannattaa tarkistaa viimeistään paikan päällä – ja muistaa, että näitä lippuja on vain rajoitettu määrä ja että ne loppuvat nopeasti huippusesonkeina. Ehdottomat VIP-paikat World of Colorin katseluun sijaitsevat Disney’s Grand Californian Hotel & Spa -hotellin niissä huoneissa, joissa on esteetön näkymä Paradise Bay -tekojärvelle. Disneyland Hotel tarjoaa erillisestä maksusta Concierge Lounge -oleskelutilaansa shown katseluun. Tarkista esitysajankohdat Disneylandin virallisen sivuston kautta, tai viimeistään paikan päällä "Times Guide" -lappusesta!

______________________________________

Disney California Adventure
RAVINTOLAT

______________________________________

Disney-puistojen ruoan tasosta ja monipuolisuudesta on yhtä monta mielipidettä kuin on makujakin. Disney California Adventuren ravintolat luotiin alunperin laatutietoisille aikuisille, mutta etenkin pikaruokaravintoloissa tarjonta on perinteisempää huvipuisto-cuisinea. Kannattaa muistaa että Kalifornian Disneyland Resortin Downtown Disney -alueelta löytyy varteenotettavia (ja ehkä jopa parempia) ravintolavaihtoehtoja. Mitään kovin ihmeellisen elämyksellisiä ravintoloita ei Disney California Adventure tarjoa – ellei sitten monipuolisen viinivalikoiman maistelu ole suosikkiharrastuksesi.

Kaikki Disney California Adventuren ravintolat ovat savuttomia. Pikaruokaravintoloiden tapauksessa termi "itsepalvelu" tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että kerrot kassahenkilölle tilauksesi, maksat, ja saat tilaamasi ateriat saman kassan yhteydessä löytyvältä noutotiskiltä.

KenNetti jakaa Disney California Adventuren ravintolat (Floridan Walt Disney Worldin tyyliin) viiteen alla lueteltuun ryhmään. Joissakin tapauksissa KenNetti poikkeaa virallisista linjauksista asettaen saman ravintolan kahteen eri ryhmään jotta luokitus olisi todenmukaisempi; KenNetin määrittelemä luokitus merkitään vaaleanpunaisella).

Hienommat ravintolaelämykset saattavat vaatia tavallista turistivaatetusta parempaa pukeutumista. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita pikkutakkia ja kravattia; yleensä asiallinen asukokonaisuus riittää. Yleinen pukeutumisetiketti (=dress code) kieltää loukkaavin ja räikein kuvin ja/tai tekstein varustetut t-paidat sekä myös uimapuvut, niiden osat, "tank top" -yläosat, repeytyneet, leikatut ja revityt vaatteet. Khaki- tai housushortsit sekä farkutkin ovat tavallisesti sallittuja niin naisilla kuin miehilläkin. Kaikenlaiset hatut (aikuisilla) miehillä saattavat kuitenkin herättää paheksuntaa hienommissa ravintoloissa. KenNetti pyrkii sisällyttämään ravintoesittelyihinsä kaikki poikkeukselliset pukeutumiskoodit.

Suurin osa Disney California Adventuren pöytiintarjoiluravintoloista vaatii etukäteisvarauksen. Onneansa voi tietenkin kokeilla vasta nälän yllättäessä, mutta KenNettikin suosittelee etukäteisvarausta suosituimpiin ravintoloihin! Varauksia voi tehdä Kalifornian Disneyland Resortin virallisen sivuston kautta jopa 60 päivää ennen ruokailua. Yleensä virallisten Disney-hotellien asiakkaat ovat etuoikeutettuja tekemään pöytävarauksia tavallisia asiakkaita aiemmin.

H U O M I O !
Niissä Disney California Adventuren ravintoloissa, joissa tarjoillaan alkoholia, on anniskeluikäraja 21 vuotta.

RAVINTOLALUOKITUKSET:

(5) Character Dining
"elävien" Disney-hahmojen vierailu
aterian yhteydessä tai aterian jälkeen

(HUOMIO: Jos haluat syödä ateriasi rauhassa
- tai haluat lastesi keskittyvän ruokailuun aterian aikana -
on parempi välttää näitä ravintoloita
ja/tai erikoistilaisuuksia!)

(1) Signature Dining
erittäin korkealaatuista
(pöytiintarjoilu; a la Carte; pukeutumisetiketti)

(2) Special & Unique
/ Themed Dining

erikoista / ainutlaatuista / elämyksellistä
(useimmissa pöytiintarjoilu; a la Carte tai buffet)

(3) Casual Dining
rentoa tai hiukan arkisempaa
(useimmissa pöytiintarjoilu; a la Carte tai buffet)

(4) Quick Service
pikaruokaa (itsepalvelu)

* * *

DISNEY CALIFORNIA ADVENTURE
RAVINTOLAT

KenNetin Valinta:
Wine Country Trattoria (2)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
Alunperin puiston Golden Vine Winery -viinitila ravintoloineen sijaitsi tällä paikalla. Nykyinen ravintola on muutettu Välimerelliseksi huvilaksi idyllisen puutarhan kera. Wine Country Trattoria tarjoaa korkealaatuista, kohtuuhintaista italialais-cuisinea rauhallisessa tunnelmassa. Listalta löytyy pastaa, kalaa, kanaa, lihaa, raikkaita salaatteja sekä kasvisvaihtoehtoja, ja tottakai myös suussasulavia jälkiruokia. Ravintolan viinitarjonta on laaja ja monipuolinen. Lounas ja päivällinen a la carte. Pöytiintarjoilu. Ei varsinaista pukeutumisetikettiä, (mutta tuskin ihan ryysyissä tänne pääset!). Pöytävaraus on erittäin suositeltavaa.

Alfresco Tasting Terrace
& Mendocino Terrace
(2) (3)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
Edelläesitellyn Wine Country Trattorian yhteydessä
sijaitsevia cocktail-baareja (lounge), joissa voi rennon viininmaistelun ohessa haukata myös pientä suolaista tai makeaa. Lounas ja päivällinen a la carte. Pöytiintarjoilu.

Sonoma Terrace (2) (3)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
Kolmas Wine Country Trattorian yhteydessä
sijaitseva cocktail-baari (lounge), jossa viinien sijasta voi maistella kalifornialaisia oluita. Ohessa voi haukata myös pientä suolaista. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Carthay Circle Restaurant (2)
Sijainti: Buena Vista Street -alue.

Puiston korkealaatuisin – ja kallein – ravintolaelämys sijaitsee Carthay Circle Theater -fasadirakennuksen toisessa kerroksessa.
Keittiömestari Andrew Suttonin laatima sesonkeihin sidottu cuisine on amerikkalaispainotteista. Listalta löytyy lihaa, kalaa, kanaa, korkealaatuisia hampurilaisia, salaatteja sekä kasvisvaihtoehtoja, ja tottakai myös herkullisia jälkiruokia. Juomatarjonnassa tietenkin myös olutta ja viiniä. Lounas ja päivällinen a la carte. Pöytiintarjoilu. Ei varsinaista pukeutumisetikettiä, (mutta tuskin ihan ryysyissä tänne pääset!). Pöytävaraus on erittäin suositeltavaa.

Carthay Circle Lounge (2) (3)
Sijainti: Buena Vista Street -alue.
Edelläesitellyn Carthay Circle Restaurantin uljaassa aulassa
sijaitseva cocktail-baari, jossa on alkoholijuomien lisäksi tarjolla myös kevyttä syötävää. Lounas ja päivällinen a la carte. Pöytiintarjoilu.

Ariels Grotto (5)
Sijainti: Paradise Pier -alue.
Pienen Merenneidon mukaan teemoitettu ravintola tarjoaa puiston satumaisimman ruokailuelämyksen alakerrassa sijaitsevalla "Under the Sea" -salillaan, jossa vallitsee merenalainen tunnelma. Katettu satamaterassi tarjoaa sen sijaan näkymiä Paradise Bay -laguunin ääreltä. Istutpa ulkona tai sisällä, ravintola on erikoistunut Disney Character Dining -aterioihin aamiais- ja lounasaikaan, jolloin erityisesti Disney-prinsessat vierailevat ruokailijoiden iloksi. Ariels Grotto -ravintola kuuluu puiston kalleimpiin, mutta ruokalista on poikkeuksellisen laadukas sekä lapsiystävällinen. Amerikkalaisesta cuisinesta huolimatta tarjolla on myös kevyitä vaihtoehtoja sekä kasvisruokaherkkuja. Aamiainen, lounas ja päivällinena la carte. Pöytiintarjoilu. Pöytävaraus on erittäin suositeltavaa! HUOMIO: "Character Dining" -aterioiden takia tätä ravintolaelämystä EI voi suositella niille asiakkaille, jotka etsivät ateriansa ajaksi rauhallista ilmapiiriä. Illalla, ilman hahmoesiintymisiä, on tämä ravintola tosin mainio valinta. Tarkista "Character Dining" -aikataulut viimeistään paikan päällä! Huomaa myös, että ravintolan mainostamat World of Color -ateriapaketit EIVÄT sisällä istumapaikkoja kyseiseen iltaspektaakkeliin!

Cove Bar (3)
Sijainti: Paradise Pier -alue.
Edelläesitellyn Ariels Grotton yläkerrassa sijaitseva cocktail-baari, jossa on alkoholijuomien lisäksi tarjolla myös kevyttä syötävää – ja komeita näkymiä laguunialueelle.
Lounas ja päivällinen a la carte. Pöytiintarjoilu.

Cocina Cucamonga Mexican Grill (4)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
Satamalaiturin alueella sijaitseva meksikolaispainotteista cuisinea tarjoava pikaruokaravintola. Monipuolinen valikoima lihaa, kanaa ja kasvisruokavaihtoehtoja maltillisen tulisin vivahtein. Juomatarjonnassa myös olutta sekä muita teeman mukaisia alkoholijuomia. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Lucky Fortune Cookery (4)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
Kenties puiston eksoottisinta ruokaa tarjoava pikaruokaravintola satamalaiturialueella. Aasialainen cuisine sisältää mahtavan makuisia kana-, liha- ja tofu-annoksia riisin ja kasvisten kera, joista kaikki tarjotaan tietenkin take out -rasioissa. Juomatarjonnassa myös olutta. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Rita’s Baja Blenders (4)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
Periaatteessa cocktail-baari (lounge), jossa voi alkoholijuomien lisäksi nauttia myös alkoholittomista drinkeistä sekä pikkusuolaisesta naposteltavasta. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Paradise Garden Grill (4)
Sijainti: Paradise Pier -alue.
Tämä food court -tyylinen pikaruokaravintola vie makumatkalle Lähi-itään. Riisiannoksiin voit valita muun muassa kebabia, kanaa, tai tofua ja kasviksia. Tarjolla myös kevyitä salaatteja. Juomatarjonnassa raikkaiden vaihtoehtojen lisäksi oluita. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Bayside Brews (3)
Sijainti: Paradise Pier -alue.
Periaatteessa
cocktail-baari (lounge), jossa voi oluiden lisäksi nauttia uunituoreista pretzeleistä. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu / pöytiintarjoilu.

Flo’s V8 Café (4)
Sijainti: Cars Land -alue.
Puiston uusin pikaruokaravintola on perinteinen amerikkalainen diner, joka tarjoaa yleensä heti puiston avauduttua myös amerikkalaisia aamiaisia. Muina aikoina tarjolla monenlaisten herkullisten kastikkeiden kera muun muassa kalkkunaa, paahtopaistia sekä kasvisruokavaihtoehtoja. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Taste Pilots’ Grill (4)
Sijainti: Condor Flats -alue.
Amerikkalaispainotteista huvipuistomurkinaa: isoja hampurilaisia, ranskalaisia perunoita, kananuggetteja ja muhkeita voileipiä, mutta myös kasvisvaihtoehtoja. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Boardwalk Pizza & Pasta (4)
Sijainti: Paradise Pier -alue.
Herkullisten pizzojen ja pizzapalasten lisäksi tämä pikaruokaravintola tarjoaa myös monipuolisia pasta-annoksia, salaatteja sekä kasvisruokavaihtoehtoja. Juomatarjonnassa myös olutta. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Ghirardelli
Soda Fountain and Chocolate Shop
(4)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
San Franciscossa vuonna 1852 alkunsa saanut Domenico Ghirardellin perustama puoti on Yhdysvaltain suklaayhtiöistä toiseksi vanhin. Vaikka tuotemerkin omistaa nykyään sveitsiläinen Lindt & Sprüngli -yhtiö, Ghirardellilla on edelleen taianomainen status Yhdysvalloissa. Disney California Adventuren keinotekoisella satamalaiturilla seisova kahvilapuoti tarjoaa muun muassa sundae-jäätelöannoksia, jotka vievät kielen mennessään. Täällä voit rakentaa oman makusi mukaisen sundaen, jonka korkealaatuisuudesta vastaa Ghirardelli. Tarjolla myös kuumia ja kylmiä juomia. Usein avoinna heti puiston avautuessa. Itsepalvelu.

Pacific Wharf Café (4)
Sijainti: Pacific Wharf -alue.
San Franciscon vanhin leipomo, vuonna 1849 perustettu Boudin Bakery (jonka toimintaan voi tutustua The Bakery Tour -elämyksessä), vastaa tämän naapurikahvilan leivonnaisista. Erityisesti kalifornialaiseen cuisineen keskittynyt tarjonta sisältää monenlaisia muhkeita leipiä, maistuvia keittoja sekä raikkaita salaatteja.
Aamiainen, lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Award Wieners (4)
Sijainti: Hollywood Land -alue.

Tämän raitiovaunuun sijoitetun hot dog -kioskin nimi on poikkeuksellisen hauska; "wiener" tarkoittaa amerikanslangissa muun muassa nakkimakkaraa, mutta kioskin elokuvamaailmaan sijoittuva nimi viittaa tietenkin "palkinnon voittajiin" (award winners). Kioskin voitokkaaseen tarjontaan kuuluu aitoamerikkalaisten hodareiden lisäksi muun muassa sisilialaiset sekä kasvisruokaversiot, ja tietenkin piristävät juomat.
Itsepalvelu.

Corn Dog Castle (4)
Sijainti: Paradise Pier -alue.
Rouskuvan rapeat corn dogit tehdään tässä satamalaiturikioskissa asiakkaan tilauksesta. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Cozy Cone Motel (4)
Sijainti: Cars Land -alue.
Hauskasti autojen maailmaan teemoitettu, jättimäisistä oransseista kartioista koostuva kioskikokonaisuus. (Oikea motelli tämä ei tietenkään ole). Monenlaista pikkupurtavaa, makeita churroja, popcornia monin maustein, sekä virvoitusjuomia. Myös olutta ja "korkeaoktaanisimpia" juomia aikuisille. Itsepalvelu.

Fillmore’s Taste-In (4)
Sijainti: Cars Land -alue.
Tuoreita hedelmiä, hedelmämehuja, pirteitä juomia sekä muita hyvänmakuisia polttoaineita myyvä "huolto-asema". Itsepalvelu.

Fiddler, Fifer & Practical Cafe (4)
Sijainti: Buena Vista Street -alue.
Tämä kahvila on saanut nimensä Disneyn kolmelta pieneltä porsaalta (veljiltä Huilu, Viulu ja Ponteva), joiden lyhytanimaatioklassikko sai ensi-iltansa vuonna 1933. Kahvilan varsinainen teemoitus tulee kuitenkin 1920-luvulla esiintyneeltä Silver Lake Sisters -triolta, jonka sanotaan olleen Disneyn possukolmikon inspiraatio. Puiston pääkadulla sijaitseva kahvila tarjoaa tuoreita leivonnaisia, muhkeita voileipiä ja raikkaita salaatteja. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Clarabelle’s
(Hand-Scooped I
ce Cream) (4)
Sijainti: Buena Vista Street -alue.
Jäätelöannoksia ja virvoitusjuomia. Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Fairfax Market (4)
Sijainti: Hollywood Land -alue.
Tuoreita hedelmiä, hedelmäsalaatteja, muuta terveellistä pikkupurtavaa sekä piristäviä juomia myyvä puoti. Itsepalvelu.

Schmoozies (4)
Sijainti: Hollywood Land -alue.
Tuoreista hedelmistä tehtyjä smoothies-juomia sekä raikkaita mehuja. Tarjolla myös kahvia ja teetä. Itsepalvelu.

Studio Catering Co. (4)
Sijainti: Hollywood Land -alue.
Pikkupurtavaa ja juomia myyvä kioski. Itsepalvelu.

Paradise Pier Ice Cream Company (4)
Sijainti: Paradise Pier -alue.
Jäätelöannoksia ja kylmiä sekä kuumia juomia.
Lounas ja päivällinen. Itsepalvelu.

Alla olevista linkeistä voit jatkaa
matkaasi Kalifornian Disneyland Resortin
muuhun tarjontaan!

SIVUT 1-3

DISNEYLAND RESORT
PERUSASIAT

DISNEYLAND

DISNEY CALIFORNIA
ADVENTURE

*****

Disneyn Teemapuistot – Etusivu
(KenNetin Disney-Puisto Tietokanta)

Elämyskohteiden Kronikka
(KenNetin Disney-Puisto Tietokanta)

KenNetin Pääsivu


KenNetin Suomenkielinen Tietokanta

The Finnish Database of Disney Theme Parks
KenNetin DISNEYLAND CALIFORNIA Opas – Sivu 3
CALIFORNIA ADVENTURE

Taustatietojen jäsennys,
suomennokset, teksti,
ja kuvien muokkaus:
Kenneth Sundberg

Omakohtaiset kokemukset kerätty
vuosien 1982-2014 aikana

Alkuperäistaide & valokuvat © Disney
paitsi ne joissa toisin mainittu

All original art & photos © Disney
except where otherwise indicated

LÄHTEET
Informaatio & kuvat
katso Elämyskohteiden Kronikan etusivu

For SOURCES
(information & photos)
please see KenNetti’s
Disney Attractions Chronicle

* * * *

KenNetti on Kenneth Sundbergin täysin epäkaupallinen nettisaitti joka kunnioittaa ja ylistää lahjakkaita ihmisiä ja heidän töitään. Kaiken tälle saitille kerätyn materiaalin tarkoituksena on jakaa informaatiota, edistää tietämystä vähemmälle huomiolle jääneistä asioista, sekä viihdyttää ihmisiä kaikkialla maailmassa. KenNetti ja Kenneth Sundberg eivät ole missään tekemisissä tällä saitilla mainittujen yhtiöiden, teemapuistojen, elokuvien, ihmisten, kummitusten tai muiden asioiden kanssa. Oikeuksia materiaalien jäljentämiseen ei ole myönnetty KenNetille eikä Kenneth Sundbergille, lukuunottamatta osioita missä asiasta on erikseen mainittu. Jos Sinun mielestäsi jokin kuva tai muu materiaali ei saisi olla tällä saitilla, ole ystävällinen ja OTA YHTEYTTÄ Kenneth Sundbergiin, niin voimme nopeasti ratkaista ongelman.

KenNetti is a totally non-commercial website by Kenneth Sundberg to pay tribute and to honour the work of the talented people behind some of the most wonderful things found on this planet. All the material is gathered here only to inform, to promote things that need to be noticed, and to entertain people all over the world. KenNetti and Kenneth Sundberg are not affiliated to any of the companies, theme parks, movies, people, ghosts or other things appearing on this site. No rights of reproduction have been granted to KenNetti or Kenneth Sundberg, except where indicated. If You feel that some image or material whatsoever should not appear on this site, please CONTACT Kenneth Sundberg so that we can quickly resolve the problem.

*